Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for elokuu 2011

Suomessa teehen keskittyviä liikkeitä tai ”kahviloita” on vielä harvakseltaan, mutta niitä tulee verkkaisessa tahdissa koko ajan lisää. Painotus on tietysti suurissa kaupungeissa, mutta syrjäisetkin kolkat saattavat yllättää. Kesän loppupuolella pääsin käymään etelässä ja ehdin vierailla muutamassa teetä myyvässä pienessä liikkeessä.

Aikaisemmin olen jo tutustunut Helsinkiläiseen Théhuoneeseen ja eräänkin kerran lähtenyt sieltä kassillinen teetä mukanani. Théhuoneessa teetä on laaja valikoima ja teetä saa myös maistella paikan päällä. Sisustus on kovin askeettinen, vaalea, ehkä modernikin. Minulle se tuo hieman steriilin vaikutelman, mutta ymmärrän, että monet teen ystävät pitävät koruttomasta ja puhtaasta ympäristöstä. Liike vaikuttaa saaneen pysyvän jalansijan pääkaupunkiseudulla. Teetä on tarjolla monipuolisesti ja palvelu on asiallista.

Tällä kertaa en käynyt kuitenkaan Théhuoneessa, vaan tutustuin uudempaan tulokkaaseen, Demmers teehausiin, joka edustaa Itävaltalaista teeperintöä. Aikoinaan Wienissä vieraillessani havaitsin, että kahviloiden ja kahvin kaupungissa myös teellä oli täysin erilainen asema kuin Suomessa tuolloin. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa: hyllymetreittäin vain irtoteetä! Demmers teehaus toimii mielestäni samankaltaisella konseptilla kuin Théhuone. Miljöökin on hyvin yksinkertainen, mutta värit vahvemmat. Omistaja esitteli minulle teelaatuja, kuten asiaan kuuluu. Hetken aikaa valikoiman edessä seisoskeltuani tajusin, että olin tainnut maistaa kaikkia tarjolla olevia vihreitä teelaatuja, joten päädyin ostamaan lapsang souchongia, joka oli vahvaa ja hyvää.

Demmersin teelaatuja oli myynnissä myös TeaHouse of Wehmais:ssa, joka löytyy Juvan lähistöltä ja mainostaa itseään Suomen ainoaksi englantilaiseksi teehuoneeksi. Teehuone oli maalaistalon pihapiirissä, sisustukseltaan hyvin tarkkaan harkittu ja huolella tehty. Konsepti on selkeä ja poikkeaa piristävästi muista suomalaisista teehuoneista. Englantilaiseen, maalaisromanttiseen kukkatyyliin sisustetusta teehuoneesta löytyi useampi nurkkaus ja tila, jossa saattoi nauttia iltapäiväteetarjoilusta. Sinänsä kerrostarjottimella tuoduissa herkuissa ei ollut mitään vikaa, ne olivat hyvänmakuisia ja houkuttelevia, joskin melko pieniä verrattuna siihen, mitä olen Englannissa kokenut. Teen hauduttamisesta ja tarjoilusta en ollut aivan varma, mutta pidin kyllä kokonaisuudesta, joka oli hiottu ja omaperäinen. Luulisin, että ajan tuoma kuluneisuus tekisi paikasta vielä hieman tunnelmallisemman, kaikki oli vielä niin kovin uutta. Tarvitaan tarinoita, henkeä, luonnetta.

Henkeä ja luonnetta löytyy sen sijaan Helsinkiläisestä The Ounce:sta, Unssista. Se on venäläinen ketju, jonka ainoa ulkomailla sijaitseva liike on Helsingissä. Konseptiin kuuluu vanhahtava viktoriaaninen miljöö aina työasuja myöten ja teen tuntemus vaikuttaa hyvältä. Teelaatuja ei toki ole yhtä runsaasti kuin esimerkiksi Théhuoneella. Maustettuja laatuja on täälläkin paljon, mutta ne kertoman mukaan nimenomaan menevät kaupaksi. Unssissa teet ovat kauniisti lasipurkeissa, mutta lieneekö sillä säilyvyyden kannalta ongelmansa? Unssi päihittää monet muut liikkeet tunnelmallaan ja sisustuksen runsailla yksityiskohdilla. Asiakaspaikkoja on muutama ja tee valmistetaan ilmeisen huolellisesti kellon toimiessa vain suuntaa antavana apurina. Unssissa on viihtyisää istuskella, siellä on panostettu elämyksellisyyteen. On hieman harmillista, että Unssi on ketju, sillä rajattu konsepti hioo siitä yksilöllisyyden leimaa pois.

Voi kunpa minulla olisi mahdollisuus vierailla useammin kahviloissa ja teepuodeissa ympäri Suomen! Haikeana pistin äskettäin merkille, että Tampereelle oli avattu uusi teehuone: Pieni Kilpikonna. Niin monta paikkaa vielä kokeilematta! Käykää ja kertokaa.

Mainokset

Read Full Post »

On leijonan kuukausi, elokuu. Leijonani kunniaksi haudutan valkoista pu’eria. Tämä on viisi vuotta vanhaa teetä, Leijonani on vielä vanhempi. Olisiko sentään kymmentä vuotta? Minulle se kuitenkin alkoi näyttäytyä vasta vuosi sitten.

Elokuussa on jotain erityistä ja arvaamatonta, kohtalokastakin. Syksyn hennot merkit enteilevät väistämätöntä pimeyttä ja kylmyyttä. Koko talvi olisi Valkoisen Leijonan selvittävä ja odotettava kärsivällisesti. Kuinka monta talvea vielä? Se ei ole tottunut odottamaan ja hyväksymään sijaansa varjoissa. Ei tuolla harjalla varjoissa piilotellakaan. Kyse ei ole kuitenkaan hylkäämisestä, vaikka siltä saattaa näyttääkin. Asiat ovat paljon monimutkaisempia. Yritän selittää Leijonalle.

Pesänrakennus vaatii rakennustarvikkeita, materiaa, hyvän sijainnin ja tukevan kalliopohjan. Olin kesän savannilla, tutkailin rakenteita ja ehdotelmia, otin näkökulmia, touhusin, heittelin ideoita Valkoiselle Leijonalle ja heräsin taas eloon omassa ympäristössäni. Sitten huomasin, että tällä en saa mitenkään katettua materiaalitarvetta pesänrakennukseen. Oli pakko hypätä pois ja seurata unelmaa tekemällä jotain täysin muuta. Perustin selviytymisrahaston tälle upealle, harvinaiselle eläinlajille. Emme kumpikaan jaksaisi ja malttaisi odottaa rahaston täyttymistä. Minä haluaisin suojella jo konkreettisesti, Leijona haluaisi leyhytellä harjaansa julkisesti ja patsastella kallionkielekkeellään. Niin no, leijonia molemmat. Tyypillistä?

Ei ole helppoa olla vaatimaton, jos kantaa mielessään suurta missiota. Pieni lohtu on kuitenkin valkoinen pu’er, jota sain elokuun kunniaksi maisteluannoksen. Tämän teen tuoksu on jotain aivan erityistä kaikkeen aikaisempaan verrattuna: voimakas ja jos mahdollista, kirpeä ja makea yhtä aikaa. Kuin punaviinimarjat. Taas nuo marjat. No, elokuu. Poimin sentään mustikoita. Pu’erin makukin on mieleenpainuva, se on kaukana tumman pu’erin lämmöstä ja maanläheisyydestä. Tämä iskee suoraan korkeimpaan oktaaviin. TIDING! Haudutan sen oikein vahvaksi. Täyttä tavaraa, Leijonakin hyörii ympärillä ja yrittää tunkea valtavaa kuonoansa kuppiin. ÄYH, se aivastaa. Kahteen kertaan haudutetut teelehdet tuoksahtavat juuri maasta poimituille punajuurille – taas uusi aspekti.

Valkoinen pu’er on tietyllä tavalla teelaatujen aatelia. Pu’er yleensäkin on monien teenjuojien herkkua, valkoisena siinä on vielä lisäarvoa. Siitäkin tietysti voi olla montaa mieltä. Valkoista pu’eria on markkinakäytössä ollut vasta 2000-luvulta, joten sen iättämisestä ja maun muuttumisesta ei ole vielä vankkaa kokemusta. Maku on ihan eri tavalla hento kuin perinteisemmässä pu’erissa, kestääkö maku vuosikausien säilömistä? Toisaalta valkoiseen pu’eriin käytetään teekasvin arvokkaimpia osia, valkoisia nuppusilmuja, jotka tietysti poimitaan käsin. Nuput kerätään keväällä, joten valkoista pu’eria voidaan tuottaa vain rajallinen määrä. Valkoinen pu’er käy läpi samanlaisen hapettumisen ja käymisreaktion kuin perinteinenkin pu’er. Silti sen luonne vaikuttaa olevan hyvin omanlaisensa. Haudutusten edetessä siitä paljastuu maanläheisempiä puolia kipakkuuden rinnalle.

Tätä teetä voi hauduttaa uudelleen ja uudelleen, niin paljon, että jossain vaiheessa raja kerta kaikkiaan tulee vastaan. Haudutukset ovat lyhyitä ja vesi lähes kiehumispisteessä. Jossain vaiheessa makuun tulee mukaan jotain hiekkamaista ja kuivaa. Pu’erit pitäisi aina huuhtoa siten, että ensimmäinen nopea haudutus kaadetaan pois. Vuosia seisoneeseen pu’eriin on voinut kertyä pölyä. Minä join kyllä ensimmäisen ”huuhteluvedenkin”, en hennonnut heittää sitä pois. Tämä kuiva tunne suussa lienee silti teelle luonteenomaista. Toisessa haudutuksessa maku alkoi tosissaan kirkastua, mutta kolmanteen se oli jo pehmentynyt. Mitä ihanaa tutkiskelua! En lakkaa koskaan ihmettelemästä: koko maailma teekupissa. Opettelu, suunnittelu ja Leijonan lepyttely jatkuu, vaikka nyt ollaankin taas kaukana kotoa.

Read Full Post »

Maisteltavastani teestä, Jade Dragonista on vaikea löytää tietoa englannin kielelläkään. En tiedä, onko tämä taas niitä teelaatuja, jotka on nimetty uudelleen länsimaissa (tai Suomessa). Väliin teetutkimukseni tuntuvat tyssäävän turhautuneisuuteen, kun en löydä sellaista informaatiota, jota kaipaisin. Haluaisin tietää, mitä juon. Pussin kylki antaa vähän osviittaa. Vihreä Jade Dragon on Mao Feng –teetä ja tulee Yunnanin maakunnasta Kiinasta. Yunnanista tulee monenlaista teetä, mutta Mao Feng johdattaa jäljille.

Mao Feng kuvaa teetuotannossa kahden ylimmän lehden ja nupun poimimista teelaatuun. Kun tarkastelen omaa mao fengiani, huomaan, että ainakin tässä Jade Dragonissa lehdet ovat – vaikkakin kokonaisia – kuitenkin erillään, eivät kolmen lehden nipuissa. Lehtien ja nuppujen kuuluisi olla lisäksi samanpituisia. Nuppuja Jade Dragonissani ainakin on, sen huomaa hopeaisesta nukasta lehtien pinnalla. Mao Fengia pidetään yhtenä halutuimmista teelehden muodoista. Sen kuivatut lehdet ovat pitkiä, litteitä ja hieman kiharaisia.

Löydän englanninkielisiltä nettisivuilta tietoa Yunnanista tulevasta vihreästä Mao Fengistä, en tiedä, onko se lähelläkään tätä Jade Dragoniani. Tekstissä kerrotaan teen olevan aitoa ”orthodox” –teetä. Orthodox –tee tarkoittaa aidoimmillaan käsin työstettyä teelehteä, mutta myös koneellista prosessia, joka imitoi käsin työstämistä. Orthodox eli perinteinen tee on yleisesti ajateltuna laadukkaampaa kuin CTC –tee, joka tulee sanoista (crush, tear, curl/ cut, twist, curl). Perinteisessä käsittelyssä teelehdet jätetään kokonaisiksi, kuihdutetaan (ja rullataan tai käsitellään muotoonsa), niiden annetaan ilmoittua ja lopuksi kuivatetaan.

Jade Dragon nimelle löydän useita selityksiä. Nimi voi tulla valmiin juoman väristä. Huangshan Mao Feng –tee on muihin Mao Feng –teihin verrattuna eri väristä: jaden vihreää. Nimi saisi siis alkunsa juoman väristä. Mutta: Huangshan –tee tuleekin Anhuin maakunnasta, ei Yunnanista. Jade Dragon –nimitys voi tulla myös teen poimintapaikan mukaan. Tengchong –piirikunta Yunnanin maakunnassa on tunnettu jadekaupan keskuksena, mutta sieltä tulee myös teetä läheltä kylää, jota paikallisesti kutsutaan ”Palaavan lohikäärmeen kyläksi”. Tämä vaikuttaisi todennäköiseltä vaihtoehdolta. Yksi mahdollisuus on, että nimi tulee Yunnanissa sijaitsevan Jade Dragon Snow Mountain –vuoren mukaan. Sen rinteillä kasvaa myös teetä. En löydä kuitenkaan faktatietoa, joka tukisi tätä linjaa.

Voi olla myös, että teelläni ei ole mitään tekemistä minkään edeltävän arvailun kanssa, vaan länsimaiset tavarantoimittajat ovat keksineet sille kauniin ja Kiinan kulttuuriin viittaavan nimen. Tätäkin tapahtuu paljon. Törmäsin eräässä teekaupassa Spring Tea –nimiseen kiinalaiseen vihreään teehen, josta myyjä ei kysyttäessä osannut kertoa tarkempaa informaatiota. Se voi olla mitä vain!

Valkoinen Leijona turhautuu helposti tällaisesta salapoliisityöstä. Se on mukavuudenhaluinen eläin ja toivoo, että kaikki tieto tuotaisiin sille pureskeltuna tarjottimella. Sen mielestä on kerta kaikkiaan typeryyttä ja ajanhaaskausta, että joudumme illat pitkät paikkailemaan tietovuotoa, joka on tapahtunut jossain kiinalaisen teetuottajan ja suomalaisen teemyyjän välissä. Salaa voitonriemuisena huomaan sen kyllä höristävän toista korvaansa kun plaraan kirjojani ja nettisivujani ja mutisen ja puhisen löytämieni yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien parissa.

Onneksi itse Jade Dragon on hyvää ja palkitsee vaivan. Tykkään kovasti siitä marjaisesta tuoksusta, jonka monet kiinalaiset vihreät, tämäkin, vapauttavat esilämmitetyssä kannussa. Kaikki eivät löydä vihreistä teelaaduista sitä tuoksua ja ihmettelevät havaintoani, mutta minusta on äärimmäisen kotoisaa, kun tee tuoksahtaa viinimarjalle tai vadelmalle. Onnistuin järkyttämään erästä teemyyjää kun totesin hänen esittelemänsä vihreän teen tuovan mieleeni Kuningatar Piltin. On totta, että pussista marjan tuoksua ei huomaa. Kuivana Jade Dragonin lehdet tuoksuvat vihreämmiltä, vähän savumaisiltakin, mutta makeilta.

Tätä haudutellessani olen huomannut, että veden lämpötila saa olla hieman alhaisempi, kuin monilla muilla vihreillä, ei paljonkaan yli 70 asteen. Jade Dragon on yksi näistä teelaaduista, joita voi kuvailla herkullisiksi, makeiksi ja hedelmäisiksi. Ja kuten huomaatte, sen salaperäisyys noudattelee nimen mystiikkaa.

Read Full Post »