Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for kesäkuu 2011

En pidä itseäni teehifistelijänä. Teehifistelijä tai teesnobi on teeharrastajien luoma käsite teeharrastajasta, joka ottaa harrastuksensa vakavasti ja perehtyy mielellään teenautinnon erilaisiin nyansseihin ja valmistuksen parametreihin. (Vapaasti suomennettuna.)

No. Vapaapäiväni paahtavassa auringonpaisteessa päätän viettää siestaa sisätiloissa ja auringonpistoksen jälkeisessä mielenhoureessa totean, että kuuma juoma on mitä parhain lääke orastavaan tylsyyteen. Teen testin herätelläkseni itsessäni uinuvaa teesnobia. Laiskuuttani en ole viitsinyt kaivaa sitä esiin, mutta Valkoisen Leijonan karjunnan lähetessä päivä päivältä totean, että on hyvä hetki aloittaa.

Olen aloittelija, joten ne itsestään selvät virheet, jotka tietämättäni teen – antakaa ne anteeksi. Usein mietin, kuinka paljon todellisuus vastaa käsityksiämme teen hartaan valmistuksen perussäännöissä. Kuinka paljon haudutustapa yleensä vaikuttaa teen makuun? Onko minkäänlaista perustelua sille, että me teeharrastelijat pidämme niin paljon parempana loose leaf –haudutusta verrattuna esimerkiksi haudutuspalloon tai pussiteehen? Ehkä havaintojani ohjaavat ennakkokäsitykseni ja tiedostamaton arvomaailmani, mutta päätän silti toteuttaa empiirisen tutkimuksen. Sitä paitsi, tutkijan on hyvä tuoda esiin henkilökohtaiset seikat, jotka voivat vaikuttaa tutkimustulosten tulkintaan, jotta lukija voi arvioida tutkimuksen luotettavuutta.

Testiin valmistautuminen alkaa. Esilämmitän kolme haudutusastiaa ja kolme samanlaista maistelukuppia. Testin luotettavuutta heikentää se, että haudutusastiat ovat keskenään erilaiset. Ensimmäisessä haudutusastiassa annan teelehtien vapaasti leijua vedessä, toinen astia on teemuki, jossa haudutan teen haudutuspallon sisällä, kolmas haudutus tapahtuu haudutuspussissa teekannussa. Mittaan haudutettavan teen määrän samaksi jokaiseen haudutustapaan. Päätän käyttää gyokuroa sen vuoksi, että siinä haudutus on nopea ja toivon, etteivät haudutusastioiden ominaisuudet ehdi vaikuttaa teen makuun vielä kovin merkittävästi. Lisäksi gyokuron maku on hyvin herkkä, joten oletan, että makuerot tulevat esiin selkeämmin.

Ehkä kuvittelen erot, mutta haudutuksen jälkeen kupillisia tarkastellessani huomaan, että tee on erilaista haudutustavasta riippuen. Irtohaudutuksen tuoksu on hento ja raikas, haudutuspallossa tuoksu on ehkä makein, kun haudutuspussitee vapauttaa kaikkein laimeimman tuoksun. Värissä en huomaa eroa ennen toista haudutusta. Silloin irtohaudutuksesta paljastuu voimakkain väri ja pussihaudutuksesta kaikkein vaalein.

Irtohaudutuksen maku on gyokuromaisella tavalla kaikkein terävin ja kukkainen, toinen haudutus kirkastaa makua entisestään. Haudutuspallossa tulee paksu ja pehmeä maku, ei missään nimessä huono, vaan herkullinen, mutta ei kaikkein luonteenomaisin gyokuroa ajatellen. Toisen haudutuksen maku on metallimainen. En tiedä, johtuisiko se metallisesta haudutuspallosta. Haudutuspussi on selvästi iso pettymys. Ensimmäisen haudutuksen maku on jo vesimäinen, toisessa haudutuksessa makua ei enää juurikaan ole. Olen hieman yllättynyt. Kuvittelin, että haudutuspussi olisi kirinyt haudutuspallon ohi, mutta vaikuttaa siltä, että pussi syö kaiken herkän maun gyokurosta.

Uusin saman testin vielä jasminteellä. Ajattelen ensimmäisen yrityksen epäonnistuneen, sillä jasmintee maistuu todella pahalta irtohaudutuksena. Eihän niin voi olla. Otan uudelleen. (Tämä hifistely on yllättävän rankkaa.) Huomaan, että toisenkin yrityksen tulokset ovat samankaltaisia. Se panee ajattelemaan. Jotain menee pieleen. Maailmankuva horjuu.

Jasminteen haudutustapakokeilussa huomaan värissä eroja ihan toisin kuin gyokuron kanssa. Irtohaudutuksen väri on jotenkin ruskehtavan punainen (jasminteeni on hapetettua), pallohaudutuksessa oranssimpi ja pussihaudutuksessa kellertävämpi, siis vaalein. Kahden haudutuskokeilun jälkeen yhteenveto on seuraavanlainen: Irtohaudutuksessa maku on pinnallinen, jasmiinin makua saa etsiä oikein työtä tehden makustelemalla. Maussa tuntuu eniten teelehtien hapettuneisuus, kuin joisin perinteistä oolongia. Pallohaudutus antaa molemmilla kerroilla saman tuloksen. Maku on kitkerä ja jasmiinin terävyys on suorastaan päällekäyvää. Aivoissa synapsit sylttäävät, kun mieleeni tulee sana ”korkealentoinen”. Ei se oikein sovi tähän.

Haudutuspussiviritelmä on kaikkein hätkähdyttävin. Ensimmäisellä kerralla en tahdo uskoa makuaistiani, mutta saman toistuessa en voi kuin alistua. Teen maku on pehmeä ja syvä, olo rauhoittuu. Jasmiini maistuu enemmän kuin irtohaudutuksessa, mutta tasapainoisemmin kuin pallossa.

Gyokurossa pussihaudutus oli katastrofi, jasminteessä se antaa parhaan tuloksen. Pussin täytyy jotenkin tasapainottaa jasmiinin hyökkäävyyttä. Mutta miksi irtohaudutus ei jasminteessä onnistu? Päädyn teenystävän johtopäätökseen: haudutusastia on mitä todennäköisimmin ihan vääränlainen jasmiinille. Pieni posliinikannu syö kaiken maun. Lasikannussa jasmintee maistuu ihan toisenlaiselle. En tiedä, mitä teehifistelijä tästä sanoisi. Aloittelijan pohdintaosiossa totean, että haudutustapa selvästi vaikuttaa teen makuun, mutta yksiselitteistä vastausta jonkun haudutustavan paremmuudesta suhteessa toiseen on vaikea antaa. Makuun vaikuttaa niin moni muukin seikka, tässä kokeessa haudutusastioiden erot pääsivät sotkemaan kuviota, mutta onhan niinkin, että yksittäiset teelaadut vaativat keskenään hyvin erilaisia menetelmiä ja astioita päästäkseen täyteen oikeuteensa. Niin hienosyinen on teen maailma.

Aloitteleva teehifistelijä antautuu hetkeksi. Niin paljon opittavaa ja vain yksi ihmiselämä aikaa.

Mainokset

Read Full Post »

… Ja harvemmin mikään on. Kun niin väitetään, se on huijausta kaikki. Kaksi kuukautta olen juonut teeni pikana. Se tarkoittaa sitä, että olen lämmittänyt veden keittimessä epämääräisen lämpöiseksi, joskus liian kuumaksi, joskus haaleaksi. Olen kaatanut veden teepussin päälle, liottanut ja huljutellut sekunteja ja viskannut pussin roskiin. Harvemmin olen ehtinyt juoda koko kupillista. Niinä kertoina olen hörppinyt teeni heti kun se on ollut juomalämpöistä (aina ei niinkään) nopeammin kuin gyokuro hautuu. Eipä siinä ole juuri ehtinyt maistella, olen juonut vain tavan pakosta. Kun se kerran kuuluu tähän kuvioon. Teestä häviää kokonaan rentoutumisen ja rauhoittumisen hyvä tahto.

Voiko periaatteensa unohtaa?

Se on nyt ohitse, olen ottanut askeleen savannia kohti. Enpä arvannut, kuinka kytevällä hiilloksella askaroin nämä pari kuukautta. Hörppyjen välissä ehdin tehdä paljon töitäkin, mietiskellä ja etsiskellä ja tehdä vaikeita päätöksiä. Nyt, lyhyen ajan sisällä eteeni on kasautunut röykkiö valintoja ja avonaisia suuntaviittoja. Olen yllättäen joutunut huomaamaan, että muutaman viimeisen vuoden aikana olen muuttunut laimeammaksi ja hailakammaksi sen sijaan, että olisin rakentanut aktiivisesti elämäntarinaani. Olen ihan uudessa tilanteessa, epävarmat ajatukseni ovat muuttuneet konkreettisemmiksi valintatilanteiksi kun vuodet ovat kuluneet. Oletteko koskaan joutuneet havahtumaan vastaavassa tilanteessa? Miettimään, millaisia asioita arvostan työssäni, millaisia vapaa-ajassani, millaisia kodissani, millaisia ihmissuhteissani. Arvostanko tilaa, aikaa, rauhallisuutta, asioiden kypsyttelyä vai arvostanko vaihtelevuutta, näppäryyttä, yllätyksiä ja intuitiivisia päätöksiä? Osaatteko aavistaa, miltä tuntuu, kun kysymys toisensa perään päätyy typerimpään vastaukseen: en tiedä. Olen aina inhonnut kaikenlaista epävarmuutta. Kun tiukassa paikassa kysyn itseltäni, voinko elää vastoin periaatteitani, totean, että jos ensin tuntisin periaatteeni, kysymykseen olisi hieman helpompi vastata, eikä minun tarvitsisi kirjoittaa loputtomalta tuntuvia, jaarittelevia lauseita. Kirjoittaisin vain, että Niin Se On. Piste.

Mutta tee ei ole pikaruokaa, eikä mikään muukaan elämässä. Tässä on se kysymys: Uskonko siihen itsekään? Kadehdin ihmisiä, jotka nuoruudessaan päättävät alkaa lääkäreiksi ja tekevät koko uransa viihtyisällä ja kliinisellä vastaanotolla. Toisaalta mietin, eivätkö nämä ihmiset koskaan kysy itseltään: Olenko minä tämä ihminen?

Mitä helvettiä ihminen tekee sellaisilla kysymyksillä, jotka turhaan sekoittavat pään ja särkevät säntillisen harmonian? Ehkä ailahtelevuus ja päätöksenteon vaikeus ovat epävarman minän merkki, eivätkä sittenkään ihmisen, jolla on niin ihailtavasti useita vaihtoehtoja avoinna, joka ei sulje oviaan ja joka syleilee maailmaa vastakohtineen kaikkineen. Mitä minä oikein haluan tässä tänään? Kerro minulle Iso Valkoinen, niin minä yritän kuunnella.

Read Full Post »