Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for lokakuu 2012

Olen toista viikkoa katsellut ikkunastani ulos ja seurannut, kuinka harakat, pulut, pikkulinnut ja oravat varautuvat talveen ja kuhina käy, kun siemenet katoavat parempiin suihin. Tänään satoi ensimmäisen kerran lunta. Näytti taianomaiselta, kuin en olisi nähnyt lunta koskaan ennen. Seinämme sisään on muuttanut jokin pieni ja rapiseva. Talvi tulee. Aika käpertyä kynttilän valokehään ja antaa tilaa teelle. Se lämmittää mukavasti, kun patterit ovat pettäneet ja tauti hytisyttää kehoa.

Vihreän bi luo chunin kosketus on hellä ja hyväksyvä. Se on herkkua teeksi, pehmeää ja kermaista. Perinteinen ”aito” bi luo chun tulee Kiinasta Jiangsun provinssista Dong Ting -vuoren teeviljelmiltä. Se on yksi Kiinan arvostetuimpia teelaatuja. Myös muissa Kiinan teeprovinsseissa tuotetaan bi luo chunia, mutta teepensaslajike tai valmistustapa saattaa erota originaalista. Makukin siis vaihtelee. Oma bi luo chunini ei tule lainkaan Kiinasta, vaan Taiwanista. Sen lehdet ovat isompia, eivätkä niin tasalaatuisia, vaaleaa nukkaa ei juuri näy, kuten originaalissa. Maku on kuitenkin ihana silloin, kun haudutus onnistuu.

Formosa Bi Luo Chunin lehdet ovat suurempia ja tummempia kuin kiinalaisen serkkunsa.

En ole henkilökohtaisesti kovinkaan loukkaantunut siitä, että arvostettuja teelaatua kopioidaan laajasti teentuotannossa. Tuotannon laajetessa harrastajilla on mahdollisuus tutustua monenlaisiin laatuihin ja saada tuntumaa siihen, miten teelaadut eroavat toisistaan. Voi löytyä suosikkeja ja sitä kautta kiinnostuu ehkä hankkimaan itselleen myös arvokkaampaa, originaalia teetä. Onhan se myös jännittävää: miten samannimiset teet eroavat toisistaan, kun kasvualusta onkin toinen. Kenties voi ajatella myös niin päin, että tietyn laadun imitoiminen on kunnianosoitus arvostetulle teelle. Maku ei ehkä ole sama, mutta jos tee on hyvää ja sitä on nautinto juoda, se riittää. Huijausta, vai yksi mielenkiintoinen piirre teen vaihtelevassa maailmassa? Sinä päätät.


Avautuneet lehdet.

Tämä Formosa bi luo chun on maultaan pyöreää ja helppoa juoda. Dong Ting Bi Luo Chun on ehkä kukkaisempaa ja hedelmäisempää, taiwanilaisessa pähkinäinen aromi on voimakkaampi. Aina bi luo chun on kuitenkin miellyttävän makeaa ja herkkää noudatellen ihailemaani hienostunutta kiinalaisen vihreän teen perintöä. Tuoksusta tuli mieleen toffeinen fudge-karkki. Tee jättää kehoon kovin rauhallisen olon.

Haudutuksen kanssa saa olla tarkkana. Onnistuin usein pilaamaan bi luo chunin teeveden lipsahtaessa liian kuumaksi. Parhaimmillaan tämä tee on 70-asteisessa haudutuksessa. Laatu ei myöskään kestä kovin pitkiä haudutusaikoja. Minuuttikin riittää, jos on osannut annostella lehtiä sopivasti. Tällä kertaa sain kolmannestakin haudutuksesta vielä herkullista teetä, mutta annosmääräni oli toki pieni.

Sain tätä teetä tuliaisiksi reilireissulta, pussi on taistellut pitkän matkan pohjoiseen Suomeen.

Ulkona lumisade on vaihtunut vedeksi. Linnut ja oravat jatkavat uurastustaan. Tee on lempeästi rauhoittanut panikoivaa rinnanseutua. Nyt kun lopulta pääsin tähän blogini ääreen, tutkimaan ja maistelemaan, en haluaisi ollenkaan nousta pois. Kun vain teetä riittäisi iäksi ja voisin irrottautua vaativasta, niskan takana hönkivästä ajankulusta. Se vetää minua takaisin ankeaan arkeen. Taidan hauduttaa vielä kupillisen.

Mainokset

Read Full Post »

Minulla on kaapissani aivan valtavan hienostunutta bi luo chunia. Siitä seuraavaksi.

Kiitos Teekaupalle Valkoisen Leijonan noteeraamisesta Teekaupan facebook-sivuilla.

Read Full Post »

Olen toipunut viimekertaisesta aggressiosta. Turhaudun, kun en tiedä, miten käsittelisin tätä tapaani kirjoittaa. Ihan kuin se olisi saippuaa, hah, materiaa. Olen hölmö. Se on vain yritelmä kyhätä jotakin epämääräistä luettavaan muotoon. Tiedän, että turhautumiseni johtuu sairastamisesta. Aina kun olen flunssassa, myös henkinen vointi laskee ja asiat alkavat äkisti tuntua ilkeiltä kaikki tyynni. Tämä syksy on ollut omituinen. Ikään kuin olisin koko ajan jotenkin sairas. Vettä tulee. En jaksa sytyttää pöydällä olevaa kynttilää.

Päätin, etten tarvitse Valkoista Leijonaa mihinkään. Jos se ei kerran halua tulla paikalle, kun on kyse Hänestä Itsestään, se olkoon Leijonan valinta. Kärsiköön seuraukset. Minun ei tarvitse odotella, että hän kuono pystyssä suvaitsee ilmaantua lähistölle, sanoo muutaman pikaviisaan kommentin ja jatkaa laiskotteluaan. Miten tämä suhteemme muotoutuikin näin ambivalentiksi?

Kun puhutaan teestä, en osaa päättää, miten reagoisin. Mieleni tekisi kääntää pääni poispäin. Tuhoaisin toisten oletukset, en halua asettaa ketään naurunalaiseksi. Niinpä yritän kiinnostua kuten ennen. Silti, enpä mahda olla ajattelematta vaihtoehtojani. Ei minun tarvitse mukautua teenjuojan muottiin kuin makkarankuoreen. Voisinko nähdä teeharrastukseni uudella tavalla?

Yksi näkökulma harrastukseen on tunnelma. Kesäreissumme suuntautui Riikaan, jonka Vanhastakaupungista etsimme viihtyisiä teehuoneita ja kahviloita kaikkien niiden oluthuoneiden keskeltä. Miellyttävän miljöön löytäminen jalkojen lepuuttamiseksi on jo haaste, puhumattakaan siitä, että osuu onnenkantamoisella jonkin uniikin tunnelman keskelle. Tee voi olla keskinkertaistakin, jos ilmassa leijuu jännittävän kuhiseva, ystävällinen ja intiimi henki tai kiireetön, ajan pysäyttävä harmonia. On mukava vain katsella ympärilleen ja aistia ohitsekiitäviä tai pysähtyneitä hetkiä. Ehkä voi tarinoida mielessään, mitä naapuripöydässä puhutaan. Se on löytämisen riemua ja onnea siitä, että minä kuulun juuri nyt osaksi tätä.

Tämä viehättävä pieni Riikalainen kahvila ei ollut turisteilla kansoitettu, vaikka tarjottavat olivat erinomaisia. Tunnelma oli kotoinen ja viipyilevä.

Sitten on se nautinto pienistä yksityiskohdista. Tarve ymmärtää ja oppia. On toisia paikkoja, joissa tee tarjoillaan huolella, keskittyen juuri vain teen nautintoon, laatuihin ja teehetken rakentamiseen. Tulee tärkeä olo, voi heittäytyä kriittiseksi, makustella ja arvioida. Teeharrastaja voi ottaa teemakseen tutkimuksen, kokeilemisen ja salapoliisityön. Se on usein hauskaa ja ainakin auttaa unohtamaan turhanpäiväiset murheet.

Ainakin kahdessa teehuoneessa tee tarjoiltiin seuraavasti: pienessä gaiwanissa oli teelehtiä ja termoksessa kuumaa vettä. Vettä kaadettiin teelehtien päälle aina uudelleen, tehtiin lyhyitä haudutuksia ja sihdattiin tee toiseen kannuun, josta se kaadettiin pieneen kulhoon nautittavaksi.

Uuden löytäminen on aina kiehtovaa. Jossain joku tekee asiat toisin tai esittelee uuden tavan nauttia vanhasta. Tee-elämyksen voi nähdä niinkin. Se ei ole koskaan samanlainen. Tuttukin laatu maistuu jokaisella kerralla hieman erilaiselta tai ainakin tilanne värittää makuelämystä. Teen mausta voi nauttia. Sen tuomasta tunteesta voi pitää. Hetkeen keskittyminen voi olla tärkeää.

Pienessä, vaivoin havaittavassa teehuoneessa saimme parasta jääteetä, jota olemme koskaan juoneet. Se valmistettiin alusta asti itse ja maustettiin tuoreilla, juuri pilkotuilla hedelmillä.

Tai voi olla tärkeää juoda teetä vain ohessa. On läheisiä ihmisiä ympärillä – – – tiedättekö, juuri kirjoittaessani tätä lausetta ymmärsin, mikä minua harmittaa. (Näitä havahtumisia aina välillä tapahtuu.) Ah, nyt on vaaran hetki heittäytyä dramaattiseksi. Vältän sitä ja yritän todeta ykskantaan: tee – ihmiset – tilanne –triangeli on ollut minulle tärkeintä teessä alusta asti. Välillä muut asiat ovat menneet edelle, mutta aina on palattu tähän lähtökohtaan. Kuinka voisin nauttia ja innostua teestä, kun se saa minut muistamaan, että olen tänään yksin, eikä teen äärellä istuta enää niin kuin ennen? Ihmisiä minä kaipaan. Skotlanti, täältä tullaan, kai teepannut ovat jo lämpenemässä!

Read Full Post »

Edellisen blogikirjoituksen jälkeen tajusin jotain, jonka joku lukijoista on varmasti tajunnut aikoja sitten. Huomasin, että projektini pesän rakennuksesta on muuttunut ihan joksikin muuksi kuin alun perin suunnittelin. Se lähti teestä, mutta leveni reflektiiviseksi päiväkirjaksi. Mitä minä oikein sille teen?

Palaanko paniikkinäppäimeeni?

Kohtalokkaan päivämäärän 20.9. ohitin ajat sitten. Ei tapahtunut mitään, jo aikaisemmin oli tehty päätös siitä, että on turvallista lykätä päätöstä. Huhtikuuhun siis, sanoo pelkuri tai peluri.

Kinastelen oman rajallisuuteni kanssa ja vihaan kaikkea, mihin en pysty. Vihaan tätä blogia ja sitä, että aukaisen aina uudelleen tekstinkäsittelyohjelman ja suljen sen kirjoittamatta lausettakaan. Vihaan sitä, kun aamulla nousen, enkä osaa sanoa, mitä tarvitsen. Vihaan sitä, kun jähmetyn ja historiani kilkattaa: taistele tai pakene. Vihaan sitä, kun samat haamut ovat kilpasillaan ja suhauttavat pistimellään aina siihen, mihin sattuu milloinkin sopimaan. Voi armoton tätä häpeän määrää.

Suljen, avaan, kirjoitan ja pyyhin. Ehkä sanoin jo kaiken. Ehkä mikään ei ollut totta. Ehkä en vain riitä. Tämä on minua isompi asia. Mitä minä tietäisin teestä? Ajanhukkaa. Etsi parempi harrastus tai etsi Leijona.

Read Full Post »