Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for joulukuu 2010

Tämä kaikki on kovin hämmentävää, totesi leijonankesyttäjä kun kurkkasi tyhjään luolaan.

On loma. Lunta on paljon, ja pakkasta. Joulu oli ohitse niin nopeasti, etten oikeastaan osaa kaivatakaan sitä. Autot kadulla näyttävät muurahaisjonolta kiiruhtaessaan määrätietoisesti alennusmyynteihin. Toivon ainoastaan, että olisimme pysähtyneet hetken pidempään.

Syksymmällä muistin, että olin unohtanut ajatella. Nyt hajanaisia ajatuksia sinkoilee vahingossa sinne tänne. Niissä ei ole juonta. Ne nappaavat kasvualustansa jostain ohimenevästä hetkestä, laajenevat sekunniksi ja supistuvat taas. Niissä ajatuksissa piilee jotain tärkeää, kun vain saisin ne neulottua yhteen.

Hyvä ja paha alkavat sekoittua. Missään ei ole selkeää pahaa. Tämä on erilaista kuin teini-iässä, jolloin alkoi nähdä asioista erilaisia puolia. Huomasi, että hyvästäkin voi seurata pahaa ja moraalikäsitykset monimutkaistuivat. Nyt huomaan liikettä: Ikään kuin moraali olisi täysin turhaa. On vain toteamuksia. Yhtäkkiä näkee itsensä hyvin toisenlaisena, kuin vääristävästä ikkunanlasista. Tiedän, että se olen minä, mutta en tiedä, miten päästä toiselle puolelle.

Tiedättekö sen hyvin leijuvan, ulkopuolisuuden tunteen, mihin joskus irtautuu? Kun ajaa moottoritiellä iltavalaistuksessa ja katsoo ohi suhahtelevia autoja: miettii, onko kaikki ennalta ohjelmoitua, robottien liikettä, ja kaikilla on harhakuvitelma siitä, että olisivat todellisuudessa menossa jonnekin. Tai marketissa ostoksilla: yhtäkkiä katsoo muita kuin unessa, mieli on pelkkää tasaista aavikkoa, eivätkä kassajonon yllättävät sähläykset läpäise tajuntakynnystä. Aikaa ei ole, sen ote ihmisistä näyttää koomiselta. Toiminnot seuraavat toisiaan summittaisesti ja ostoskassin repeäminen lattialle vain ihmetyttää. Ulkona katsoo kättään pakkasilmassa ja miettii, että tämä näkymätön massa sen ympärillä yhdistää minut miljardeihin muihin samankaltaisiin, erona vain kuvitelma minän kokemuksesta.

Kun siitä tunteesta loputtomalta tuntuneen hetken jälkeen havahtuu ja alkaa valmistaa teetä, mikään muu ei sillä hetkellä tunnu tärkeämmältä. Sain tänäkin jouluna lahjaksi teetä. Yleensä joku ystäväni keksii laittaa. Tämä marimekon joulutee on itse asiassa rooibosta monenlaisella mausteella piristettynä. Ilman mausteita en rooibosta joisikaan. Hunajan kanssa nautittuna se tuntuu hyvältä kurkussani, jota vielä rasittaa rohiseva yskä. Katson kissaa, joka torkkuu kerällä. Isommasta kissasta ei ole näkynyt jälkeäkään.

Vaikka olenkin pelkuri, minussa on sitkeää jääräpäisyyttä. Jos en yritä, en elä itseni kanssa. Jos yritän, elän, mutta huohottaen jatkuvasti.

Mainokset

Read Full Post »

Oletteko joskus havainneet, että hienolaatuisin tee on usein maultaan erityisen herkkää? Jonkin aikaa olen jo ihmetellyt tätä havaintoani ja joutunut pehmittelemään perheeni pettymystä, kun hienosta kaupasta ostettu tee ei sitten maistunutkaan miltään.

Teen herkimpään ytimeen tehty matka on joskus erityisen vaikeaa siksi, että koko ajatus teen nauttimisesta on meille monille hyvin uusi. Olemme tottuneet voimakkaasti maustettuihin teesekoituksiin ja mitä mielikuvituksellisimpiin makuyhdistelmiin, jossa teen pölyä on mukana häviävä hippunen. Markettiteestä moni meistä teen suurkuluttajista on joskus aloittanut. Harva osaa ensimmäiseksi tilata 200 euron kilohinnalla taiwanilaista uuden sadon vihreää englanninkielisestä nettikaupasta.

Aiemmin huomasimme, että mustaa Tiikerin päiväunta tai vastaavia maustesekoituksia ei tarvinnut missään nimessä hauduttaa ohjeen mukaista teelusikallista kuppia kohden, ellei halunnut juoda öljyltä näyttävää myrkkyä. Hienompien oksidoimattomien teelaatujen kohdalla odottaa yllätys. Yhtäkkiä teetä täytyykin annostella paljon enemmän ja haudutusajat puolittuvat totutusta. Korkealaatuinen tee on myös arvokasta. Tuntuu tuhlaukselta lapioida teelehtiä kannuun kuin kahvia suodatinpussiin. Olen itse monesti sortunut siihen virheeseen, että haudutan maustamatonta vihreää tai valkoista liian pieniä määriä liian pitkän ajan – ja oppinut kantapään kautta. Turha nuukuus ja leppoisa hauduttelu ovat antaneet tulokseksi kai sen, mitä ansaitsinkin: ummehtunutta, kuivakan oloista litkua, joka on jollain tavalla väljähtäneen makuista, vaikka onkin ikävän kitkerää. Kaataessani kurkkuuni epäkiitollisena tätä kelvotonta moskaa, totean että niin vain tämäkin säästäväisyys kutistui hölmöläisten peitonjatkamiseksi.

Tänään maistelin Tian Mun Qing Ding:a. Sen tuoksu oli jotain hedelmien ja havujen väliltä ja maku hyvin mieto ja pehmeä. Olen tottunut lempeisiin kiinalaisiin vihreisiin, mutta tämä tuttavuus oli vieläkin hauraampi kuin monet muut. Yritin vielä uudelleen. Enemmän lehtiä, vähemmän haudutusta. Tulos oli sama. Olin hieman jopa turhautunut. Vaaleankeltainen juoma tuotti parhaimmillaan hyvin vienon ja kepeän pehmeän maun. Sen olemuksessa oli jotain äärimmäisen eteeristä. Halusin enemmän erilaisia ulottuvuuksia ja vahvaa luonnetta, mutta sain tyytyä hienostuneisiin vivahteisiin ja pitsiseen eleganssiin. Olin siten hiukkasen yllättynyt, että maku ja juoman heleä väri toivat mieleeni jotain mennyttä: höyheniä kieppumassa peilityynen lammen yllä, lumpeenkukkia ja ohutta silkkiä. Mielikuvat eivät kenties tulleet tyhjästä. Tee kertoi minulle tarinaa hyvin vaivihkaa ohjaillen.

Qing Ding on Zhejianin maakunnasta käsin poimittua vihreää teetä, joka kasvaa Tian Mun vuoren kyljessä itäisessä Kiinassa. Alue on tunnettu kauneudestaan ja puhtaasta ilmastaan. Ei tarvitse kuin guuglata kuvia vuoresta, niin tekee mieli varata matka mystiseen ympäristöön muunkin kuin teen vuoksi. Qing Ding:a juotiin jo Ming-dynastian aikaan, jolloin kulttuuri kukoisti Kiinassa. Kuinka sattuikaan, että hienostuneen posliinin voi maistaa kupillisesta teetä 2000-luvulla. Oikeastaan tutustuttuaan Qing Ding:n lähtökohtiin, huikeaan kauneuteen ja huolelliseen käsittelyyn, ei voi kuin arvostaa sen häilyvän kukkaista makua ja kauniin homogeenisia, neulasmaisia lehtiä. Minkä hienojen teelaatujen makuilottelussa menettää, sen saa kymmenkertaisena takaisin tajunnan lävitse virtaavana seesteisenä tuulahduksena.

Kevät, tulisitpa jo.

Read Full Post »

Muistoja menneestä

Satuin syksyllä löytämään antiikkimessuilta tämän vanhan teepakkauksen. Myyjä arveli sen olevan viisikymmentäluvulta. Tee on edelleen pakkauksen sisällä. En ole tohtinut maistaa sitä. Teksti pakkauksen päällä sanoo:

”Pauligin Sinetti-tee on alkuperämaista valikoimiemme aitojen teelaatujen sekoitus.

Valmistusohje: Teelehdet pannaan kuumaan kannuun. Juuri kiehahtanutta vettä kaadetaan kannuun senverran, että lehdet peittyvät. Lehtien hauduttua n. 6 min. lisätään vettä. Tätä väkevää seosta kaadetaan kuppiin ja kuumaa vettä lisätään maun mukaan.”

Read Full Post »

Blogi on hengähtänyt hetken ihan hiljaa. Olen sairastellut syysflunssaa, eikä ajatus kulje tukkoisessa päässä kuin töksähdellen. Samalla kun olen yrittänyt lääkitä itseäni parhaani mukaan kaikella mahdollisella, olen antanut teelle aikaa kertoa, mitä mieltä se minusta on.

Valkoinen Leijona on vetäytynyt karjahduksensa jälkeen sivuun ja nyt se vain odottaa. Olen tässä vaiheessa ottanut tehtäväkseni selvittää, millainen on minun suhteeni teehen. Olen alkanut kokea tarpeelliseksi jonkinlaisen kokonaiskuvan luomisen siitä, millaisia asioita tee merkitsee elämässäni ja millä tavoin haluan kertoa siitä muille. Pääosin ajatukseni ovat olleet hyvin hajanaisia välkähdyksiä siellä täällä. Olen tutustunut muiden ajatuksiin teestä, enkä silti ole saanut hyppysiini sitä herkintä ydintä. Jossain vaiheessa aloin pohtia, onko itse pohdinnalla enää mitään merkitystä. Miksi minun pitäisi rajata kokemukseni tunnistettavaan muotoon? Välillä haluaisin astua sivuun ja antaa Valkoisen Leijonan puhua. Miksi jokin niin subjektiivinen pitäisi määritellä yleiseen muotoon?

Tämä pohdinta on siten hyvin henkilökohtaista. Olen huomannut, että teen juontia määritellään hyvin eri tavoin. En ole juuri koskaan osannut ajatella teetä itseisarvona, harrastuksellisena objektina sinänsä, vaan teehen liittyvät aina olennaisesti tunnelmat, kokemukset ja aistihavainnot. Tee ei ole minulle siten tutkimuskohde, jonka ominaisuuksia erittelisin ja tutkisin teen valmistukseen liittyviä parametreja. Sellainen on toki hauskaa sinänsä ja mielenkiintoistakin ja ehkäpä myös välttämätöntä, jos pyritään oikein herkulliseen teehen. Tarkoitan, että kun ajattelen teetä, ensimmäiseksi mieleeni ei tule harrastaminen ja tutkimustyö vaan tilanteet ja tunnelmat. Tästä olen ennenkin kirjoittanut.

En ota teetä kovinkaan vakavasti. Tunnen itseni usein silti onnekkaaksi sen vuoksi, että juon teetä. Viime aikoina tee on tuonut minulle käytännön iloa. Tee on kaiken muun lisäksi myös ehdoton flunssajuoma. Nuhaisena juon mielelläni teenkaltaisia yrttijuomia ja vihreää teetä, koska kuvittelen niiden edistävän parantumista. Sairastellessa teen juominen tuo lohtua ja kaivattua rauhoittumisen tunnetta, kun on turhautuneena lepäämiseen aloittanut jonkun joulukorttiprojekteistaan. Tee ja yrttijuomat helpottavat tukkoista oloa. Erityisen hienojen irtohaudutteisten teelaatujen juominen tuntuu tuhlaukselta, kun hajuaisti on kokonaan poissa pelistä. Kuumeisena ei niin ikään ole energiaa keskittyä teen haudutukseen, helpointa on hauduttaa pussiteetä kannussa. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä kun kaadoin väljähtynyttä Rainbowin pussiteetä (joka ei oikeastaan ollut teetä vaan yrttijuomaa) mukiin ja lämmitin sitä vähän mikrossa. Kuinkahan monta teenjuojan kardinaalimokaa tulin siinä tehneeksi? Ystäväni totesi, että menettäisin saman tien teeihmisen auktoriteettini, jos tämä tulisi yleiseen tietoon. Kuumeen möyhentämässä olossani minä en jaksanut hitustakaan välittää siitä, miten alitin karkeasti kaikki omatkin laatukriteerini teen valmistamisessa. Aina pystyn kuitenkin vetoamaan siihen, että kyse oli yrttijuomasta, joka on HYVIN eri asia kuin tee.

Sitten pysähdyn, havahdun ja totean itselleni: Kummallista. Kerta kaikkiaan. Ketä oikein yritän vakuutella? Teessä hienointa on se, että mahdollisuuksia on rajattomasti. Tee mukautuu auliisti käyttäjiensä tarpeisiin. Ei ole oikeanlaista tapaa nauttia teetä. Joku nauttii pussiteensä iittalastaan. Joku hauduttaa gaiwanilla vuosikertateetä. Minun arkeeni sopii irtohaudutteinen tee vaaleansinisestä kannusta suurina kupillisina. Jälleen toistan tutun ajatukseni: Tärkeintä on, että on ollut mahdollisuus valita. Flunssa taitaa sekoittaa pääni, sillä seuraava ajatukseni tulee pyytämättä ja varkain: Onko aito valinnanmahdollisuus vain illuusio?

Kuin vakuudeksi siitä, että en ole missään nimessä tapoihini jämähtänyt teenjuoja, valmistan vietnamilaista vihreää teetä, enkä suinkaan kiinalaista, kuten satoja kertoja aikaisemmin. Tuoksu on hyvin samankaltainen kuin lempeissä kiinalaisissa teeserkuissaan. Hätkähdän, kun huomaan ensimmäistä kertaa kamppailevani mukirivistöni edessä ja tuskailevani kaikkien teekuppien liian paksua muotoilua. Kuin ilkkuisin juuri kirjoittamalleni tekstille. Tätä teetä pitäisi ehdottomasti maistaa kaartuvareunaisesta, ohuesta astiasta. Joululahjatoiveeni singahtaa bittiavaruuteen.

Read Full Post »