Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kokeilut’ Category

Siinä siis seisoin erään ketjuliikkeen teehyllyn edessä melko orvon oloisena. Tietysti yritin esittää olevani kuin kuka tahansa kadunmies, joka oli vanhasta tottumuksesta poikennut teeostoksille ja yritti vain pähkäillä, mikä maku olisi vielä kokeilematta. Todellisuus oli, että huomasin olevani täysin vieraalla maaperällä. Edessäni oli hyllymetreittäin teetavaraa. Oli pukkaa, clipperiä ja forsmania. Oli pussia ja irtoa. Oli yrttihauduketta jos jonkinlaista ja vieressä kunkin merkin earlgreyt ja monenkirjavat maustesekoitukset. Huomasin, ettei minulla ollut mitään käsitystä siitä, mikä makuyhdistelmä voisi toimia ja minkälainen pussi minkäkin pakkauksen sisältä paljastuisi. Makuyhdistelmä, aivan oikein. Olen todennut, että puhtaat, maustamattomat vihreät ja oolongit on paras hankkia erikoisliikkeestä. Siis jos haluaa vähänkään päästä perille siitä, mitä on juomassa tai, kun odottaa ylipäänsä nauttivansa teen makuvivahteista. Näissä verrattain isojen teetalojen tuotteissa on parasta pitäytyä maustepuolella.

Totesin siis, että olin tekemisissä aivan toisen teegenren kanssa, kuin mihin olin tottunut. Teestä ei kaivata lainkaan samoja ominaisuuksia silloin, kun vertaillaan, minkä alueen vihreää laatua ottaisin tai silloin kun etsitään mausteteen herkullisimpia sekoituksia. Eihän jälkimmäisessä tapauksessa pääosassa ole tee, vaan teehen liitetyt makuyhdistelmät. Ostamani pussikin sen jo kertoo: ”musta tee, vadelma, valkosuklaa, vanilja, ruusun terälehdet ja aromit”. Hengästyttävää, eikö! Mutta siis ”musta tee”, täts it. ”Aromit”? Ei lisättävää.

On terälehteä ja aromia.

On terälehteä ja aromia.

Miten tähän oli tultu?

Jokin aika sitten lähes yhdeksän kuukauden teeällötykseni näytti lopulta tulleen tiensä päähän. Kuten aiemmin todettua, aloittelin jostain syystä maustetuista pussiteelaaduista ja vähitellen aloin innostua jo irtoteestäkin, mielellään ainakin tummasta, jos ei sentään aina maustetusta. Niin siis hupenivat kaapistani tummat darjeelingit, chaiteet ja joku russian earl greykin, joka mahtoi olla vanhaa kuin mikä. Kun jotenkin siedettävät vaihtoehdot loppuivat, oli aika lähteä täydennysostoksille. Onneksi joulun aikaan oli melko helppoa taipua ostamaan jouluteetä ja talvimaustesekoituksia. Ne hujahtivat parissa viikossa ja sopivat maultaan kuivakakkujen ja suklaaherkkujen kanssa. Suorastaan ahmin teetä. Kun sitten kopsuttelin jouluteepussin pohjalta viimeisiä hitusia teekannuun, jouduin makustelemaan tilanteen kehittymistä. Vihreä tee ei maistuisi edelleenkään. Pystyin toki juomaan sitä, mutta pakosta, ilman entisajan nautiskelua.

Hyväksyin siis ainakin puolittain sen tosiasian, että tämän uuden elämäntilanteen kynnyksellä – kun olin jo ajautunut kompromisseihin muidenkin periaatteitteni osalta – ei maksaisi vaivaa taistella ylemmyydentunnosta teeosastollakaan. Suuntasin siis uudelleen teeostoksille, mielessäni uhkarohkea suunnitelma. Kävelisin pää pystyssä, vailla omatunnon häivää, noukkimaan hyllystä mukavimman kuuloiset mausteteet.

Niin, siis helpommin sanottu kuin tehty. Ostin muutamia tummia maustehirvityksiä ja pari paketillista pussiteetäkin. Vasta eräänkin pakkauksen juotuani huomasin, ettei siinä pussinlitukassa ollut teetä ollenkaan, pelkkä herbalia. Näin nolosti käy teeihmiselle, kun humpsahtaa oudolle maalle. Ihanien mausteiden sinfonia houkuttelee unohtamaan, että olisin tarvinnutkaan teetä tähän pohjalle.

Olikin pelkkää yrttihauduketta.

Olikin pelkkää yrttihauduketta.

Mutta olenhan kuulkaa nauttinut, kun olen holvaissut kuumaa vettä pussin päälle ja lillutellut sitä narun nokassa kupissani. Miten helppoa! Siinä sivussa olen kironnut liian maltillista mausteiden käyttöä. Kyllä mielestäni suklaatee saisi maistua ihan autenttisesti suklaalle. Jonkinlaisella riemunsekaisella uholla olen päättänyt ottaa tästä harharetkestäni kaiken irti. Teesnobi minussa on vaihtanut vapaalle ja ehkä puolisonikin (kahvi-ihminen) jonkin ajan kuluttua toipuu järkytyksestään.

Pussin lilluttelua.

Pussin lilluttelua.

Mainokset

Read Full Post »

Ennen kuin loppuu. Tee nimittäin.

Tyhjää täynnä.

Tyhjää täynnä.

Teekaappi ammottaa pian tyhjyyttään.

Mutta jäätee maistuu. Tässä pohjana chili-appelsiini -tee. En ole saanut juotua sitä teenä, joten ehkä se sopii jääteehen. Kokeillaan.

Paljon hedelmiä, hieman marjoja, mausteeksi sitruunamelissaa.

Paljon hedelmiä, hieman marjoja, mausteeksi sitruunamelissaa.

Read Full Post »

En pidä itseäni teehifistelijänä. Teehifistelijä tai teesnobi on teeharrastajien luoma käsite teeharrastajasta, joka ottaa harrastuksensa vakavasti ja perehtyy mielellään teenautinnon erilaisiin nyansseihin ja valmistuksen parametreihin. (Vapaasti suomennettuna.)

No. Vapaapäiväni paahtavassa auringonpaisteessa päätän viettää siestaa sisätiloissa ja auringonpistoksen jälkeisessä mielenhoureessa totean, että kuuma juoma on mitä parhain lääke orastavaan tylsyyteen. Teen testin herätelläkseni itsessäni uinuvaa teesnobia. Laiskuuttani en ole viitsinyt kaivaa sitä esiin, mutta Valkoisen Leijonan karjunnan lähetessä päivä päivältä totean, että on hyvä hetki aloittaa.

Olen aloittelija, joten ne itsestään selvät virheet, jotka tietämättäni teen – antakaa ne anteeksi. Usein mietin, kuinka paljon todellisuus vastaa käsityksiämme teen hartaan valmistuksen perussäännöissä. Kuinka paljon haudutustapa yleensä vaikuttaa teen makuun? Onko minkäänlaista perustelua sille, että me teeharrastelijat pidämme niin paljon parempana loose leaf –haudutusta verrattuna esimerkiksi haudutuspalloon tai pussiteehen? Ehkä havaintojani ohjaavat ennakkokäsitykseni ja tiedostamaton arvomaailmani, mutta päätän silti toteuttaa empiirisen tutkimuksen. Sitä paitsi, tutkijan on hyvä tuoda esiin henkilökohtaiset seikat, jotka voivat vaikuttaa tutkimustulosten tulkintaan, jotta lukija voi arvioida tutkimuksen luotettavuutta.

Testiin valmistautuminen alkaa. Esilämmitän kolme haudutusastiaa ja kolme samanlaista maistelukuppia. Testin luotettavuutta heikentää se, että haudutusastiat ovat keskenään erilaiset. Ensimmäisessä haudutusastiassa annan teelehtien vapaasti leijua vedessä, toinen astia on teemuki, jossa haudutan teen haudutuspallon sisällä, kolmas haudutus tapahtuu haudutuspussissa teekannussa. Mittaan haudutettavan teen määrän samaksi jokaiseen haudutustapaan. Päätän käyttää gyokuroa sen vuoksi, että siinä haudutus on nopea ja toivon, etteivät haudutusastioiden ominaisuudet ehdi vaikuttaa teen makuun vielä kovin merkittävästi. Lisäksi gyokuron maku on hyvin herkkä, joten oletan, että makuerot tulevat esiin selkeämmin.

Ehkä kuvittelen erot, mutta haudutuksen jälkeen kupillisia tarkastellessani huomaan, että tee on erilaista haudutustavasta riippuen. Irtohaudutuksen tuoksu on hento ja raikas, haudutuspallossa tuoksu on ehkä makein, kun haudutuspussitee vapauttaa kaikkein laimeimman tuoksun. Värissä en huomaa eroa ennen toista haudutusta. Silloin irtohaudutuksesta paljastuu voimakkain väri ja pussihaudutuksesta kaikkein vaalein.

Irtohaudutuksen maku on gyokuromaisella tavalla kaikkein terävin ja kukkainen, toinen haudutus kirkastaa makua entisestään. Haudutuspallossa tulee paksu ja pehmeä maku, ei missään nimessä huono, vaan herkullinen, mutta ei kaikkein luonteenomaisin gyokuroa ajatellen. Toisen haudutuksen maku on metallimainen. En tiedä, johtuisiko se metallisesta haudutuspallosta. Haudutuspussi on selvästi iso pettymys. Ensimmäisen haudutuksen maku on jo vesimäinen, toisessa haudutuksessa makua ei enää juurikaan ole. Olen hieman yllättynyt. Kuvittelin, että haudutuspussi olisi kirinyt haudutuspallon ohi, mutta vaikuttaa siltä, että pussi syö kaiken herkän maun gyokurosta.

Uusin saman testin vielä jasminteellä. Ajattelen ensimmäisen yrityksen epäonnistuneen, sillä jasmintee maistuu todella pahalta irtohaudutuksena. Eihän niin voi olla. Otan uudelleen. (Tämä hifistely on yllättävän rankkaa.) Huomaan, että toisenkin yrityksen tulokset ovat samankaltaisia. Se panee ajattelemaan. Jotain menee pieleen. Maailmankuva horjuu.

Jasminteen haudutustapakokeilussa huomaan värissä eroja ihan toisin kuin gyokuron kanssa. Irtohaudutuksen väri on jotenkin ruskehtavan punainen (jasminteeni on hapetettua), pallohaudutuksessa oranssimpi ja pussihaudutuksessa kellertävämpi, siis vaalein. Kahden haudutuskokeilun jälkeen yhteenveto on seuraavanlainen: Irtohaudutuksessa maku on pinnallinen, jasmiinin makua saa etsiä oikein työtä tehden makustelemalla. Maussa tuntuu eniten teelehtien hapettuneisuus, kuin joisin perinteistä oolongia. Pallohaudutus antaa molemmilla kerroilla saman tuloksen. Maku on kitkerä ja jasmiinin terävyys on suorastaan päällekäyvää. Aivoissa synapsit sylttäävät, kun mieleeni tulee sana ”korkealentoinen”. Ei se oikein sovi tähän.

Haudutuspussiviritelmä on kaikkein hätkähdyttävin. Ensimmäisellä kerralla en tahdo uskoa makuaistiani, mutta saman toistuessa en voi kuin alistua. Teen maku on pehmeä ja syvä, olo rauhoittuu. Jasmiini maistuu enemmän kuin irtohaudutuksessa, mutta tasapainoisemmin kuin pallossa.

Gyokurossa pussihaudutus oli katastrofi, jasminteessä se antaa parhaan tuloksen. Pussin täytyy jotenkin tasapainottaa jasmiinin hyökkäävyyttä. Mutta miksi irtohaudutus ei jasminteessä onnistu? Päädyn teenystävän johtopäätökseen: haudutusastia on mitä todennäköisimmin ihan vääränlainen jasmiinille. Pieni posliinikannu syö kaiken maun. Lasikannussa jasmintee maistuu ihan toisenlaiselle. En tiedä, mitä teehifistelijä tästä sanoisi. Aloittelijan pohdintaosiossa totean, että haudutustapa selvästi vaikuttaa teen makuun, mutta yksiselitteistä vastausta jonkun haudutustavan paremmuudesta suhteessa toiseen on vaikea antaa. Makuun vaikuttaa niin moni muukin seikka, tässä kokeessa haudutusastioiden erot pääsivät sotkemaan kuviota, mutta onhan niinkin, että yksittäiset teelaadut vaativat keskenään hyvin erilaisia menetelmiä ja astioita päästäkseen täyteen oikeuteensa. Niin hienosyinen on teen maailma.

Aloitteleva teehifistelijä antautuu hetkeksi. Niin paljon opittavaa ja vain yksi ihmiselämä aikaa.

Read Full Post »