Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Mietteitä’ Category

Teen kanssa tunnen itseni tyhmäksi aina uudelleen. Tai jos en tyhmäksi, ainakin tietämättömäksi. Se itsessään on tervetullut muistutus. Teen tiellä (joku mielessään piiskaa minut tästä kielikuvasta) olen vasta ensimmäisillä askelmilla.

Näin muistin taas, kun sain onnekkaasti nautiskella varsin hyvällä pussillisella japanilaista senchaa. En koskaan itse osta senchaa, se on jäänyt mieleeni halpana ja kitkeränkalamaisena arkiteenä. Tämä ”sencha satsuma” oli kuitenkin niin herkullista japanilaista vihreää teetä, että kyseenalaistin saman tien omat käsityseni senchasta. Aivan aiheellisesti. Kun vain kursorisestikin vilkaisee senchojen maailmaa, voi nöyrästi todeta, että ”sencha” ei ole mikään kapean kalamainen siivu teetalossa, vaan kattokäsite varsin kirjavalle variaatiolle japanilaista vihreää teetä.

Varsin hyvää senchaa.

Varsin hyvää senchaa.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut pakotettu opettelemaan nöyryyttä. Siinä mielessä ainakin, että en ole edes voinut kuvitella Tietäväni ja valistunut arvauskin on vain nolostunut huudahdus vastatuulessa. Alkaen Aikasyöpöstäni, monella elämänalueella olen julistautunut omassa hiljaisuudessani täysin tietämättömäksi. Haparoin vain uskomusteni ja mielikuvieni varassa ratkaisuista päätöksiin, valinnoista tekemättä jättämiseen. Näen sen. Edes. Se korventaakin vähän itsetuntoa. Olisi helpottavaa olla edes hajulla.

Tästä teelehtien leikistä saan jostain syystä mielleyhtymän jalokiviin.

Tästä teelehtien leikistä saan jostain syystä mielleyhtymän jalokiviin.

Banchaa pienen maaseutu- kahvila-myymälän terassilla.

Banchaa pienen maaseutu- kahvila-myymälän terassilla.

Tämä sencha oli erinomaista kesäteetä, raikasta, kuulasta, epätavallisen makeaakin. Jostain päädyin siihen arvaukseen, että sencha satsuma olisi melko varhaisen poiminnan senchaa, vaikka ”Satsuma” on myös entisaikainen nimitys yhdelle Japanin provinsseista. Sencha itsessään merkitsee toisen sadon poimintaa, kun shincha on ensimmäistä satoa ja bancha myöhempiä (kiitos Teekauppa). Japanilaisista teelaaduista olen aina ihaillut gyokuroa ja matchaa niiden puhtaan ja vehreän maun vuoksi, ja nyt joudun kyllä myös aloittamaan uuden tutustumisen senchaan. (Banchaa satuin sattumalta maistamaan äskettäin eräässä maaseutu-kahvilassa, mutta ainakaan pallosihtihaudutuksena turhan kuumaan veteen tehtynä, se ei varastanut sydäntä.)

Ei olekaan niin yksiselitteinen senchan maailma, kuin luulin.

Japanin kirsikka -teetäkin on kulunut litratolkulla.

Japanin kirsikka -teetäkin on kulunut litratolkulla.

Yksi asia johtaa toiseen, tai ehkä havainnot vain tapahtuvat rinnakkain. Niin tai näin, monenlainen idealismi on menettänyt elämässäni asemaansa, vaikka yleismaailmallisena ilmiönä se olisikin edelleen arvossaan. Kuten nyt tämäkin: aina uudelleen ja uudelleen olen nautiskellut japanilaisesta kirsikoilla ja aromeilla maustetusta vihreästä teestä. Siinäkin lienee ollut pohjalla jonkinlainen sencha ja pakastekuivatut kirsikat tekevät siitä entistäkin raikkaaman ja makeamman. Maku on mielestäni ollut aika vaniljainen, joten ehkä aromissa on sitä tai sitten jotain muuta kermaisen karkkimaista. Siis aivan kristallisen kukkea tee, enkä edes tiedä, mitä se tarkalleen on.

Tietämisen illuusio on osoittautunut typeryydeksi ja aatteen kirkkaus täysin käyttökelvottomaksi nykyisessä arjessani. Kerta kerran jälkeen tulee vain Se Todellisuus häiritsemään perfektionistin maalaustyötä ja Aikasyöppöni hurauttelee viereistä kaistaa ohi tuhatta ja sataa jos jään varjoja ja valoja maalailemaan.

Välillä huomaan, ettei minulla ole hajuakaan mistään tai ainakaan siitä, miten tulisi tehdä parhain päin. Intuitiolle näytän takalistoa, sillä sen äkkikirkkaita lamppuja olen odotellut turhaan ihan riittämiin. Tietämisen tilalle tulee kokeminen ja sen hetken läpieläminen, että en tiedä. Juon päivittäin litratolkulla vihreää ja oolongeja ja kypsyttelen tunnelmia, josko siitä sitten jokin ajatus jalostuisi. Pääasiassa jalosteet ovat olleet vähissä, mutta ainakin tee on hyvää ja jälleen siis osa arkeni jokaista hetkeä.

Mallorcan Palmalla oli pieni, mutta valikoimaltaan kattava teepuoti.

Mallorcan Palmalla oli pieni, mutta valikoimaltaan kattava teepuoti.

Eräänä päivänä kaivoin kaapin perältä pussin, jonka olin ostanut vuosi sitten Mallorcan reissullani, juuri ennen kuin kuukausia kestänyt teetaukoni alkoi. Valmistin pussinpohjat, mutta mitäpä mausta olisi enää jäljellä. Olin jättänyt tuonkin teen iäksi lojumaan. Hukkaan meni se tuliainen, maistui vain pahvi ja kitkerä vesi.

Teen kanssa ei kannata jäädä odottelemaan ja säästelemään. Hyvää teetä voi valmistaa aina uudestaan, loppuneen laadun tilalle voi aina hankkia jotakin uutta ja herkullista, tai sitä samaa, jos se sattui miellyttämään. On turha jäädä harmittelemaan niitä epäonnistuneita haudutuksia (kuten toissapäivänä, jolloin olin iltapäivään mennessä juonut vain hirvittävän pilalle menneitä pannullisia).

Silti, jos nyt saisin kääntää kelloa, jättäisin tietämisen ehkä vähemmälle.

Kun katson taaksepäin, muistan luulleeni tietäväni, mutta nyt huomaan tietäneeni melko vähän tai vääriä asioita. Päivät opettavat, että olosuhteissa on enemmän totuutta kuin aatteissa. Nyt uskon, ettei tietäminen ole sittenkään kovin tärkeää. Tänään se ainakin on mahdotonta.

Mainokset

Read Full Post »

Nyt tarvitsisin teetä enemmän kuin koskaan. Hermostun helposti ja väsyn helpommin. Teen tuomien hengähdystaukojen poissaolo korventaa sielua. En osaa pysähtyä ilman teetä. Sitten käy niin, että olen pysähdyksissä koko ajan. Blogikin heijastaa tätä.

Olen jo pohtinut, miten blogilleni käy. On sääli, ettei mitään kirjoitettavaa ole ollut. Teeblogia on mahdoton päivittää, jos teen kanssa ei ole missään tekemisissä. Olen miettinyt, olisiko parempi sulkea koko blogi. Ehdinkö enää kirjoittaakaan? En ole kuitenkaan periksiantavaa sorttia. En haluaisi päätyä yhdeksi niistä suomalaisista teeblogeista, jotka ovat hiljentyneet tai kadonneet. Olen kirjoittanut blogiani jo neljä vuotta. Meitä teestä bloggaavia, varsinkin maustamattomista laaduista kirjoittavia, on niin vähän. Mielelläni olisin osa hieman vilkkaampaa yhteisöä. Mutta niin lienee asia, että vaikka teestä onkin viime vuosina tullut yhä mediaystävällisempi aihe ja hyvän teen arvostajien määrä on kasvanut, harva kuitenkaan kokee omakseen teelle omistautumisen. Tee ei liikuta massoja. Toisaalta, suomenkielistä tietoa teestä on vaikea löytää ja englanninkielinen informaatio on usein keskenään ristiriitaista. Teehen perehtyessä voi kokea paljon turhauttavia hetkiä. Teeblogin pitäminen vaatii sinniä ja nöyryyttä hyväksyä oma tietämättömyys.

Valkoisen Leijonan pesässä on jo valoa tunnelin päässä. Tuumimme Leijonani kanssa, riittääkö se. Olen jo juonut teetäkin, vaikka en mitään valtavia määriä. Jostain syystä aloitin maustetusta pussiteestä. Se tuntui helpoimmin lähestyttävältä. Olen juonut kupillisen silloin tällöin, lähinnä kylästellessä tai kahvipöydässä. Nyt valmistin ensimmäisen kerran itselleni teetä kamjovessa. Viime viikolla nimittäin siirryin jo pussiteestä pallosihdattuun teehen. En ole kuitenkaan vielä päässyt ihan teelehden autenttisimpaan muotoon. Kupissani on tummaa darjeelingia. Vihreät teet jäävät puolittain juomatta. Ehkä kuukauden, parin päästä uskaltaudun jo vihreän suuntaan. Ei tästä teenjuonnista vielä bloggauksen aihetta saa kehiteltyä. Kuka olisi arvannut, että teetaukoni hujahtaa lähes yhdeksän kuukauden mittaiseksi. Säälin ystäviäni, mitä he nyt laittavat minulle joululahjaksi, jos kaikki muut ideat on jo käytetty.

Vaan luulen: joulusta en selviä juomatta teetä. Mikä muu kokoaisi perheen niin rauhallisesti yhteen? Tai ehkä nyt onkin se joku muu. Se, joka vetää vertoja jopa teelle. Mahtaakohan Iso Valkoinen olla mustasukkainen?

Read Full Post »

Välillä elämä heittää eteen haasteita, joiden edessä tekisi mieli kiukutella kuin kolmivuotias: en tahdo, en jaksa! Silloin ei puhuta vakavista asioista, jotka suistavat turvallisuudentunteesta, vaan tympeistä, jäytävistä, itsetuntoa ja energiaa riipivistä tilanteista.

En ole juonut teetä.

Enkä juo.

Mikä lie on Leijonan kutsuhuuto, olen miettinyt iltaisin, kun hengitys kipuaa rintakehän paikkeille ja nitkuttaa siinä kuin ruostunut hammasratas. Ehkä Leijona on tullut tai ei, mutta olen haronut kädellä ilmaa, kuin kokeillen sen karheaa harjaa.

Teeblogin kirjoittaminen tuottaa hankaluutta, kun ajatus pakenee teestä määrätietoisesti ja hylkien. Kaipaisin teen lohduketta, kun niin monet kerrat olen teekupillisella saanut haalittua kokoon epäilevät, vapisevat ajatukset. Mutta ei. Täysstoppi.

Eikä kahviakaan, tietenkään. Vaikka kahvista ei tarvitse puhuakaan, huolimatta siitä, että teeblogi yskii.

Arvon ystävät, en tiedä, kuinka kauan tämä kestää. Ehkä kuukauden tai kuusi. Mitä siis ehdotatte?

Mitä ehdottaisit sinä Valkoinen? Valkoinen Leijona haistaa taas ilmasta, että muutoksia on tulossa. Ja minäkin, jo nauran, sillä tätähän tämä on ja on ollut ja nyt se vastaa alkaakin. Muutosten muutos. Pelkoa ja intoa.

Kuinka toivoisimme, että elämän muutokset lipuisivat ulottuville kuin kypsät hedelmät, joihin vain tartumme oikealla hetkellä ja haukkaamme herkutellen. Kuitenkin, kai aina, isot muutokset tulevat epätäydellisinä, testaten kantokykyämme ja muutosvastarintaa. Ja kun olin mielikuvissani tehnyt suunnitelmat ja ajatellut, että askelmerkkien mukaanhan tässä mennään, kun olen kerran itseni herra, niin eikös vain vaikeuskerrointa lisätä ja oikein mässäillä kaiken maailman pikku esteillä.

Sellaisina hetkinä tekisi mieli tivata Valkoiselta Leijonalta, miksi se on niin – – niin – – mielikuvitusta! Tekisi mieli huutaa ilmoille, että kuka kumma täällä oikein huvittelee minun kustannuksellani. Mutta ilmat ovat melko tyhjät. Ei ole ketään. Asioita vain tapahtuu. Jos uskoisin kohtaloon, tietäisin, että se tapahtuu, minkä pitää tapahtua. Nyt päätin olla uskomatta, koska tästä Kohtalosta en tykkää sitten yhtään.

Taitaa kuitenkin olla niin, että jos joku kutoo näitä seittejä, se on yhtä arvoituksellinen kuin Leijonani. Ilmestyy ja katoaa, miten milloinkin, enkä koskaan oikein tiedä, olinko se minä vai joku kömpelö kuvajainen kaikkeudesta.

Parasta kai mielummin huutaa: Try me! Säilyypä ne vähäisetkään arvokkuuden rippeet.

Read Full Post »

Niin yllättäin, tällaisena aurinkoisena kevätaamuna, jonkun sadan kilometrin päässä kotoa, tämän elämänvaiheen opetus kirkastui minulle. Se ei tapahtunut hetken oivalluksena, niin kuin usein oivalluksilla on ollut tapana, vaan makustellen ja tunnustellen niin kuin lähestytään heikkoa jäätä. Enkä sano, että se olisi helpotus, sillä oivallus sinänsä ei vapauta ponnisteluista. Ehkä sentään tuo lempeyttä. Kuinka muuten tähän tilaan voisi suhtautua kuin lempeydellä, mietin, kun otan joogan vaikeimman asennon: selinmakuun ilman ponnisteluja. Kun opettelen luottamaan, että lattia kantaa painoni.

Kuten kirjoittaja Pinon päällimmäinen -blogissa kauniisti toteaa, elämänvaiheisiin liittyy usein tietty tee. Se, joka lohduttaa, jäntevöittää tai maadottaa. Ehkä varkain omaksun tuon ajatuksen kun tiedän täysin tarkkaan, minkä teen puoleen kääntyä. No, tiedätte kyllä, ikään kuin puskeakseni itseni opetuksen rajoille. Valmistan ginsengillä maustettua oolongia.

Taiwan High Mountain Ginseng Oolong

Taiwan High Mountain Ginseng Oolong

Teelehdet on kuorrutettu ginseng-jauheella rullauksen jälkeen.

Teelehdet on kuorrutettu ginseng-jauheella rullauksen jälkeen.

Tee vaatii kokeilevaa lähestymistä ja kärsivällisyyttä. Voi tehdä lukuisia haudutuksia ja seurata kun ginseng-pölyn alla teelehdet kasvavat ja aukeavat vähitellen. Taiwanilainen vuoristotee ”Lan Gui Ren” luovuttaa makunsa asteittain. Joskus tee maustetaan ginsengin lisäksi lakritsijuurella ja juomani maku ainakin viittaa siihen. Pikaisella perehtymisellä huomaan että Lan Gui Ren:iin liittyy monenlaista hämärää ja harhaanjohtavaa, niin kuin usein tunnettujen teenimikkeiden ympärillä asia on. En taida jaksaa siitä mieltäni pahoittaa, vaan keskityn opetukseeni.

Ensimmäiset pari haudutusta ovat parhaat, kun palloiksi pyöriteltyjen teelehtien pinnasta irtoaa pirteä, voimakas ginsengin maku. Teelehdet aukeavat kerta kerralla enemmän ja huomaan, että maku tummenee. Kun oolong-teen maku hiipii esiin, sille ei enää jää paljoa annettavaa. Oolong tässä pohjalla, melko vihreää, mutta paahteista, liekö kovinkaan laatutavaraa?

Lehdet aukeavat tavallista hitaammin, kun päällä on maustekerros.

Lehdet aukeavat tavallista hitaammin, kun päällä on maustekerros.

Ginseng Oolong vaatii aikaa. Tuntikin saattaa kulua haudutusten välissä ja jotenkin tuntuisi siltä, että kun teelehdet ehtivät hieman kuivua, ne seuraavalla haudutuksella pirskahtelevat taas entistä iloisemmin mausteilleen. Juoman makeansuolainen jälkimaku jää kurkunpäähän lepäämään pitkäksi aikaa ja houkuttelee koko tietoisuutta niin hunajaisesti puolelleen, että varon juomasta sitä liian nopeasti. Sulo voisi pian kääntyä äitelyydeksi.

Juoman tuoksu, väri ja maku kilpailevat keskenään voimakkuudellaan.

Juoman tuoksu, väri ja maku kilpailevat keskenään voimakkuudellaan.

Sitten kun lopulta nousen joogamatolta seisomaan, koetan olla huojumatta, vaikka olenkin harjoituksessa taipunut puolelle ja toiselle. Koetan olla keskipisteessäni, tuntea juuret jaloissa. Ginsengistä haetaan elinvoimaa. Juurta on paljon kliinisestikin tutkittu. Ajatellaan, että se kohottaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä. Mietin sitten, mitä minä haluaisin suorittaa. Ja jospa suoritus ei kestäisi niin pitkään, olisi jo korjuun aika.

Koetan tutkia tätä kärsivällisyyden puutetta itsessäni. Totean, että jos osaankin jo teen valmistaa oikein pannunlämmityksineen, haudutuslämpötiloineen ja kupinvalintoineen, moni muu käsikirjoitus on mielessäni liian usein loppukohtauksessa. Kun Iso Valkoinen katsoo minua, löydettyään minut matoltani, näen sen kysyvän, enkö vieläkään opi teestä mitään. Sen silmien laiska liike kertoo minulle sen tietävän, että eniten hukassa tuo ihminen on juuri tässä, omalla paikallaan.

No, se opetus siis?

Read Full Post »

Pinnan alla pulppuaa taukoamatta. Linnunpesää muistuttavasta puer-kakusta haudutettu tee höyryää kupissa. Pysytellään siis tummassa teessä vielä. Pesä hajoaa kannussa vähitellen haudutusten myötä pieneksi silpuksi.

Puer tuocha, pieni puer-kakku kääreessään.

Puer tuocha, pieni puer-kakku kääreessään

Tummaakin tummempaa

Tummaakin tummempaa

Tämä toinen pesä on sitä vastoin vasta silpuista rakentumassa. Valkoisen Leijonan pesä. Kun kolme pitkää vuotta sitten aloitin projektin, luulin, että arkkitehti se vain piirtää ja kohta ovat seinät pystyssä. Nyt näen selvemmin. Leijonan pesäkolo rakentuu pienistä osista. Vihjeitä putkahtelee esiin tuon tuosta, viime aikoina niihin on alkanut tulla juonta. Valkoisen Leijonan huone on laajenemassa, mutta näkymät ovat niin sumussa vielä, etten tohdi niitä edes ääneen sanoa. Näyttää siltä, että teelehdet nappasi tuuli ja ripotteli ne maisemaan. Minä teen kädelläni suurta kaarta kehoni yli, siitä syntyvät rajani.

Olen käynyt Ison Valkoisen kanssa kiertelevää, kaartelevaa vuoropuhelua. Se on rytmiltään verkkaista. Minä kysyn, Leijona vastaa kun herää. Leijona kysyy, minä jään miettimään ja ymmärrän myöhemmin. Kissaeläimen pehmeän letkeässä liikkeessä on yksi vastaus, sen elämänfilosofiassa piilee toinen. Aavistan, että tieni ottaa vielä aikaa, nyt vasta hahmotellaan kulkureittejä.

Haudutan toista kaatoa kolme sekuntia. Siitä tulee melkein mustaa. Makukin ehtii kuppiin. Se on makean puerin maku, hunajainen tunne kielellä, tuoksussa vaniljaa. Onneksi makuhermot valloittaa pian tuttu nahan ja hevostallin varjo. Puer on elementissään, ottamassa oman tilansa ilmassa höyryävällä tuoksullaan, niin kuin vain puer voi. Tee on tumma kuin syysyö. Mitään ei ole liikaa, kokemus on täysi. Sen kumu rintakehässä opettaa rohkeutta.

Värisävyt näkyvät kauniisti lasisesta astiasta

Värisävyt näkyvät kauniisti lasisesta astiasta

Leijona näkee, että nyt punotaan alkulähteitä astinlaudaksi. Tässä tehdään elämäntarinasta kokonainen, kun yksi asia johtaa toiseen ja aarrekartta piirtää itsensä kuin se olisi vahinko. Eihän kukaan silloin raaski protestoida. Leijona ei kuohahda, vaikka sanon: Nyt näyttävät leveysasteet siltä, että pesän keskelle tuleekin ihminen, ei tee. Leijona nyökkää ja höristää toista korvaansa.

Hyvä puer vaatii kypsymisaikansa. Se saa levätä vuosia tai vuosikymmeniä, ennen kuin se valmistellaan kääreestään käyttöön.

Vastustamaton herkku

Vastustamaton herkku

Villi luonto on päämääränäni, se näkyy jo kiikareissa. Nämä valmiiksi lokeroidut elämän tuotepaketit tekisivät minusta lopun hetkessä. Tee on elämän eliksiiriä ja elvyttää niin kuin hidas liike joogassa. Tee on oppaana, Leijona on mentorina. Tällaisen parivaljakon opastamana ei harha-askelkaan ole ollut hukka-askel. Joten silmät kiinni ja katsotaan: Mitä on silmien takana.

Kulhon muotoon puristetut teelehdet

Kulhon muotoon puristetut teelehdet

Read Full Post »

Lukijani ovat huomanneet, että en ole tumman teen suurkuluttaja. Tummassa teessä on silti sellaisia ominaisuuksia, joita vihreän teen juojakaan ei voi väistää. Joskus on saatava oikein kunnon mustat ”kömöteet”, tai siis oikein vahvaksi haudutettua synkän mustaa teetä, jossa pinnalla lilluu kiiltävän öljynkaltainen kerros. Tummassa teessä on sellaista suoruutta ja mutkattomuutta, jota olen harvoin vihreistä tai oolongeista löytänyt. Laadusta riippuen tietysti: ei tarvi sen kummemmin makustella ja etsiä nyansseja, sen kun juot menemään. Tumman teen maku opettaa haalimaan lentelevät ajatukset ja kuromaan kasaan levottoman mielen poukkoilut. Hei stop!

Tässä, tänään, tällä hetkellä. Minun ei tarvitse ponnistella.

Eksyin tumman teen pariin viime viikkoina oikeastaan vahingossa. Tuliaisena ja lahjana saimme Englannista Harrodsin English Breakfast -pussiteetä. Pussiteeksi oikein hyvää, rehellistä tavaraa.

Harrodsin pakkaus on kaunis

Harrodsin pakkaus on kaunis

Tumma tee kestää pussiteenä paremmin kuin vihreä, se ei niin kovin loukkaannu silppuamisesta ja jauhamisesta. Sen voi myös hauduttaa rautapannussa maun kärsimättä. Voin tunnustaa, että pussihaudutuksen kanssa en jaksa aina olla kovin tarkkana, joskus English Breakfast on lipsahtanut turhan äkkijyrkäksi, silloin pehmennän sitä vähän maidolla. Hups. Englantilaista, joten täysin sallittua, jollei jopa suotavaa. Pakkauskin kehoittaa maustamaan teen maidolla ja sokerilla. Lisäksi kehoitetaan lisäämään yksi teepussi pannuun jokaista juojaa kohden, niin ja yksi vielä pannullekin, jottei sille tule paha mieli. Sellaista soppaa kun hauduttelee ohjeen mukaiset viisi minuuttia, ei ole kummakaan, jos valmis myrkky hieman maidon perään haikailee.

Mainiota myrkkyä rautapannun syvyydessä

Mainiota myrkkyä rautapannun syvyydessä

Maidon kanssa tee muuttaa täysin luonnettaan, siitä tulee kerrassaan lohtuteetä. Ilman maitoa tämä tee on syvän okranpunaista, tuoksuu savulle ja kaarnalle ja soljahtaa kurkusta alas kevyesti jättäen pippurisen tunteen muistoksi kielen reunamille. Monesta muusta tunnetusta tummasta teestä English Breakfast eroaa siten, että siinä ei ole lisättyjä mausteita tai aromeja kuten vaikkapa Earl Greyssä. Senpä vuoksi se ei jätä ikävän kipristelevää jälkinärästystä kuplimaan ruokatorveen. Sekoitus tämä tee sen sijaan on, perinteisimmillään yhdistelmä assamilaista, ceylonilaista (eli sri-lankalaista) ja kenialaista teetä. Harrodsin breakfastissa on vielä Darjeelingiakin tuomassa aromia.

Reilu muki reilulle teelle

Reilu muki reilulle teelle

Tumma tee vyöryy yli kärsivällisellä päämäärätietoisuudella ja minä maistelijana olen kiitollinen sen kokonaisvaltaisesta käsittelystä. Ihon pinta jää lämpimäksi. Ajatukset jäävät lämpimäksi. Mieli on mukavasti raukea toisin kuin vihreän teen kanssa, joka usein hieman terävöittää aisteja. Kolme vuotta teetä ja omaa tietä blogissa takana. Projekti ottaa aikansa ja teen tutkijana olen vasta alkutahdeissa. Tänään English Breakfast on tuttu ja turvallinen.

Hyvää pussiteetä

Hyvää pussiteetä

Täällä siis olen hiljaisessa asunnossa teetä siemaillen, seinäkello raksuttaa ja jääkaappi hurisee omiaan. Taas on monet keskustelut takanapäin, kun on ystävien kanssa yritetty pistää tätä maailmaa johonkin järjestykseen. On nimetty asioita ja jäljitetty tuntemuksia, vaan nyt olen tässä pysähtyneessä kodissa, joka ei tunnu päästävän aikaa seiniensä läpi. Kun on hiljaista, ajatus vaeltaa ja etsii labyrintissään uusia reittejä. Kun missään ei liiku, olisi helppo antaa ajatuksen lipua tyyntyvään hyväksymisen tilaan, mutta se räpistelee sinne, missä on tuttua murhe ja epäilys. Onneksi on teetä teen vuoksi, maadoittamaan ja rauhoittamaan. On hyvä olla mustan teen syleilyssä.

Read Full Post »

Elämäntaito on suorittamista. Lunastamme alati kehittyvän ja tietoisen ihmisen rooliamme päivästä toiseen. Itsensä kehittämisestä on tullut pakollinen taitolaji, kun kisailemme aikamme ja paisuvan tietotulvan kanssa. Ole vahva ihminen oman elämäsi myrskyissä ja lempeä muille heidän kompastellessaan. Päätä jämäkästi, mitä mieltä olet maailman tilasta, yhteiskunnasta, mistä tahansa ja valitse oikein, mutta anna tilaa kypsyvälle mielipiteelle.

Opettele olemaan aidosti läsnä, sen opit kirjoista, meditaatiokursseilta ja life coacheilta. Valitse, mitä haluat elämältäsi, tee aarrekartta ja nappaa eteesi tulevat mahdollisuudet. Ole rohkea, älä jää paikallesi makaamaan, mutta muista, että silloin kuin olemme liikkumatta, tapahtuu eniten.

Mitkä ovat minun saavutukseni tässä ja nyt? Olenko käynyt reppureissulla löytämässä itseni? Olenko tutustunut maailmaani rikastaviin ihmisiin, olenko oppinut hyödyntämään verkostojani? Olenko ymmärtänyt olla käyttämättä toista ihmistä, antaa itse, nähdä pidemmälle? Olenko oppinut hyväksymään itseni tällaisena, puutteellisena, lakannut ponnistelemasta ollakseni jotain? Olenko lukenut oikeita kirjoja ja käynyt joogatunneilla, jotta ihmisenä olisin kohta täydempi, parempi?

Tiedä uratavoitteesi, löydä aikaa rauhoittavalle oleilulle, ole ystävänä hyvä kuuntelija ja omassa elämässäsi huoliteltu, pidetty ja kumppanille tasavertainen. Osaathan olla yksin ajatustesi kanssa, osaathan arvostaa muiden ihmisten läheisyyttä ja uhrauksia.

Sinä olet juuri sinä ja minä olen minä, uniikkeja ja ainutkertaisia täsmälleen tällaisina. Kai osaan siis määritellä, kuka olen: vahvuuteni, heikkouteni, kokonaiseksi koottu elämäntarina juonineen ja selkeine käännekohtineen. Voinhan pyydettäessä kertoa, milloin olin kriisissä, mikä muutti minut ja sai ymmärtämään, kuinka selvisin taistelijana tai voittajana tai hyväksyjänä. Niin minä jälleen kehityin ihmisenä, niin kuin on syytä, sillä eteenpäin meneminen on uskottavaa.

Tunne, mihin uskot tai ole avoinna mahdollisuuksille. Ymmärrä kehoasi, jäljitä uskomuksesi ja lokeroi ajatuksesi. Tee itsestäsi taideteos, täydellinen kuva ilmaisua. Anna itsellesi anteeksi, ota nöyrästi vastaan tilanne, joka koulii sinua kivun tai ilon kautta. Ole enemmän kuin henkesi.

Read Full Post »

Older Posts »