Tämä kaikki on kovin hämmentävää, totesi leijonankesyttäjä kun kurkkasi tyhjään luolaan.
On loma. Lunta on paljon, ja pakkasta. Joulu oli ohitse niin nopeasti, etten oikeastaan osaa kaivatakaan sitä. Autot kadulla näyttävät muurahaisjonolta kiiruhtaessaan määrätietoisesti alennusmyynteihin. Toivon ainoastaan, että olisimme pysähtyneet hetken pidempään.
Syksymmällä muistin, että olin unohtanut ajatella. Nyt hajanaisia ajatuksia sinkoilee vahingossa sinne tänne. Niissä ei ole juonta. Ne nappaavat kasvualustansa jostain ohimenevästä hetkestä, laajenevat sekunniksi ja supistuvat taas. Niissä ajatuksissa piilee jotain tärkeää, kun vain saisin ne neulottua yhteen.
Hyvä ja paha alkavat sekoittua. Missään ei ole selkeää pahaa. Tämä on erilaista kuin teini-iässä, jolloin alkoi nähdä asioista erilaisia puolia. Huomasi, että hyvästäkin voi seurata pahaa ja moraalikäsitykset monimutkaistuivat. Nyt huomaan liikettä: Ikään kuin moraali olisi täysin turhaa. On vain toteamuksia. Yhtäkkiä näkee itsensä hyvin toisenlaisena, kuin vääristävästä ikkunanlasista. Tiedän, että se olen minä, mutta en tiedä, miten päästä toiselle puolelle.
Tiedättekö sen hyvin leijuvan, ulkopuolisuuden tunteen, mihin joskus irtautuu? Kun ajaa moottoritiellä iltavalaistuksessa ja katsoo ohi suhahtelevia autoja: miettii, onko kaikki ennalta ohjelmoitua, robottien liikettä, ja kaikilla on harhakuvitelma siitä, että olisivat todellisuudessa menossa jonnekin. Tai marketissa ostoksilla: yhtäkkiä katsoo muita kuin unessa, mieli on pelkkää tasaista aavikkoa, eivätkä kassajonon yllättävät sähläykset läpäise tajuntakynnystä. Aikaa ei ole, sen ote ihmisistä näyttää koomiselta. Toiminnot seuraavat toisiaan summittaisesti ja ostoskassin repeäminen lattialle vain ihmetyttää. Ulkona katsoo kättään pakkasilmassa ja miettii, että tämä näkymätön massa sen ympärillä yhdistää minut miljardeihin muihin samankaltaisiin, erona vain kuvitelma minän kokemuksesta.
Kun siitä tunteesta loputtomalta tuntuneen hetken jälkeen havahtuu ja alkaa valmistaa teetä, mikään muu ei sillä hetkellä tunnu tärkeämmältä. Sain tänäkin jouluna lahjaksi teetä. Yleensä joku ystäväni keksii laittaa. Tämä marimekon joulutee on itse asiassa rooibosta monenlaisella mausteella piristettynä. Ilman mausteita en rooibosta joisikaan. Hunajan kanssa nautittuna se tuntuu hyvältä kurkussani, jota vielä rasittaa rohiseva yskä. Katson kissaa, joka torkkuu kerällä. Isommasta kissasta ei ole näkynyt jälkeäkään.
Vaikka olenkin pelkuri, minussa on sitkeää jääräpäisyyttä. Jos en yritä, en elä itseni kanssa. Jos yritän, elän, mutta huohottaen jatkuvasti.
Valkoinen Leijona 