Nyt rakennetaan toisenlaisia tarinoita

Olen vaihtanut taas puolta. Se on vienyt paljon energiaa ja ajatustyötä. Tee ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Silti olen tasaiseen tahtiin juonut hupenevasta kaapistani pussin tyhjäksi yksi toisensa jälkeen. Tyhjyyteen havahduttuani päädyin ostamaan Stockmannin reissullani Fortnum & Masonin vihreää jasminteetä. Hopeanvihreän peltipurkin ostaessani tunsin jonkinlaista etuoikeutettua ylpeyttä siitä, että Minä olen ollut tuolla Piccadillyn tavaratalossa. Ha! Kunnes tajusin hävetä selvästi tekoelitististä ajatustani, sillä se juuri osoitti, etten ole kummempi kuin toinenkaan turisti.

Jasmintee sen sijaan on oikein kelvollista. Juuri sellaista kuin haluan sen olevan: pikkuisen terävää hajuvesimäisellä tavalla. Kuitenkin maku on leveä ja täyteläinen. Olen valmistanut sitä usein töistä palattuani, korvat soiden ja (ainakin on tuntunut siltä) tupruten savua. Nähkääs, on inspiroivaa, mutta hyvin kuluttava hypätä taas sille puolelle joenreunaa, missä numerot ovat vihollinen. Olin juuri alkanut tulla tutuksi sen kanssa, ettei minun tarvitse olla vihainen laskelmille, numeroille ja tuloksille. Nyt minä taas kiukustun kaikenlaiselle kylmälle tuloksellisuudelle, tekisi oikein mieli heittäytyä kuralätäkköön ja huutaa: Minä En tahdo!

Nämä ympyrät elämässäni näyttävät sulkeutuvan ja avautuvan limittäin. Jotakuinkin vuosi sitten päätin palata perusasioihin ja aloin nähdä Valkoisen vilahtelevan varjoissa. Kuinka erikoista, että jälleen on tapahtunut ”back to basics”, vaikka menen täsmälleen eri suuntaan kuin viime keväänä. Olen tekemisissä elämän peruslähtökohtien kanssa. Eritavalla, syvällisemmin. Tähän ei tee pystykään. Olen siinä, missä rakentuu ihminen, persoona, sosiaalinen ihmisyys. Tässä rakennetaan kotipesää aivan muusta kuin teelehdistä. Sitä ei tehdä mitenkään puolihuolimattomasti vaan täydellisesti uppoutuen, vaikka ei ihan niin haluaisikaan. Tässä tosielämän puutarhanhoidossa on hyväksyttävä se, että teellä on vain lohdukearvo, rentoutumisarvo ja ajatuksensiirtoarvo. Maku, tuoksu ja valmistamisen hienosyiset ongelmat ovat vaatimattomassa sivuosassa. Näin se menee.

Koska tämä on teeblogi, ajatuksia teen ympäriltä on luvassa myös tuonnempana. Suokaa silti anteeksi, jos näkökulma hetkeksi luiskahtaa hyppysistä. Se ei ole tahallista, joten se on sitäkin kiinnostavampaa.

Advertisement

Read Full Post »

Miten luoda jasmiiniteestä aasinsilta Englantiin

Ensimmäinen työpäivä ja savanni on hetkeksi jäänyt taakse. Kotiin tullessa jo ovelta huusin: Laittaisitko teeveden tulemaan. Aukaisin olohuoneeni vitriinin, jossa säilytän ainoastaan jasmiinihelmiä muutaman teekannun ohella. Jasmiiniteetä tänään. Siitä voi tehdä johtopäätöksiä. Kylläpä helmet vain avautuivatkin suuriksi ja täyttivät koko kannun. Join viisi kupillista yhteen menoon.

Tarjoilin jasmiiniteetä myös eilen eräässä teeillassa. Joimme monenlaisia teelaatuja. Jokainen toi jotakin. Oli pussiteetä ja irtoteetä, maustekavalkadeilla ja ilman. Oli myös tuulahduksia menneestä. Pöydässäni istui englantilainen vieras, joka oli tuonut perinteistä englantilaista mustaa teetä. Se tarjoiltiin tietysti maidon kanssa. Englantilaisen teen tuoksuun ja makuun pitää vähän aikaa tottua. Olin kuitenkin äärimmäisen onnellinen, kun maistoin sitä uudelleen pitkän tauon jälkeen. Tee tuntui kotoisalta ja rauhoittavalta, maito täydensi kokemuksen.

Muutama vuosi sitten vietin Englannissa jonkin kuukauden asuen englantilaisessa perheessä. Joka aamu keitettiin vedenkeittimellä vesi isoon, kukalliseen pannuun, jonka sisäpuolen törkyisyydelle veti vertoja ainoastaan vedenkeittimen kalkkiutunut pinta. Pannuun heitettiin muutama pussi tummaa, englantilaista teetä ja koko perhe joi kupilliset maidolla laimennettuna. Ensi alkuun tee maistui minusta aivan sietämättömältä. Lähetin pussillisen kotiin: ”Tällaista moskaa täällä teeperinteitten maassa juodaan.” Olin huvittunut ja pettynytkin. Paikallisissa marketeissa oli tarjolla hyllymetreittäin erimerkkisiä mustia pussiteepaketteja. Toki tiesin englantilaisten tavan nauttia teensä. En vain ollut ymmärtänyt, että vuosikymmenten aikana teekulttuuri ei ollut lainkaan laajentunut ja syventynyt.

Vähitellen aloin nauttia aamuteeni mausta. Lopulta, kun lähdin maasta, minulla tuli ikävä mustaa juomaa, joka jätti kupin reunat öljyisen näköisiksi. Vaikka pettymykseni teetarjontaan oli aluksi suuri, opin arvostamaan englantilaista teekulttuuria. Vieraille tarjottiin aina teetä. Minua ohjeistettiin tarjoamaan myös remonttimiehelle teetä. Jokainen, joka astui kynnyksen yli, sai vastata kysymykseen: Maistuisiko tee? Se oli yksi ilmentymä englantilaiseen kulttuuriin hyvin syvälle juurtuneesta kohteliaisuudesta ja toisten huomioimisesta. Vaikka kohteliaisuus vaikutti toisinaan ulkoa opitulta sen sijaan, että se olisi tullut sydämestä, teen tarjoiluun liittyi aina tietty lämpö. Ehkä siksi, että se oli arkeakin arkisempaa. Kun asunnossani kävi muutama päivä sitten remonttimiehiä, he tuntuivat olevan aidon hämmentyneitä ja iloisia, kun kysyin: Saisiko teille olla kahvia?

Myöhemmin pääsin onnekseni tutustumaan englantilaisen teekulttuurin hienostuneempaankin puoleen. Olen maistellut afternoon tea:ta erilaisin variaatioin ja löytänyt muutamia ihania teepuoteja aivan Lontoon sydämestä. Suurille teetarvikkeiden ketjuliikkeille en oikein osannut antaa arvoa. En löytänyt niistä koskaan mitään omasta mielestäni kaunista. Ehkä Englanti on teemaana vasta heräämässä kurkistamaan perinteiden ylitse. Kyllä Englannista nykyään löytää myös hienoa ja herkullista vihreää teetäkin. Niin ja se kahvilakulttuuri onkin sitten jo kokonaan toinen tarina…

Read Full Post »