Pesänrakennuspuuhat ovat siis luisuneet sivuraiteille. Ehkä se on hyväkin. Puolen vuoden intensiivisen suunnittelun jälkeen tunsin tarvitsevani tauon kaikesta suunnittelusta. Suunnitelmat olivat jotenkin päätyneet umpikujaan ja vaikka kuinka pyörittelin, en tuntunut saavan niitä järkevään muotoon. Olisi ollut hullua paahtaa eteenpäin laput silmillä kun tiesin niin selvästi, että koko kuvio vaikutti hyvin epävarmalta. Tarvitsen uusia ajatuksia ja uutta rohkeutta. Sisimmässäni tiedän, että kaikki täytyy kääntää ylösalaisin ja tehdä kolmiosta ympyrä. Siinä se haaste. Ehkä tartun siihen vähän myöhemmin. Tai toivon, että se tarttuu minuun.
Täällä pesästä hyvin kaukana olen tullut näiden viikkojen aikana moniin aatoksiin. Olen nauttinut haasteista, joita erilainen ympäristö on tuonut eteeni ja pureutunut syvälle ja syvemmälle siihen, minkä olin jo hetkeksi hylännyt. Olen huomannut, että minussa sittenkin on se puoli, jota aloin muutama vuosi sitten epäillä. Se on diplomaattisuutta ja haparoivaa rohkeutta sekä luovuutta ja intuitioon luottamista. Hyvin raadollisilla tavoilla olen silti joutunut kasvamaan sisälle näihin ominaisuuksiini. Tässä tilanteessa se on tarkoittanut voimakasta kritiikkiä, ehkä ylilyöntejäkin ja yksinäisyyttä omien ajatusten kanssa. Minä huomaan, että sittenkin olen oppinut jotain, joka erottaa minut muista täällä. Jouduin suden luolaan ja valkoturkkinen ystäväni luikki karkuun, ei niinkään sutta, vaan etovaa hajua.
Näiden haasteiden ja vahvuuksieni vuoksi hakeuduin aikoinaan tähän maailmannurkkaan ja samojen syiden vuoksi lähdin sieltä myös pois rakentamaan omaa pesääni ja tutkimaan teen sijaa elämässäni. Ensin valitsemani tie tuntui liian raskaalta, halusin pois kokeilemaan jotain hieman ihmisluonteesta irtonaisempaa. Onhan se silloin hassua, että kun tulee tilaisuuteni tassutella taas katseluetäisyydelle keskeneräisestä pesästä, tunnen vain pettymystä ja tylsämielisyyttä. Istuskelin siinä mahdollisuuteni edessä ja katselin tunnelmaa, mutta mieleni halusi takaisin ihmisluonteen pariin.
Nyt en tiedä, kumpi olen, vai kumpikin.
Valkoinen Leijona 