Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘tee’ Category

Pian joudun hyvästelemään tuon käpytikan, äksyt oravat ja ikkunan takana vakaasti seisovat sotilaalliset männynrungot. Muutto ja muutos, monta epävarmuustekijää. Irtipäästäminen on vaikeampaa kuin luulisi. Kaikkea aikansa. Helposti takerrun johonkin: vielä hetki, vielä vuosi, vielä en ole valmis luopumaan. Siksi on hyvä vaalia myös pysyvyyttä, antaa mielelle aikaa sopeutua. Siksikö juuri käveltyäni teekauppaan poistuin sieltä pussissani jasminteetä (vahvinta), suloista milky oolongia ja lohtuteetäni chaita? Miten minä eksyin näihin mausteisiin laatuihin? Opettelen vasta luottamaan intuitiooni, kai se vie minua sinne, mihin milloinkin kuuluun.

Pysyisinkö tummissa laaduissa edelleen? Paikallisessa udessa kahvilassa saa teetä teepressopannussa. Ei vielä vihreitä, mutta tummia maustettuja laatuja. Chaiteetäkin siellä saa, mutta se jää vaisuksi maultaan. Hyvä on, juon sitten näitä, seuran vuoksihan täällä ollaan ja tee mitä suurimmassa määrin avaa tilaa seurustelulle. Kotona kuitenkin palaan omalle maaperälleni ja herkuttelen tummalla darjeelingilla. Sitten päätän ottaa tutkailun alle jotain muuta:

Teepussi on kaunis.

Teepussi on kaunis.

Souchongit ovat tuttuja minulle lähinnä Lapsang souchongista, savuisesta tummasta teestä, josta olen kirjoittanut aiemmin. Kun näitä nimiä kerran aletaan pilkkoa osiin, kuten darjeelingin FTGFOP1:n kanssa tein, todettakoon, että souchong teen nimessä kertoo omaa tarinaansa. Se informoi meitä siitä, että tee on tehty teekasvin neljännestä ja viidennestä lehdestä kärkinupusta alaspäin laskettuna. Tästäkin tosin löytyy ristiriitaista tietoa, mutta joka tapauksessa souchong tarkoittaa lehtiä oksan ensimmäisten lehtien jälkeen. Näissä lehdissä aromi ei ole enää yhtä vahva kuin ensimmäisissä lehdissä, joten uskoakseni ne sen vuoksi sopivat hyvin mustaan teehen.

Bohea Souchong Longanin tummat teelehdet.

Bohea Souchong Longanin tummat teelehdet.

Tänään maistelen niinikään savustettua Bohea Souchon Longania (Zheng Shan Xiao Zhong). Mikäli olen päätynyt oikean tiedon lähteille, salapoliisityö on paljastanut, että ’bohea’ teen nimessä viittaa paitsi teepensaslajikkeeseen, myös vuoreen, jossa tämä tee kasvaa. Vuori tunnetaan kuitenkin paremmin nimellä Wuyi, joka kuulostaa ainakin minun teekorvaani tutummalta. Kiinassa, tietysti.

Sitten ’longanin’ kimppuun. Tutkimusmatkan alku hämmentää, longan kun näyttäisi olevan kasvi, jonka hedelmät ovat syötäviä. Ei kai tämä maustettua teetä sentään ole? Pettääkö nenäni minut? Päädyinkö sittenkin täysin vahingossa hedelmäosastolle? Otetaanpa paniikki takaisin ja tutkitaan lisää. Käy ilmi, että ’longan’ on vain osuva kuvaus teen aromista, joka muistuttaa kuivattua longaania, siis sitä hedelmää. Harmikseni en osaa ottaa asiaan kantaa, sillä longaania en ole kai maistanutkaan.

Bohea Souchong Longan hautuu gaiwanissa

Bohea Souchong Longan hautuu gaiwanissa

Totta tosiaan, kun laitan lehtiä lämmitettyyn gaiwaniin, huomaan, että kuivien lehtien savuinen tuoksu muuntuu hedelmäisemmäksi ja kirkkaammaksi. Kun kaadan veden lehtien päälle ja odotan hetken, savuisuus synkkeneekin syvemmäksi ja hedelmät väistyvät. Melkoiset lataukset maisteluun, ajattelen. Maku ei petä, tietenkään. Pieni kupillinen sujahtaa pikana kurkusta alas ja tyhjään kuppiin jää vieras, paratiisimainen tuoksu. Tämäkö on sitä longaania?

Bohea longan ei ole aivan yhtä tumma maultaan kuin tuntemani lapsang souchongit, mutta jos pitää savuisista mauista, ei tähänkään teehen tarvitse pettyä. Maun lähettämät viestit kyllä kumisevat rintakehän sisältä aina jalkoihin saakka. Monia perättäisiä haudutuksia en onnistu saamaan, maku laimenee jo toisessa haudutuksessa ja häipyy sitten pois. Se ei toisaalta ole ihmekään, kun teelehdet ovat melko pieniksi pilkottuja, eivätkä juuri muuta vedessä muotoaan.

bsl4

Väriherkuttelua.

Väriherkuttelua.

Perehtyessäni tähän teehen, männyt selkäni takana ovat muuttuneet tummiksi varjoiksi päivän väistyessä. Vieläkään ei ole lunta. Sadeloskaiseen keliin Bohea Souchong Longan on omiaan. Savuisuus lohduttaa kummalla tavalla ja kenties toimii kuten hehkuva hiilikasa tai kynttilän liekki, rauhoittaen ja antaen tietoisuudelle signaalin keskittyä aisteihin. Siinä on matkan alku.

Mainokset

Read Full Post »

En voi mitenkään enää puolustautua. Tulen itseni kanssa vastakkain aina uudelleen tässä teen kierossa maailmassa. Kaapissani on Tieguanyinia suoraan Kiinasta, mutta vieressä kupissani höyryää suklaatee. Jos tämä saa sinut, lukijani, pyöristämään silmiäsi, kallistumaan taaksepäin ja heristelemään sieraimiasi, älä jatka lukemista. Jos tunnet huonoa omaatuntoa lukiessasi kassajonossa iltalehtilööppejä, älä jatka lukemista. Tämä on pahempaa.

Syntilistallani ei ole pelkästään suklaatee (jota on maustettu muun muassa aromilla ja sokerilla). Siihen kuuluu myös appelsiini-chilitee rakeineen ja renkaineen, indian chai (pusseina – aina vain pahempaa), Robertsilla juotu Lady grey, sekä työpaikkaruokalaliotuksena Lady green. Lohdutonta, kerta kaikkiaan. Ettekä arvaakaan, kuinka nautin!

Rappiollinen kehityskulku olisi ollut estettävissä, jos sen ensi merkkejä olisi uskaltautunut katsomaan silmästä silmään. Olisi voinut ehkä vierottautua ottamalla kuurin longjingia ja pueria. Siinä vaiheessa, kun aloin kaivata englantilaisittan bergamottia, olisi täytynyt ymmärtää, tämä ei todennäköisesti jää bergamottiin. Olisi pitänyt sanoa rehellisesti itselleen: Teen ystävä, etkö huomaa mihin tämä talvi on viemässä sinua!

Teeliikkeen kassalla pälyilin ympärilleni tuttujen varalta ja tilasin silmiinpistävällä tyyneydellä pussin suklaateetä (vain suklaanhimon hoitoon lääketieteellisistä syistä) ja appelsiini-chiliteetä (koska puolisoni sattuu pitämään siitä). Iltaisin keitän puolen litran motillisen suklaateetä maitotilkalla, kermatilkasta haaveksien ja nuuskuttelen suklaan tuoksua pohtien, miten löytäisin taas iloisuuden arkeni kierrosta.

Astevaihtelu kevyestä satiirista draaman polulle vie aikaa vain yhden lauseen. Jos se jää huomaamatta, tulee lopusta vain epäonnistunutta silppua. Joko kirjoittaja on huono, tai lukija ei ole tarkkaavainen. Oli miten oli, yksinäinen teenjuoja mäntyjensä tuijotuksen alla löytää suklaateestään sen lohdun, jonka on teehen aina projisoinut.

Tässä minä olen. Seinäkello nakuttaa, asunnossa mikään ei liiku ja joudun vastatusten ajatusteni kanssa. Yritän löytää sieltä näkymää ja liikkua lohdusta jo kevään kirkkautta päin. Valkoinen Leijona ilmestyi tänään taas pitkästä aikaa ruutuvihkoon harja liekehtien ja silmät karjuen. Se kertoi minulle, että uupuneen ihmisen on jaksettava eteenpäin, sillä kulman takana voi olla se avaava hetki, josta löytyy uusi verso. Joskus on katsellut vain kuolleita maastoja. Silloin tietää, ettei sinne halua takaisin. Versoja on, kun huomaa etsiä niitä tarpeeksi ajoissa. Pian tulee niitä nuppuisia kevätpoimintoja, raikkaita ja aistikkaita. Löytyykö niistä se teehetki, joka saa huomaamaan, että pelkästään jo tämän takia olen tässä ja näin on hyvä?

Read Full Post »

En pidä itseäni teehifistelijänä. Teehifistelijä tai teesnobi on teeharrastajien luoma käsite teeharrastajasta, joka ottaa harrastuksensa vakavasti ja perehtyy mielellään teenautinnon erilaisiin nyansseihin ja valmistuksen parametreihin. (Vapaasti suomennettuna.)

No. Vapaapäiväni paahtavassa auringonpaisteessa päätän viettää siestaa sisätiloissa ja auringonpistoksen jälkeisessä mielenhoureessa totean, että kuuma juoma on mitä parhain lääke orastavaan tylsyyteen. Teen testin herätelläkseni itsessäni uinuvaa teesnobia. Laiskuuttani en ole viitsinyt kaivaa sitä esiin, mutta Valkoisen Leijonan karjunnan lähetessä päivä päivältä totean, että on hyvä hetki aloittaa.

Olen aloittelija, joten ne itsestään selvät virheet, jotka tietämättäni teen – antakaa ne anteeksi. Usein mietin, kuinka paljon todellisuus vastaa käsityksiämme teen hartaan valmistuksen perussäännöissä. Kuinka paljon haudutustapa yleensä vaikuttaa teen makuun? Onko minkäänlaista perustelua sille, että me teeharrastelijat pidämme niin paljon parempana loose leaf –haudutusta verrattuna esimerkiksi haudutuspalloon tai pussiteehen? Ehkä havaintojani ohjaavat ennakkokäsitykseni ja tiedostamaton arvomaailmani, mutta päätän silti toteuttaa empiirisen tutkimuksen. Sitä paitsi, tutkijan on hyvä tuoda esiin henkilökohtaiset seikat, jotka voivat vaikuttaa tutkimustulosten tulkintaan, jotta lukija voi arvioida tutkimuksen luotettavuutta.

Testiin valmistautuminen alkaa. Esilämmitän kolme haudutusastiaa ja kolme samanlaista maistelukuppia. Testin luotettavuutta heikentää se, että haudutusastiat ovat keskenään erilaiset. Ensimmäisessä haudutusastiassa annan teelehtien vapaasti leijua vedessä, toinen astia on teemuki, jossa haudutan teen haudutuspallon sisällä, kolmas haudutus tapahtuu haudutuspussissa teekannussa. Mittaan haudutettavan teen määrän samaksi jokaiseen haudutustapaan. Päätän käyttää gyokuroa sen vuoksi, että siinä haudutus on nopea ja toivon, etteivät haudutusastioiden ominaisuudet ehdi vaikuttaa teen makuun vielä kovin merkittävästi. Lisäksi gyokuron maku on hyvin herkkä, joten oletan, että makuerot tulevat esiin selkeämmin.

Ehkä kuvittelen erot, mutta haudutuksen jälkeen kupillisia tarkastellessani huomaan, että tee on erilaista haudutustavasta riippuen. Irtohaudutuksen tuoksu on hento ja raikas, haudutuspallossa tuoksu on ehkä makein, kun haudutuspussitee vapauttaa kaikkein laimeimman tuoksun. Värissä en huomaa eroa ennen toista haudutusta. Silloin irtohaudutuksesta paljastuu voimakkain väri ja pussihaudutuksesta kaikkein vaalein.

Irtohaudutuksen maku on gyokuromaisella tavalla kaikkein terävin ja kukkainen, toinen haudutus kirkastaa makua entisestään. Haudutuspallossa tulee paksu ja pehmeä maku, ei missään nimessä huono, vaan herkullinen, mutta ei kaikkein luonteenomaisin gyokuroa ajatellen. Toisen haudutuksen maku on metallimainen. En tiedä, johtuisiko se metallisesta haudutuspallosta. Haudutuspussi on selvästi iso pettymys. Ensimmäisen haudutuksen maku on jo vesimäinen, toisessa haudutuksessa makua ei enää juurikaan ole. Olen hieman yllättynyt. Kuvittelin, että haudutuspussi olisi kirinyt haudutuspallon ohi, mutta vaikuttaa siltä, että pussi syö kaiken herkän maun gyokurosta.

Uusin saman testin vielä jasminteellä. Ajattelen ensimmäisen yrityksen epäonnistuneen, sillä jasmintee maistuu todella pahalta irtohaudutuksena. Eihän niin voi olla. Otan uudelleen. (Tämä hifistely on yllättävän rankkaa.) Huomaan, että toisenkin yrityksen tulokset ovat samankaltaisia. Se panee ajattelemaan. Jotain menee pieleen. Maailmankuva horjuu.

Jasminteen haudutustapakokeilussa huomaan värissä eroja ihan toisin kuin gyokuron kanssa. Irtohaudutuksen väri on jotenkin ruskehtavan punainen (jasminteeni on hapetettua), pallohaudutuksessa oranssimpi ja pussihaudutuksessa kellertävämpi, siis vaalein. Kahden haudutuskokeilun jälkeen yhteenveto on seuraavanlainen: Irtohaudutuksessa maku on pinnallinen, jasmiinin makua saa etsiä oikein työtä tehden makustelemalla. Maussa tuntuu eniten teelehtien hapettuneisuus, kuin joisin perinteistä oolongia. Pallohaudutus antaa molemmilla kerroilla saman tuloksen. Maku on kitkerä ja jasmiinin terävyys on suorastaan päällekäyvää. Aivoissa synapsit sylttäävät, kun mieleeni tulee sana ”korkealentoinen”. Ei se oikein sovi tähän.

Haudutuspussiviritelmä on kaikkein hätkähdyttävin. Ensimmäisellä kerralla en tahdo uskoa makuaistiani, mutta saman toistuessa en voi kuin alistua. Teen maku on pehmeä ja syvä, olo rauhoittuu. Jasmiini maistuu enemmän kuin irtohaudutuksessa, mutta tasapainoisemmin kuin pallossa.

Gyokurossa pussihaudutus oli katastrofi, jasminteessä se antaa parhaan tuloksen. Pussin täytyy jotenkin tasapainottaa jasmiinin hyökkäävyyttä. Mutta miksi irtohaudutus ei jasminteessä onnistu? Päädyn teenystävän johtopäätökseen: haudutusastia on mitä todennäköisimmin ihan vääränlainen jasmiinille. Pieni posliinikannu syö kaiken maun. Lasikannussa jasmintee maistuu ihan toisenlaiselle. En tiedä, mitä teehifistelijä tästä sanoisi. Aloittelijan pohdintaosiossa totean, että haudutustapa selvästi vaikuttaa teen makuun, mutta yksiselitteistä vastausta jonkun haudutustavan paremmuudesta suhteessa toiseen on vaikea antaa. Makuun vaikuttaa niin moni muukin seikka, tässä kokeessa haudutusastioiden erot pääsivät sotkemaan kuviota, mutta onhan niinkin, että yksittäiset teelaadut vaativat keskenään hyvin erilaisia menetelmiä ja astioita päästäkseen täyteen oikeuteensa. Niin hienosyinen on teen maailma.

Aloitteleva teehifistelijä antautuu hetkeksi. Niin paljon opittavaa ja vain yksi ihmiselämä aikaa.

Read Full Post »

Teen juonti jää vähemmälle, kun energiaa kuluu kaikkeen muuhun. Hassua sinänsä, sillä olettaisi, että juuri stressaavimpina aikoina teetä käyttäisi rentoutumiseen. Tee vaatii tilansa, kuten Valkoinen Leijonakin. Ei sitä voi tehdä vasemmalla kädellä puolilennossa, ellei sitten heitä pyramidipussia kannuun. Niin minulle käy, kun stressi painaa. Siirryn pussiteehen. Pyramidipusseissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta maussa tuntee eron irtoteehen. Pyramidipussiteetä juon lämmikkeeksi ja aamulla, kun puolet kupista saattaa jäädä odottamaan kotiin paluuta.

Tänään vihdoin tein Chun Meeta maistellakseni sitä oikein kunnolla. Vihreä Chun Mee tulee Kiinasta, nykyisin sitä saa useilta teetuottaja-alueilta, joten laatu on melko yleinen. Kiinalaisetkin nauttivat Chun Meeta arkijuomana, teelaadun suosio ulottuu satojen vuosien päähän. En ihmettele sitä lainkaan. Maku on voimakas ja rehellinen, eikä vaadi erityistä herkistymistä teehetkelle. Minulle se toi mieleen japanilaisen senchan, jo ruohomainen tuoksu oli poikkeuksellinen moniin kiinalaisiin hentoihin vihreisiin verrattuna. Teelehtien väri on tummanvihreän ja okran sekoitus ja kihara muoto muistuttaa nuken kulmakarvoja, mistä teelaatu onkin saanut toisen nimensä: Precious Eyebrows. Haudutetuista lehdistä huomaa kosteana, että ne ovat rikkonaisia puolikkaita, mutta tasalaatuisia.

Chun Mee on maultaan vihreä ja virkistävä. Teeoppaissa makua kuvaillaan yleisesti luumumaiseksi. Totta tosiaan, toinen haudutus on miedompi ja makean hedelmäinen maku voimistuu. Luumua? Niin, miksipä ei, ehkä vähän rypälettäkin. Virkistävä terävyys kyllä taittuu toisessa haudutuksessa, mutta jälkimaku säilyy pitkänä, jokseenkin happamana ja silti puhdistavana. Tätä teetä joisin erityisesti aamulla ja keskellä päivää, en niinkään enää myöhäisenä iltana. Hauduttelua se ei kestä kovin montaa minuuttia, etenkin, jos haluaa nauttia pehmeämmästä mausta. Itse saatan kyllä hauduttaa tätä minuutin, kaksi enemmänkin, jos tarvitsen oikein kunnon potkua ja herätystä.

Teen valmistuksen ohessa paistelin uunissa runeberginkakkua, jonka taikinaa maustoin vadelmahillolla. Voisin kuvitella Chun Meen sopivan tuollaisen mausteisenmakean kakun seuraksi, tuomaan suupalojen väliin virkistystä. Parhaiten se silti istuisi aamupalalle, myslin tai ruisleivän lomaan tai raskaamman aterian päätteeksi oivallisena digestiivinä.

Maistellessani teetä Valkoinen Leijona odottaa, että antaisin sillekin edes yhden kappaleen. Se on ollut väliin maassa, väliin hukassa ja väliin tappeluissa. Lyhyesti sanottuna: melkoisessa myllerryksessä. Lupaan sille, että ensi kerralla kirjoitan sen ahdingosta ja kampaan takut sen harmaantuneesta harjasta.

Read Full Post »

Muistoja menneestä

Satuin syksyllä löytämään antiikkimessuilta tämän vanhan teepakkauksen. Myyjä arveli sen olevan viisikymmentäluvulta. Tee on edelleen pakkauksen sisällä. En ole tohtinut maistaa sitä. Teksti pakkauksen päällä sanoo:

”Pauligin Sinetti-tee on alkuperämaista valikoimiemme aitojen teelaatujen sekoitus.

Valmistusohje: Teelehdet pannaan kuumaan kannuun. Juuri kiehahtanutta vettä kaadetaan kannuun senverran, että lehdet peittyvät. Lehtien hauduttua n. 6 min. lisätään vettä. Tätä väkevää seosta kaadetaan kuppiin ja kuumaa vettä lisätään maun mukaan.”

Read Full Post »