Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Teemaat’ Category

Teen kanssa tunnen itseni tyhmäksi aina uudelleen. Tai jos en tyhmäksi, ainakin tietämättömäksi. Se itsessään on tervetullut muistutus. Teen tiellä (joku mielessään piiskaa minut tästä kielikuvasta) olen vasta ensimmäisillä askelmilla.

Näin muistin taas, kun sain onnekkaasti nautiskella varsin hyvällä pussillisella japanilaista senchaa. En koskaan itse osta senchaa, se on jäänyt mieleeni halpana ja kitkeränkalamaisena arkiteenä. Tämä ”sencha satsuma” oli kuitenkin niin herkullista japanilaista vihreää teetä, että kyseenalaistin saman tien omat käsityseni senchasta. Aivan aiheellisesti. Kun vain kursorisestikin vilkaisee senchojen maailmaa, voi nöyrästi todeta, että ”sencha” ei ole mikään kapean kalamainen siivu teetalossa, vaan kattokäsite varsin kirjavalle variaatiolle japanilaista vihreää teetä.

Varsin hyvää senchaa.

Varsin hyvää senchaa.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut pakotettu opettelemaan nöyryyttä. Siinä mielessä ainakin, että en ole edes voinut kuvitella Tietäväni ja valistunut arvauskin on vain nolostunut huudahdus vastatuulessa. Alkaen Aikasyöpöstäni, monella elämänalueella olen julistautunut omassa hiljaisuudessani täysin tietämättömäksi. Haparoin vain uskomusteni ja mielikuvieni varassa ratkaisuista päätöksiin, valinnoista tekemättä jättämiseen. Näen sen. Edes. Se korventaakin vähän itsetuntoa. Olisi helpottavaa olla edes hajulla.

Tästä teelehtien leikistä saan jostain syystä mielleyhtymän jalokiviin.

Tästä teelehtien leikistä saan jostain syystä mielleyhtymän jalokiviin.

Banchaa pienen maaseutu- kahvila-myymälän terassilla.

Banchaa pienen maaseutu- kahvila-myymälän terassilla.

Tämä sencha oli erinomaista kesäteetä, raikasta, kuulasta, epätavallisen makeaakin. Jostain päädyin siihen arvaukseen, että sencha satsuma olisi melko varhaisen poiminnan senchaa, vaikka ”Satsuma” on myös entisaikainen nimitys yhdelle Japanin provinsseista. Sencha itsessään merkitsee toisen sadon poimintaa, kun shincha on ensimmäistä satoa ja bancha myöhempiä (kiitos Teekauppa). Japanilaisista teelaaduista olen aina ihaillut gyokuroa ja matchaa niiden puhtaan ja vehreän maun vuoksi, ja nyt joudun kyllä myös aloittamaan uuden tutustumisen senchaan. (Banchaa satuin sattumalta maistamaan äskettäin eräässä maaseutu-kahvilassa, mutta ainakaan pallosihtihaudutuksena turhan kuumaan veteen tehtynä, se ei varastanut sydäntä.)

Ei olekaan niin yksiselitteinen senchan maailma, kuin luulin.

Japanin kirsikka -teetäkin on kulunut litratolkulla.

Japanin kirsikka -teetäkin on kulunut litratolkulla.

Yksi asia johtaa toiseen, tai ehkä havainnot vain tapahtuvat rinnakkain. Niin tai näin, monenlainen idealismi on menettänyt elämässäni asemaansa, vaikka yleismaailmallisena ilmiönä se olisikin edelleen arvossaan. Kuten nyt tämäkin: aina uudelleen ja uudelleen olen nautiskellut japanilaisesta kirsikoilla ja aromeilla maustetusta vihreästä teestä. Siinäkin lienee ollut pohjalla jonkinlainen sencha ja pakastekuivatut kirsikat tekevät siitä entistäkin raikkaaman ja makeamman. Maku on mielestäni ollut aika vaniljainen, joten ehkä aromissa on sitä tai sitten jotain muuta kermaisen karkkimaista. Siis aivan kristallisen kukkea tee, enkä edes tiedä, mitä se tarkalleen on.

Tietämisen illuusio on osoittautunut typeryydeksi ja aatteen kirkkaus täysin käyttökelvottomaksi nykyisessä arjessani. Kerta kerran jälkeen tulee vain Se Todellisuus häiritsemään perfektionistin maalaustyötä ja Aikasyöppöni hurauttelee viereistä kaistaa ohi tuhatta ja sataa jos jään varjoja ja valoja maalailemaan.

Välillä huomaan, ettei minulla ole hajuakaan mistään tai ainakaan siitä, miten tulisi tehdä parhain päin. Intuitiolle näytän takalistoa, sillä sen äkkikirkkaita lamppuja olen odotellut turhaan ihan riittämiin. Tietämisen tilalle tulee kokeminen ja sen hetken läpieläminen, että en tiedä. Juon päivittäin litratolkulla vihreää ja oolongeja ja kypsyttelen tunnelmia, josko siitä sitten jokin ajatus jalostuisi. Pääasiassa jalosteet ovat olleet vähissä, mutta ainakin tee on hyvää ja jälleen siis osa arkeni jokaista hetkeä.

Mallorcan Palmalla oli pieni, mutta valikoimaltaan kattava teepuoti.

Mallorcan Palmalla oli pieni, mutta valikoimaltaan kattava teepuoti.

Eräänä päivänä kaivoin kaapin perältä pussin, jonka olin ostanut vuosi sitten Mallorcan reissullani, juuri ennen kuin kuukausia kestänyt teetaukoni alkoi. Valmistin pussinpohjat, mutta mitäpä mausta olisi enää jäljellä. Olin jättänyt tuonkin teen iäksi lojumaan. Hukkaan meni se tuliainen, maistui vain pahvi ja kitkerä vesi.

Teen kanssa ei kannata jäädä odottelemaan ja säästelemään. Hyvää teetä voi valmistaa aina uudestaan, loppuneen laadun tilalle voi aina hankkia jotakin uutta ja herkullista, tai sitä samaa, jos se sattui miellyttämään. On turha jäädä harmittelemaan niitä epäonnistuneita haudutuksia (kuten toissapäivänä, jolloin olin iltapäivään mennessä juonut vain hirvittävän pilalle menneitä pannullisia).

Silti, jos nyt saisin kääntää kelloa, jättäisin tietämisen ehkä vähemmälle.

Kun katson taaksepäin, muistan luulleeni tietäväni, mutta nyt huomaan tietäneeni melko vähän tai vääriä asioita. Päivät opettavat, että olosuhteissa on enemmän totuutta kuin aatteissa. Nyt uskon, ettei tietäminen ole sittenkään kovin tärkeää. Tänään se ainakin on mahdotonta.

Advertisement

Read Full Post »

Kotona asustaa nykyään pieni aikasyöppö. Blogin ääreen pääseminen on harvinaista arjen luksusta. Tämäkin kirjoitus on ollut tekeillä jo kuukauden päivät. Pidetään siis teksti lyhyenä ja aiheet tiiviinä. Tietänette, se on minulle varsin vaivaton tehtävä.

Kaapissa on useita teelaatuja, joista haluaisin kirjoittaa, ja olen joutunut juomaan pussiteetä ihan siitä syystä, etteivät irtolehdet hupenisi tyhjäksi ennen kuin ehdin blogin ääreen.

Maistelussa on nyt kahta ensimmäisen sadon darjeelingia, tietysti viime keväisiä. (Hups, aika vain hurahtaa.) Toinen tee tulee Darjeelingin Margaret’s Hope -tilalta ja toinen Millikthong -tilalta. Intian Darjeeling on perinteisesti tunnettu tummasta teestään, mutta Darjeeling-teen erityisyys ja omaleimaisuus tulee siitä, että tumma tee ei ihan teknisesti ottaen ole täysin tummaa eli sataprosenttisesti hapetettua. Tyypillisestä oolong-teestä darjeeling eroaa kuitenkin ulkonäkönsä ja toki makunsakin puolesta, joten se ehkä helpommin kallistuu tumman teen lokeroon ja sitä on vaikea mieltää oolongiksi. Tämä persoonallisuus maussa, käsittelyssä ja ulkonäössä tekee helpohkosti nautittavasta darjeelingista mielenkiintoisen. Usein darjeeling-teelaaduissa onkin erotettavissa iloinen sekasotku tummia, vaaleampia ja vihreitä lehtiä, joten ehkä voisi ajatella, että ne ovatkin sekoitus eri asteisesti hapettuneita lehtiä.

Margaret’s Hope on varsin perinteinen, arvostettu teetila, jossa kasvatetaan kiinalaista teepensasta, eli camellia sinensistä, eikä assamicaa, niin kuin toisaalla Intiassa. Millikthongin tila sijaitsee lähempänä Nepalin rajaa, mutta kasvattaa teensä niin ikään kiinalaisesta pensaasta.

Taka-alan Millikthong on mielestäni hieman vihreämpää.

Taka-alan Millikthong on mielestäni hieman vihreämpää.

Kuivanakin teelehdissä on eroja. Margaret’s Hope on paljon tummempi tuoksultaan kuin Millikthong. Ensimmäinen tuoksuu heinältä, toinen ruoholta. Margaret’s Hope on vähän mausteisempi kun sitä vertaa raikkaaseen Millikthongiin. Esilämmitetyssä astiassa lehtien tuoksuerot tasoittuvat ja ruohoinen tuoksu saa seurakseen makeaa. Haudutellessa Millikthongin vihreämpi tuoksu taas voimistuu. Joku lapsuuden tuoksu taas. Margaret’s Hopessa viinimarjapensasta, Millikthongissa vadelmaa. Muistuu mieleeni ne kokeilut, kun kuivatin uunissa kesän lehdistä yrttijuomaa. Jännää: Margaret’s Hopen teelehdet painuvat pohjaan, kun Millikthong kelluu.

Tämä Margaret's Hope on ruskan väreissä.

Tämä Margaret’s Hope on ruskan väreissä.

...Kun taas Millikthong on kesäisempää.

…Kun taas Millikthong on kesäisempää.

No, loput arvaattekin jo. Kuten tuoksuttelusta joku sherlockki saattoi arvata, Millikthong maistuu kaveriansa kirpeämmälle ja vivahtaa vihreään teehen. Margaret’s on minulle varsin perinteikkään darjeelingin edustuskuva, jotenkin neilikkainen ja kanelinen, aavistuksen raikas ja savuinen yhtä aikaa.

Teen värisssä ei ole suurta eroa.

Teen värisssä ei ole suurta eroa.

Kovin moneen haudutukseen ei darjeelingeista irtoa makua, sillä lehdet nyt ovat tuollaista haketta, kuten asiaan kuuluu. Näistä darjeeling-laaduista tulee mieleen pu’er, vaikka se voi kuulostaa kaukaiselta. Makuprofiilissa on kuitenkin samankaltaista kaarnamaisuutta ja maan kumua, vaikka darjeeling on tietysti paljon keveämpää. Mielestäni nämä kirjavat darjeelingit ovat aina olleet täyttäviä, vaikka suuhun ei tulisikaan paksua oloa, kuten jossain kömötummateessä. Oli hauskaa ottaa pieni lennähdys arjen huushollaamisesta makuvertailutestiin. Darjeelingit on todettu kakkujen parhaiksi kavereiksi!

JK: Olen keksinyt, miten kahvia pystyy juomaan: laittaa suklaasiirappia maun mukaan (eli noin puoli desiä) kupilliseen.

Read Full Post »

On mennyt viikko jos toinenkin tumman teen syleilyssä. Tämä on minulle jotain aivan uutta ja siksi kirjoittamisen arvoista. En osaa päättää, miten kutsuisin kokonaan hapetettua teetä. Länsimaalaisittain kutsumme sitä mustaksi, mutta esimerkiksi suuressa teemaassa Kiinassa mustaksi teeksi kutsutaan pueria. Meidän musta teemme on sikäläisittäin ”punaista teetä”, värin mukaan. Länsimaissa on ollut tapana haudutella tumma tee melko vahvaksi, ehkä ”musta” kuvaa sitä täällä sen vuoksi paremmin, ken tietää? Ehkä kutsun täysin hapetettua teetä tummaksi teeksi, tiedätte mitä sillä tarkoitan.

Tumma tee on kenties jäänyt vähemmälle huomiolle blogissanikin sen vuoksi, että se on kovin käsiteltyä, jolloin sen jalanjäljissä on hankalahkoa perehtyä teelehtien koko- , tuotanto- ja makueroihin. Totta kai myös tummassa teessä kasvuolosuhteiden ja käsittelytapojen erot maistuvat, mutta sen tasaisen pehmeähkössä makumaailmassa vivahteita ei ole helppo huomata. Minun kaltaiselleni aloittelijalle vihreä tee edustaa teetä alkuperäisimmässä muodossaan ja on siksi mielenkiintoista.

Tutkijavaihde siis päälle. En ole ikinä ottanut selvää näistä merkillisistä kirjaimista. Aamu-, päivä-, ja iltateenä on mennyt kuppi toisensa jälkeen tummaa Darjeeling-teetä, luomua, ensimmäisen ja toisen sadon sekoitusta.

Teen lehdissä näkyy useita sävyjä.

Teen lehdissä näkyy useita sävyjä.

Happy valley FTGFOP1. Nämä kirjainlyhenteet, joita joskus näkee tumman teen etiketeissä ovat pääasiassa länsimaisen teekaupittelun tapa luokitella myytävää teetä. Luokittelu perustuu periaatteessa teelehden kokoon, ulkonäköön eli käsittelyyn ja laatuun. Parasta paloitella tämä kirjainhirviö osiinsa.
Siinä se on:
F Finest
T Tippy
G Golden
F Flowery
O Orange
P Pekoe
1
­- Finest kertoo, että olemme hyvän laadun äärellä.
– Tippy tarkoittaa tietysti, että teessä on käytetty nuppulehtiä.
– Golden Flowerylla viitataan teehen, joka sisältää varhain keväällä poimittuja nuppusia, kuivattuina hieman kultaisen sävyisiä.
– Orange Pekoe on nimitys hienolle teelle, joka on tehty nuoresta ensimmäisen lehden ja nupun poiminnasta.

Jos teessäni olisi pelkästään merkintä FOP, tarkoittaisi se korketasoista teetä muutamien nuppujen kera. Kun eteen liitetään yksi määre lisää: GFOP, puhutaan jo runsaammasta määrästä nuppuja. TGFOP tarkoittaa jo sitten suurinta mahdollista nuppujen määrää. Numero 1 perässä alleviivaa teelehtien olevan laadultaan erinomaisia. Etumääre Finest kertoo luonnollisesti teen olevan hienointa TGFOP1 -teetä.

Lehtinuppuja korostetaan siis monin kerroin. Joten Finest Tippy Golden Flowery Orange Pekoe 1 on hienointa teetä, jossa on erityisen paljon korkealaatuisia teelehtiä: nuppuja ja lisäksi nuoria lehtiä – tyypillistä Darjeelingille.

Kauniit, syksyiset värit  hautumassa.

Kauniit, syksyiset värit hautumassa.

Käytetyt lehdet, kirjavasti rikottu. Vihreääkin joukossa.

Käytetyt lehdet, kirjavasti rikottu. Vihreääkin joukossa.

Teeni tulee Happy Valleyn teeviljelmältä, joka sijaitsee Intiassa juuri Darjeelingin kaupungin pohjoispuolella eteläisellä Himalajalla. Vuoristossa kasvanutta teetä siis jälleen, ei ihme, että onkin niin hyvää. Viljelmä on yksi korkeimmalla sijaitsevista koko maailmassa. Perinteitäkin riittää pitkälle, sillä Happy valley on vanhin teeviljelmä Darjeelingin alueella, vaikka luomuna teetä on alettu tuottaa siellä vuodesta 2007. Pikaisesti google mapsia vilkaisemalla selviää, että Darjeelingissa on teeviljelmiä vieri vieressä, joten ansaitulle statukselle välkähtää hieman kunnioitustakin. Intian Darjeeling tunnetaan tummasta teestä ja meillä länsimaissakin moni satunnaisesti teetä juova osaa yhdistää Darjeeling -nimen teehen.

Ensimmäinen haudutus on hieman okranpunainen.

Ensimmäinen haudutus on hieman okranpunainen.

Noin, nyt on pilkottu nimet osiin. Salapoliisina olo käy työstä, joten tällä kertaa taidan antaa teenautinnon olla vain sellaisenaan, pehmeänä ja lempeänä, kummemmin analysoimatta. Tänään tumma teeni on näin parhaimmillaan.

Joko arvaatte, mitä seuraavaksi…:

Pieniä paketteja.

Pieniä paketteja.

Read Full Post »

Jälkeen muutaman sivulaidallisen jaarittelun olisi jälleen tutkimustyön aika. En voi sille mitään: kun kerran alkaa ajatella, sekalaisia ajatuksenkaikuja kaikenlaisista valinnoista alkaa törmäillä tajunnassa. Valitaan nyt sitten karttapallosta ja matkaillaan vietnamilaista teetä kohti. Sain asiakkaaltani vietnamilaista vihreää teetä, joka oli vielä valmistuksen jälkeen kertaalleen käsitelty kotikattilassa. Siihen oli lisätty itämaista maustetta, jonka suomenkielistä nimeä asiakkaani ei tiennyt. Liioin teestä hän ei osannut sanoa enempää. Teen tuoksussa maustelisän huomaa välittömästi. Kuin astuisi aasialaiseen ravintolaan. Maku vivahtaa oolongiin, mutta ulkonäkö paljastaa, että tee kyllä on vihreää.Valkoinen Leijona tutkii teelehtiä. Tämä laatu sisältää runsaasti oksia ja maku on mainion arkinen.

Vietnamissa tee on ollut osa kulttuuria jo pitkään, mutta kaupallinen tuotanto ja teeviljely on jäänyt sotien jalkoihin. Vietnamilainen tee kasvattaa kuitenkin jalansijaansa koko ajan, kun sodissa kärsineet plantaasit, infrastruktuuri ja tehtaat ovat vähitellen elpymässä haavoistaan. Useiden ulkovaltojen ystävällisellä avustuksella ja esimerkillä vietnamilainen tee on heräämässä lotuksenunestaan. Pääasiassa Vietnamista viedään maailmalle tummaa CTC:ä ja vihreää teetä. Laatu ei vielä ole kaikenkattavan tasaista, viljelijöiden taidot ovat vasta harjaantumassa teen käsittelyyn. Teeni on hyvä esimerkki erikokoisine lehden- ja oksanpalasineen. Hyvä, vietnamilainen vihreä tee on maultaan omaleimaista ja tunnistettavaa.

Suurin osa vietnamilaisesta teestä tulee maan pohjoisosasta. Ennen kaupallista valmistusta Vietnamissakin teelehdet kerättiin omaan käyttöön villeistä teepuista pohjoisista sademetsistä ja takapihoilta ja tee juotiin yleensä vihreänä. Teellä on maan historiassa ja nykypäivässä arvonsa sekä arkijuomana että hengellisessä merkityksessä. Edelleenkin muutamat arvostetut teelaadut, kuten Shan Tuyet poimitaan alkuperäisistä teepuista pohjoisen ylängöiltä. Haluttuja teelaatuja saatetaan poimia jopa viisisataavuotiaista puuvanhuksista, joiden oksille teenpoimijat joutuvat kiipeämään lehtiä kerätäkseen.

Vietnamilaisen teen kuuluisuus on lotustee, jonka perinteisessä valmistuksessa teelehdet asetellaan joksikin aikaa aukeamattoman lotuskukan syliin, jossa ne imevät kukkaisaromia itseensä. En ole vielä maistanut sitä, vaikka varmaankin jasmiiniteen ystävänä syytä olisi. Myös muita kukkaismakuja tuotetaan Vietnamissa, kuten juuri jasmiiniteetä, mutta myös tuntemattomampia, esimerkiksi liljoilla tai krysanteemilla aromisoituja laatuja. Vietnamissa valmistetaan myös teetä, johon on käytetty artisokan kukkaa tai kasvin muita osia.

Vietnamilainen tee on minulle kaiken kaikkiaan tuntemattomampi tuttavuus ja aika vähän sitä on vielä helposti saatavillakaan, jotta pääsisi vertailun makuun. Lotusteestä taidan sen matkani aloittaa.

Read Full Post »