Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for tammikuu 2015

Siinä siis seisoin erään ketjuliikkeen teehyllyn edessä melko orvon oloisena. Tietysti yritin esittää olevani kuin kuka tahansa kadunmies, joka oli vanhasta tottumuksesta poikennut teeostoksille ja yritti vain pähkäillä, mikä maku olisi vielä kokeilematta. Todellisuus oli, että huomasin olevani täysin vieraalla maaperällä. Edessäni oli hyllymetreittäin teetavaraa. Oli pukkaa, clipperiä ja forsmania. Oli pussia ja irtoa. Oli yrttihauduketta jos jonkinlaista ja vieressä kunkin merkin earlgreyt ja monenkirjavat maustesekoitukset. Huomasin, ettei minulla ollut mitään käsitystä siitä, mikä makuyhdistelmä voisi toimia ja minkälainen pussi minkäkin pakkauksen sisältä paljastuisi. Makuyhdistelmä, aivan oikein. Olen todennut, että puhtaat, maustamattomat vihreät ja oolongit on paras hankkia erikoisliikkeestä. Siis jos haluaa vähänkään päästä perille siitä, mitä on juomassa tai, kun odottaa ylipäänsä nauttivansa teen makuvivahteista. Näissä verrattain isojen teetalojen tuotteissa on parasta pitäytyä maustepuolella.

Totesin siis, että olin tekemisissä aivan toisen teegenren kanssa, kuin mihin olin tottunut. Teestä ei kaivata lainkaan samoja ominaisuuksia silloin, kun vertaillaan, minkä alueen vihreää laatua ottaisin tai silloin kun etsitään mausteteen herkullisimpia sekoituksia. Eihän jälkimmäisessä tapauksessa pääosassa ole tee, vaan teehen liitetyt makuyhdistelmät. Ostamani pussikin sen jo kertoo: ”musta tee, vadelma, valkosuklaa, vanilja, ruusun terälehdet ja aromit”. Hengästyttävää, eikö! Mutta siis ”musta tee”, täts it. ”Aromit”? Ei lisättävää.

On terälehteä ja aromia.

On terälehteä ja aromia.

Miten tähän oli tultu?

Jokin aika sitten lähes yhdeksän kuukauden teeällötykseni näytti lopulta tulleen tiensä päähän. Kuten aiemmin todettua, aloittelin jostain syystä maustetuista pussiteelaaduista ja vähitellen aloin innostua jo irtoteestäkin, mielellään ainakin tummasta, jos ei sentään aina maustetusta. Niin siis hupenivat kaapistani tummat darjeelingit, chaiteet ja joku russian earl greykin, joka mahtoi olla vanhaa kuin mikä. Kun jotenkin siedettävät vaihtoehdot loppuivat, oli aika lähteä täydennysostoksille. Onneksi joulun aikaan oli melko helppoa taipua ostamaan jouluteetä ja talvimaustesekoituksia. Ne hujahtivat parissa viikossa ja sopivat maultaan kuivakakkujen ja suklaaherkkujen kanssa. Suorastaan ahmin teetä. Kun sitten kopsuttelin jouluteepussin pohjalta viimeisiä hitusia teekannuun, jouduin makustelemaan tilanteen kehittymistä. Vihreä tee ei maistuisi edelleenkään. Pystyin toki juomaan sitä, mutta pakosta, ilman entisajan nautiskelua.

Hyväksyin siis ainakin puolittain sen tosiasian, että tämän uuden elämäntilanteen kynnyksellä – kun olin jo ajautunut kompromisseihin muidenkin periaatteitteni osalta – ei maksaisi vaivaa taistella ylemmyydentunnosta teeosastollakaan. Suuntasin siis uudelleen teeostoksille, mielessäni uhkarohkea suunnitelma. Kävelisin pää pystyssä, vailla omatunnon häivää, noukkimaan hyllystä mukavimman kuuloiset mausteteet.

Niin, siis helpommin sanottu kuin tehty. Ostin muutamia tummia maustehirvityksiä ja pari paketillista pussiteetäkin. Vasta eräänkin pakkauksen juotuani huomasin, ettei siinä pussinlitukassa ollut teetä ollenkaan, pelkkä herbalia. Näin nolosti käy teeihmiselle, kun humpsahtaa oudolle maalle. Ihanien mausteiden sinfonia houkuttelee unohtamaan, että olisin tarvinnutkaan teetä tähän pohjalle.

Olikin pelkkää yrttihauduketta.

Olikin pelkkää yrttihauduketta.

Mutta olenhan kuulkaa nauttinut, kun olen holvaissut kuumaa vettä pussin päälle ja lillutellut sitä narun nokassa kupissani. Miten helppoa! Siinä sivussa olen kironnut liian maltillista mausteiden käyttöä. Kyllä mielestäni suklaatee saisi maistua ihan autenttisesti suklaalle. Jonkinlaisella riemunsekaisella uholla olen päättänyt ottaa tästä harharetkestäni kaiken irti. Teesnobi minussa on vaihtanut vapaalle ja ehkä puolisonikin (kahvi-ihminen) jonkin ajan kuluttua toipuu järkytyksestään.

Pussin lilluttelua.

Pussin lilluttelua.

Mainokset

Read Full Post »