Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for huhtikuu 2014

Kyllä teen maailma on jännityksessään omaa luokkaansa, ainakin minulle, katsonhan vain alle 12-vuotiaille sallittuja elokuvia. Tämän teen valitsin niin sanotusti villinä korttina myymälässä, jossa omistaja suositteli uutuuttaan. Olin siinä vaiheessa jo tietysti kahminut valtavat pussit milkyä, jasmiinia ja lapsangia. Katsoin ja haistoin tätä uutuutta ja totesin, että melko tummaahan tuo oolong on makuuni, mutta menköön. Näin sitä kolistellaan rajoja, varokaa vaan heikkohermoiset.

Kotona sitten alan haudutella sitä, luottaen nenääni ja silmiini ennen kuin hyökkään tietolähteiden pariin. Makustelen mielessäni: ’china oolong pao chong’. Miksi se vaikuttaa etäisesti tutulta? Lyhyet haudutukset, neuvottiin. Eipä tarvitse kuin kastaa teelehtiä vedessä, kun jo huomaan, että ensivaikutelma meni harhaan. Taas. Mutta kuulkaas, olen kehittynyt. Puoli minuuttia riittää siihen, että myönnän oolongin olevan melkein vihreää, ainakin vihreimmästä päästä oolongien variaatioissa. Mutta katsokaapa äkkiseltään löyhästi rullattujen lehtien väriä, eikö vaikutakin aika paahdetulta?

Pouchongin pitkulaiseksi työstetyt lehdet.

Pouchongin pitkulaiseksi työstetyt lehdet.

Pao chong, ehkä minulle tutummin Pouchong on alunperin taiwanilaista oolongia, minun pussissani on siis kiinalaista serkkua. Originaali taiwanilainen on harvinaista ja arvostettua, enkä muista maistaneeni sitä. Jos törmäät kirjoitusmuotoihin ’pao chung’ tai ’bao zhong’ tai jotain äskeisten kaltaista, olet edelleen tämän samaisen teen kanssa tekemisissä.

Teepolun videoblogista olen oppinut, että oolong-teen hapetustaso ja paahtamistaso ovat kaksi eri asiaa. Paahtoaste määrittää sen, kuinka tummaa oolongista tulee. Pouchongia ei käsittääkseni paahdeta lainkaan, mikä selittää sen, että teelehdet ovat melko vihreitä väriltään, eikä makuun tule sellaista maanläheistä kaarnamaisuutta kuin tummemmissa oolongeissa.

Olen siis harhautuksen jälkeen oikeassa, oolongini on hyvin lähellä vihreää teetä käsittelynsä puolesta. Lisäksi paochongin hapetus on ehkä vain maksimissaan 15 prosentin luokkaa. Sen käsittely oolong -teeksi on siis mahdollisimman kevyt, vain vähän pyörittelyä kiharalle ja sitten kuivaus. Kevyttä, vaan ei helppoa.

No vihreää sitten kuitenkin.

No vihreää sitten kuitenkin.

Maku tietenkin yllättää positiivisesti, sillä olin asettanut aivoni jo kaarnaosastolle. Melkeinpä hihkaisen kun makunystyrät tavoittavat tutun voinsukuisen aromin. Haudutukset saavat toden totta olla hyvin lyhyitä. Siten teestä irtoaa parhaimmillaan neljäkin hyvää, peräkkäistä haudutusta suurten lehtien avautuessa vähitellen. Ensihaudutuksen aikana juomasta pöllähtää sellaiset heinänkorsituoksut, että enpä ihmettele, vaikka joku haluaakin tyrkkäistä tämän vihreän teen lokeroon. Maun pehmeä kerma ei kuitenkaan anna vaihtoehtoa, niin tuttua oolongia se on. Milky oolongin ystävää ei tarvitse tämän teen kauaa houkutella puolelleen. Toisen haudutuksen aikana voin voima tuoksussa senkun vahvistuu, mutta makuun sukeltaa hedelmää. En sitten kuitenkaan lähtisi lisäilemään tähän liian kuumaa vettä.

Jos pouchongia vertaa vaikkapa suureen jättiläiseen, Tieguanyiniin, makujen tykitys jää hentoiseksi. Niille, jotka pitävät kevyesti paahdetuista oolong-laaduista, pitkulainen pouchong on silti ohittamaton vieras.

Mainokset

Read Full Post »

Aluksi en pitänyt tätä teetä juuri minään. Mieto ja metallinen, helposti kitkeröityvä ja vaikea valmistaa. Toisin sanoen, ei jää mitenkään mieleen. Teekaapissa on ollut krooninen uupelo, joten olen juonut tätä Xiang Mingia oheistoimintana teenjuonnin välttämättömyydestä. Päivä, joka alkaa ja päättyy keskivertoteellä, on parempi kuin päivä, jolloin ei saa teetä laisinkaan.

Xiang Ming on kiinalaista vihreää teetä, josta on hankala löytää tietoa. Mitä tämä on, mistä tämä tulee? Alan pohtia, onko tämä kummoista teetä muidenkaan mielestä. Pussin kyljestä selviää, että tee on kevätpoimintaa, ”makean herkullista” teetä. Joopa joo. Kyllä ne jaksavat.

No niin. Tällaisen ensivaikutelman rakensin hartaudella xiang ming:sta. Siksi sain itseni kiinni hämmennyksestä, kun pussin pohjan häämöttäessä tunsin pientä pettymystä. Mitä! Joko tämä loppuu? Ja sitten pakki päälle: miten tässä näin kävi. Missä kohtaa aloinkin pitää tästä teestä?

Arkitee on tehnyt viekasta myyräntyötään jossain lukuisista tiedostamattomista aivolohkoistani. Se on kasvanut suosikiksi tipunaskelin. Kun mietin taaksepäin, muistanpa päivitelleeni muutamalla edellisellä juontikerralla tätä hienostunutta makujen symmetriaa. Ajatelleeni, miten en aiemmin huomannutkaan tuota vienoa savun makua pehmeän vihreän lomassa.

Säikähdän. Käykö useinkin minulle elon kulussa näin? Ettäkö ensivaikutelmani pysyvyys estää minua huomaamaasta hienoa uutuuden virettä, pientä onnen hetkeä? Ah ja voi! Otan viimeisistä siemauksistani kuvat teille.

Nuppuinen vihreä tee on työstetty kiharalle.

Nuppuinen vihreä tee on työstetty kiharalle.

Pussi on huono, nimittäin paperipussi, johon on liikkeessä tarttunut kahvin ja suklaan tuoksu. Teen tuoksu pysyy piilossa. Lämmitetyssä gaiwanissa tee tuoksuu jo tutulle. Ennen join paljonkin mietoja, kiinalaisia vihreän teen laatuja. Sama ruohomainen tuoksu ja – meninkin ilkkumaan – makea, hilloinen ominaishaju. Lehtien ulkonäkö on kaunis. Ne ovat suloisia, pikku suikeroita.

xiangming2

Hautuu, hautuu, mutta hetken vaan.

Hautuu, hautuu, mutta hetken vaan.

Maku on, no, mieto ja herkkä. Mielenkiintoista on kuitenkin juoman merkillinen tuoksu, kuin nuotionsavu. Haudutus on helkkarin tarkkaa. En missään vaiheessa pyörtänyt puheitani siitä, että xiang ming menee valmistuksen tohinassa helposti pilalle. Vesi ei saa olla kuumaa. Aikaa ei saa käyttää liikaa. Kaikesta säädöstä huolimatta on hyväksyttävä se, että lopputulos ei juuri rintaa röyhistele tai kannuksia kalistele. Siispä siis. Äärilaitojenkin ihminen oppii siinä sitten kohtuutta.

Hups. Gaiwaninkaatotaitoni on hieman ruosteessa.

Hups. Gaiwaninkaatotaitoni on hieman ruosteessa.

Read Full Post »