Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘teenautinto’ Category

Ajankäyttö on taitolaji. Sen todistaa tämänkin blogin päivitystahti. Minun aikani on repaleina, siis hetki siellä, toinen täällä ja yleensä sählään sitten monta asiaa kerrallaan. Yhteen hetkeen mahtuu tehtävien kirjo ja saanko sitten mitään valmiiksi. Pitäisi juurtua. Palata vaikka hengitykseen. No, palaan siihen, mihin parhaiten osaan.

Juon kyllä valtavia määriä teetä päivän aikana. Kuten tee on aina ollut, on se edelleen keino varastaa hetki, rakentaa minuutta ja rentoutua vaivihkaa. Jasmiiniteellä on aina ollut erityinen asema minun teekulttuurissani. Sen vaikutusmekanismi on tarinallinen, toisin sanoen lumetta, plaseboa ja uskomusta, mutta niinkin hyvin todellista. Kuten monesti elämässä.

Jasmiiniteellä on outo voima liimata huomio teehetken nautintoon erityisellä tavalla. Uskoisin, että osasyynä on ainakin sen dominoiva tuoksu. Niin ja tuoksuhan toistuu sitten yhtä kaikenkattavana maussa, joka ei kyllä jätä sijaa vienoille haamuaavistuksille. Mitä tahansa aistien kokemuspiiriin tulee, joka syrjäyttää hetkellisesti kaiken muun, sellainen ankkuroi tietysti tiukasti kuluvaan hetkeen. Ja sitähän tässä harjoitellaan aina vain uudelleen. Tämä aikasyöppöni on melkoinen guru kyseisessä taidossa. …Ja patistaa myös vaateliaalla läsnäolollaan harjoittelemaan repaleisten hetkien hyödyntämistä (siis niistä nauttimista). Omaa aikaa pitää varastaa. Jasmiinitee varastaa tyylillä ja varmuudella.

Viimekertainen höpsö vertailu oli sen verran hauskaa, että otin encoren jasmiinilla. Kaapissa sattui olemaan kahdenlaista Phoenix Dragon Pearls:a (tai Jade Jasmin Pearls), jasmiinihelmiä siis. Toinen vihreää, toinen valkoista (tai sitten vain luokiteltu eri tavoin). Hyvin samannäköistä ja -oloista ensituntumalta ja mietinkin, että joskohan nämä oikeasti ovat yhtä ja samaa teetä. Siispä vertailu tuli oikeastaan tarpeeseenkin ja erojakin löytyi.

Etualan valkoisessa versiossa helmet ovat hieman isokokoisempia.

Etualan valkoisessa versiossa helmet ovat hieman isokokoisempia.

Valmistusmenetelmä on siis kummassakin sama, jasmiinin maku tulee jasmiininkukista. Kukat poistetaan teestä ennen pakkaamista, kun ne ovat makunsa luovuttaneet. Joissakin jasmiiniteelaaduissa jasmiininkukat jäävät teen joukkoon, joskus on sitten käytetty vain aromeja maun luomiseksi.

Vihreämpi vasemmalla.

Vihreämpi vasemmalla.

Huomaan molempien tuoksuvan vähän karkkimaiselta esilämmitetyssä astiassa. Kuten edellisessäkin vertailussani, myös tässä on sama hauska yksityiskohta: toinen laaduista (valkoinen) kelluu, kun toisessa helmet painuvat pohjaan.

Valkoisen maussa ja tuoksussa jasmiini on vahvemmin läsnä ja maku on jotenkin terävämpi ja täyteläisempi. Vihreän maku on raikkaampi, mikä ei sinänsä yllätä, sillä niin etukäteen tietysti olettaisikin, mutta vihreässä on myös savun häivettä, jota en mukamas valkoisesta erota.

Vihreä vasemmalla, valkoinen oikealla.

Vihreä vasemmalla, valkoinen oikealla.

Valkoisen version toinen haudutus on entistä kirkkaamman kukkainen ja tuo mieleeni hajuvedet. Sen myötä on helppo ymmärtää, mikäli joku pitää jasmiiniteetä turhan hyökkäävänä. Vihreän toinen haudutus syventää teen makua ja kirpeä jasmiini tulee aikaisempaa enemmän esiin. Näistä ei tietenkään voi julistaa mitään suosikkia, kumpikin on herkkua omalla tavallaan ja erot ovat häilyväisen heikkoja. On kuitenkin tyydyttävää huomata, että vihreänä markkinoitu tavara on selvästi vihreälle teelle ominaisen raikas ja valkoisempi sisarus on valkoisella tavallaan hunajainen ja syvä.

Mielestäni nämä jasmiinihelmet ovat maultaan hienompia ja selkeämpiä kuin tavallinen irtolehtinen jasmiinitee. Ehkä helmet koteloivat sisälleen jasmiinin maun huolellisemmin. Jasmiiniteen äärellä tunnen vähän höpsöä kiitollisuutta siitä, että saan nauttia teen parissa näin hienoista elämyksistä. Silloinhan taika on taas toiminut.

Alkeelliset haudutteluolosuhteet.

Alkeelliset haudutteluolosuhteet.

Mainokset

Read Full Post »

Valkoinen herrasmieshuijari

Valkoinen herrasmieshuijari

Tämä teeni ei tunne rajojaan. Se pirskahtelee ilakoiden rajojensa yli, häpeämättä, ymmärtämättä hävetä. Silkasta siitä syystä, että rajoja ei ole tehty sitä varten. Huijaamalla se vie sydämen, enkä välitä siitä mieltäni pahoittaa. Se tekee temppunsa houkuttelevalla suoruudella, rehellisesti ykskantaan todeten: huijari minä olen, mutta jos olisin mies, olisin silti gentlemanni.

Vaan kun ei ole mies, on tee nimittäin, eikä tietenkään mitään minulle sano, mutta tiedänpä sanomattakin, että vaikka meitä on monesti johdettu harhaan, harvoin on johdettu näin miellyttävästi. Kyse on tietysti makeasta Milky Oolongista, joka on saanut kehuja kahvinjuojavierailtani niin kuin teehen perehtyneiltä ystäviltäkin. Teepöydässä todettiin, että tämä milky oolongini maistuu ihan toiselta kuin se toinen, oma. Minun milkyssäni onkin se salainen ainesosa, joka suostuttelee puolelleen: maito.

Nyt sanotte kai: Pötyä, pötyä. Se ei ole salaisuus, eikä mikään, kun nimikin on ”Milky”. Mutta se on! Se on se suloinen harhautus. Ainesosaluettelo kertoo teen sisältävän teelehtiä ja maitoa. Maitoesanssia ehkä? Sokeriaddiktin aarre makeudessaan. Huijaus ja pökerrys tulee siinä, että ystävät rakkahat, aito milk oolong ei ole maitoa nähnytkään. Siksi tämä on vain höppänä kopio, pyrkien maidollaan jäljittelemään sitä kermaista makeutta, jonka alkuperäinen milk oolong kantaa ylpeästi taiwanilaisessa teepensaassaan.

Teepensas on jin xuan-lajike, jonka teelehdet maistuvat luonnostaan pehmeän makeille, aavistuksen kermaisille, mistä syystä teellekin on annettu kuvaava lempinimi, milk. Tarinaa on yhtä monenlaista kuin on makuakin. Näitä milk oolongin jäljitelmiä valmistetaan kirjavalla tavalla maitoa hyödytäen. Kerrotaan, että teelehtiä höyrytetään maidolla, että teelehdet kastetaan maitoon ennen kuivaamista tai että teehen lisätään maidon maku esanssilla. Ehkä näitä kaikkia. Myyjän mukaan tämä tee on höyrytetty maidolla ja sen jälkeen kastettu maitoesanssiin. Meitä on puijattu. Mutta millä tavalla!

Milky kamjovessa.

Milky kamjovessa.

Taiwanilaisesta ’milk oolongista’ (Nai Xiang) kirjoitin jo täällä. Se oli minulle hankala tuttavuus. Aito tapaus olikin hätkähdyttävän maitomainen, melkein voimainen, hellä ja tasainen. Silti pelkkää teelehteä, ei maitoa. Ei maitoa! Toisin kuin herkuttelemassani Milky Oolongissa, jota ehkä turhaan tuotantoprosessistaan parjataan. Ei tämä tee ole mitään sekundaa. Ulkonäöstäkin jo huomaa, että lehdet ovat laatuteetä, kevyesti paahdettua kiinalaista vihreää oolongia, kauniisti rullattu, rehellisen oolongin väri. Ja voi, mikä maku! Kuin kermakaramelli.

Milky maistuu mainiosti viinilasista.

Milky maistuu mainiosti viinilasista.

Lopulta kyse ei ole tietenkään huijauksesta silloin, kun rehellisesti tuoteselosteessa kerrotaan teen olevan maustettua. Silloin ollaan ainoastaan hyvän bisnesidean äärellä. Omalla tavallaan tämä makuyhdistelmä on outoudessaan mielenkiintoinen. Enhän ikinä lisäisi oikeasti maitoa vihreään teehen tai oolongiin. Ajatuskin puistattaa. Miksi siis tämä maitomainen maku sulautuu niin luontevasti osaksi luonteikasta oolong-teetä? Se on rajoja rikkovaa, kiehtovaa ja hämmästyttävää.

Read Full Post »

Sisälläkin syksyn loistoa.

Sisälläkin syksyn loistoa.

Syksyn värit ulkona hehkuvat ylpeimmillään. Tänä vuonna minulla on ollut aikaa seurata luonnon kypsymistä ja värien kehittymistä toisin kuin ennen. Olen yrittänyt ahkerasti kuvata verkkokalvolleni niitä harvoja ruskan vilauksia, joista kaupungissa voi nauttia. Gaiwanissani on Guanyin Kingiä. Olen juonut viime viikkoina hyvää teetä ehkä enemmän kuin koskaan. Pannussani on hautunut guanyinin lisäksi Milky Oolong, Kukicha ja Valkoinen Jasmiinitee, aamusta iltaan. Jokainen niistä omalla hetkellään täyttävät kunkin tarpeen niin kuin tee vain voi.

Guanyin King (tai kiinalaisittain Guan Yin Wang) on nimensä mukainen kuninkaallinen. Se hyväksyy lyhyet haudutukset ja jo ensimmäisestä muutaman sekunnin haudutuksesta irtoaa makea, hieno maku. Haudutus haudutukselta aukeavat valtavat, rullatut lehdet, asteittain kuin herkullinen salaisuus. Maku syvenee, hieman muuttuu, mutta ei menetä toffeemaista kauneuttaan. Aromit kestävät kuin hetki ikuisuutta ja jäävät muistoksi kielelle ja rintaan lämmittämään.

Herkkä ja eloisa Guanyin King.

Herkkä ja eloisa Guanyin King.

Guanyin King ottaa yleisönsä itsevarmasti, mutta pöyhkeilemättä. Ei tarvitse kailottaa kun tietää olevansa ainutlaatuinen. Sen väri on kuin omenamehu ja tuoksussa koko kukkakedon vivahteet. Guanyin King on todellinen jalokivi teen maailmassa. Se on osa kiinalaista guanyinin (tie kuan yin) perinnettä, mutta King -liite viittaa sen olevan parhainta laatua. Guanyinini on jopa pakattu arvokkaasti, annosmaisiin kultakääreisiin, joihin on painettu merkintä AAA – korkein laatuluokitus. Täydellistä gurmeeta, rajoitettu saatavuus, huippulaatua. Joku sanoisi: paras parhaista. Tiedättekö, sen kyllä maistaa.

Melkein liian arvokasta juotavaksi.

Melkein liian arvokasta juotavaksi.

...mutta liian herkullista kaapissa säilytettäväksi.

…mutta liian herkullista kaapissa säilytettäväksi.

Huomaan, että usein arvostamiini teelaatuihin liittyy tietty samankaltaisuus kasvuolosuhteissa. Niin Guanyinissanikin: sumun kietomat vuoret, auringon ja kosteuden sopiva yhteistyö ja rikas kasvualusta. Kiinassa tunnetaan hyvän tee resepti.

Kirjoitin tieguanyinistä jo täällä. Taisin menettää sydämeni sille heti ensikohtaamisessa. Teen lisää haudutuksia, uudelleen ja uudelleen, kymmenen sekuntia tai vähemmän kamjovessani. Mausta häipyy vähitellen heleä karkkimaisuus ja syvän kukkaiset juonteet ottavat valtaa. Maku pyöristyy, menee syvemmälle ytimiin ja puhuttelee teenjuojaa. Minä olen tässä, muu on turhaa. Kun kukkaisuus hälvenee, tulee tilalle kevyesti paahteinen kerma. Guanyin onkin hapetukseltaan oolongien vihreämmässä päässä, mutta kuten aiemmin kerroin, silti monimutkainen tuottaa.

Tämän teen hauduttaminen on niinikään hienosyistä hommaa. Täytyy muistaa uskoa, että lyhyt haudutus riittää, kunhan teelehtien määrä on runsas. Kokeilemalla huomaa, että rullatut helmimäiset lehdet aukeavat valtaviksi, kun ollaan jossain neljännen haudutuksen tienoilla. Useissa ohjeissa kehoitetaan käyttämään lähes kiehumispisteessä olevaa vettä, mutta oma tuntumani on, että jo kevyesti höyryävälläkin vedellä saa maun monimutkaisuudesta otteen.

King hautuu.

King hautuu.

Niin. Sitten vain nautitaan. Miksi turhaan analysoisin? Kyllä tästä tuntuman saa, mutta mitkään kuvaukset eivät tunnu tekevät oikeutusta tälle hienolle teelle. Joskus käy niin. Voi kenties antaa luvan pysähtyä kokemukseen, vaikka se ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan. Vielä. Teestäkin voi kai humaltua tai tulla autuaaksi. Yhtäkkiä ehkä tiedät, mihin kääntyä, ehkä maisema näyttää syvemmältä, ehkä gaiwanin lasi oli kirkkaampi kuin muistit.

Kauniisti säilynyt lehti haudutuksen jäljiltä.

Kauniisti säilynyt lehti haudutuksen jäljiltä.

Read Full Post »

Olen yrittänyt pitkään miettiä ihan ensimmäistä kokemustani teestä. En millään ole keksinyt teesuhteeni alkutietä. Olen ajatellut, että on mahdotonta paikallistaa sitä mihinkään tiettyyn hetkeen tai tilanteeseen, muistini ei riitä. Olen ollut myös hieman harmissani siitä, että en muista, miksi aikoinaan päädyin juomaan teetä.

Kunnes aivan yhtäkkiä viime viikolla muistin, mistä kaikki alkoi. Muistin kerta kaikkiaan! Nyt kun olin lopettanut muistelemisen, muistikuva vain putkahti päähäni. Täytyi palata todella pitkälle lapsuuteen, kylätielle ja pullavadin ääreen isovanhempien kotiin. Ukillani oli tapana lurauttaa kahviinsa maitoa, kaataa maitokahvi kahvikupista asetille ja ryystää se sokeripalan lävitse äänekkäästi. Lapsen silmin katselimme pikkuveljeni kanssa haltioituneena tuota toimitusta, kadehtien ja ihaillen. Se oli aikuisten maailmaan kuuluva pyhä rituaali, josta halusimme päästä osalliseksi. Kahvia en saattanut silloin juoda, se oli yksinkertaisesti niin pahaa. Mummilla oli kuitenkin muovisessa purkissa makeaa teejuomajauhetta. Sekoitimme monta lusikallista sokerisia teemuruja kuumaan veteen ja maitoon, kaadoimme juomaa asetille ja ryystimme sokeripalan välistä. Sitten juomajauhetta piti ostaa kotiinkin ja saatoin käydä pihistämässä sitä purkista monta lusikallista. Se oli hyvää.

Varsinaista teetä tuossa teejuomajauheessa oli tuskin suuria määriä, sokeria sitäkin enemmän. Sain kuitenkin ensimmäisen kokemuksen ”teestä” makeana, tyylikkäänä aikuisten juomana. Jostain syystä vanhempani eivät olleet erityisen innoissaan siitä, että teejuomajauhetta narskuteltiin sellaisenaankin menemään, eikä sitä niin ollen ostettu kaappiin samaa tahtia kuin sitä olisi parempiin suihin mennyt. Valistunut arvaukseni on, että jossain vaiheessa olemme sitten siirtyneet vihreään pussiteehen ja maustaneet sitä kolmella lusikallisella hunajaa tai sokerilapiollisella ja maidolla. Ehkä jossain vaiheessa sokerin määrää piti vähentää? Karkkipäivä ei saanut olla joka päivä.

Kuluiko kymmenen vuotta vai enemmän niistä päivistä, kun siirryimme Keisarin Morsiamen ja Tiikerin Päiväunen kautta Green Tchae Orientiin ja entistä alkuperäisempiin makuihin. Sitten Stockmannilta löytyi oikeaa teetä. Se oli menoa. Ja matka jatkuu.

Vai menikö se ollenkaan näin..?

Read Full Post »

Leijona nukkuu. Sen tuhistessa alan ajatella. Valmistan teetä, leikitän kissaa ja istahdan alas. Tänään halusin jotain oikein maistuvaa, monikerroksellisia makuja, joten valmistin chai-teetä. Hyvin harvoin juon maustettuja teelaatuja, mutta chaissa on jotain aitoa ja rehellistä. Siinä ei maistu esanssi vaan oikea minttu, kardemumma ja pippuri. Se on yleensä hyvää myös maidon kanssa, paitsi tämä, jossa on pohjana vihreä tee.

Viime päivinä se Iso Valkoinen on torkkunut, vajonnut ehkä talviunimaailmaan. Se murahtelee silloin tällöin ja aukaisee suunsa vieläkin harvemmin sanoakseen jotain. Pääasiassa se vain on, antaa minun katsella sitä ja kyllästyttyään alituiseen tuijotukseen löntystää silmän ulottumattomiin. Valkoinen Leijona vie paljon tilaa. Maatessaankin se heiluttaa laiskasti piiskaansa metrin säteellä ja ojentaa raukeana tassuaan kulkureitille. Se kaipaa omaa rauhaa ja kun vihdoin lopetan tarkkailemisen, huomaan että olen unohtanut jotain tärkeää. Olen unohtanut ajatella.

Vihreä Hari Chai –tee maistuu hyvältä. Tuoksussa neilikkaa ja inkivääriä, maussa minttua ja kardemummaa, kanelinen ylävire koko kokemuksessa. Nielaisun jälkeen hento pippurin takapotku suussa. Kielen päälle jää pirskahteleva tunne, joka terävöittää lähiaisteja samalla kun lämmin tunne rinnassa rauhoittaa: Kaikki hyvin. Oloni muuttuu laiskemmaksi ja täydemmäksi.

Miten unohdinkaan ajatella? En muista, koska se tarkalleen on tapahtunut. Onko kulunut viikko vai vuosi vai enemmän? Juon teetä, analysoin, kiirehdin ja suunnittelen seuraavia tehtäviä. Eikö tee sittenkään ole opettanut minulle mitään? Kuvittelen, että viereeni istuu zeniläinen opas metrin pituisessa parrassaan ja sanoo jotain yksinkertaisen viisasta, jota jään pohtimaan teekuppi kädessä. Viereinen penkki on vain kovin tyhjä. Melkein voin kuulla Valkoisen Leijonan ajatukset mutkan takaa. Se sanoisi minulle: Palaa takaisin perusasioihin. Sen matkan aloin virallisesti jo kolme vuotta sitten.

Teen kanssa sattuu usein niin, että teen juomisen kokonaisvaltainen nautinto rentouttaa jäsenet ja mielen. Lämpöiset laineet sykähtelevät kehossa kohti ääriä, keskivartalosta kohti polvia ja varpaita ja kyynärvarsia ja sormenpäitä. Mieli pysähtyy, kun ajatukset valtaa pehmeän paksu tunne. En näe enää ajattelua tarpeellisena, olen vain. Seurassa teen efekti luo miellyttävän pohjan ajatella kollektiivisesti. Teehetkeen yhdistyvä kuppien ääreen kääriytyminen valmistaa tilan vapaalle kommunikoinnille. Siinä missä teen rauhoittava vaikutus yksin ollessa sulattaa mielenkin kärkevästä raukeaksi, seurassa rauhoittuminen edistää vapaan sanan virtaa ja laajentaa kuuntelutilaa. Siemaillessa teetä, makustellessa suorastaan, voi hetkeksi vapauttaa aivot kuuntelemaan. Harkitun kuuntelun kautta syntyy leppoisaa vuorovaikutusta, teetä valmistetaan lisää, hengähdetään, pyöritellään kuppia sormien välissä. Vuorovaikutuksessa syntyy Ajatuksia.

Yksin pohdiskellessa teen virkistävä vaikutus alkaa jonkin ajan kuluttua tuntua päässä asti. Ensiraukeus muuttuu herkkyydeksi ajatella ja käydä toimeen. Tee virkistää lempeästi, rentoutumisen kautta. Päätän vajota tähän hyvään tunteeseen ja nauttia lumesta ja kynttilöistä. Valkoinen Leijona tarvitsee unensa. Silitän sen valkoista karvaa. ”Nuku vain.” Se haukottelee leukansa kyllyydestä, maiskuttelee makeasti pari kertaa ja työntää kuononsa tassun alle. Häntä sentään jatkaa rytmikästä aaltoliikettään.

Read Full Post »