Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Englanti’

”Keskivertoenglantilaisen normaalisti juoman teen laadusta voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta täytyy myöntää, ettei missään Euroopan maassa ole yhtä viehättävää teekulttuuria kuin täällä.” kirjoittaa Helena Petäistö kirjassaan Tee teematka (2008). Englantilaisten suhde teehen on hämmentävä ja mielenkiintoinen. En mahda olla ihmettelemättä sitä jälleen yhden Englannin matkan jälkeen. Olen oleillut Englannissa pisimmillään muutaman kuukauden, mutta äskettäin palasin ainoastaan viikonlopun kestävältä pikamatkalta. Olen päässyt haistelemaan teekulttuuria Lontoon tavarataloissa, mutta myös pienten merenrantakaupunkien kantakahviloissa. Englantilaiset ovat ylpeitä teekulttuuristaan, joka on oudolla tavalla ristiriitainen käsittäen koko skaalan järkyttävistä pussiviritelmistä hienostuneeseen teetaiteeseen.

Leikkimielisessä How To Be British -oppaassa teestä kommentoidaan seuraavaa: ”In most countries tea is a very disappointing experience: a teabag into a glass of hot water with the string still attached. In Britain, by contrast, tea is not only a wonderful drink, but also a light but substantial meal of sandwiches, biscuits and cake, and an important ceremony of our national life.” Tämä tiivistää olennaisen englantilaisesta teekulttuurista. Vaikka yllättävän monessa kahvilassa sorrutaan lainauksen ensimmäisen lauseen esittelemään rimanalitukseen (onhan siis kyse teemaasta), tee ei hienoimmissakaan Lontoon tavarataloissa ole pääasia. Ytimessä ovat tunnelma, vieraanvaraisuus ja teen ympärille kootut herkut.

Tee löi läpi Briteissä ensimmäisinä maina Euroopassa ja oli ylimysten juomaa, kuten muuallakin. Pian kansa otti teen kuitenkin omakseen, ja teenautinnon hienostuneisuudesta ja eleganttiudesta tuli arjen luksusta, tapa osoittaa vieraanvaraisuutta, syy huvituksille ja arkaluontoiselle juoruilulle, symboli ja apu terveyskasvatukselle ja ansaittu tauko tehdastyöläisen pitkässä päivässä. Hassua kyllä, teen kaksijakoinen rooli rahvaanomaisena virkistyksenä tai yläluokkaisena kohteliaisuutena on muodostunut omituiseksi symbioosiksi kahden ääripään liitossa.

Ensimmäinen hämmentävä havainto on, että suuristakin marketeista on vaikea löytää kunnon teetä. On pussia toisensa perään, isoja paketteja ja pieniä pakkauksia ja blendejä monenlaiseen makuun. Englannissa asuva suomalainen ystäväni pahoitteli, ettei ollut löytänyt kaupasta minulle maustamatonta irtoteetä. Tämä on totta, käykää itse katsomassa. Teekulttuurin arvostus on tässä maassa eri asia kuin teelaatujen arvostus.

Yhtä hämmentävää oli kun eräässä ketjukahvilassa pyysin saada tietää, millaisia teelaatuja heiltä löytyy. Minulle vastattiin: kaikkia laatuja, all varietes. Se tarkoitti muutamaa tyypillistä makusekoitusta, kuten earl greyta ja minttuteetä, sekä valkoista teetä, vihreää teetä ja oolongia. Kaikkia laatuja, kuten huomaatte. Otin vihreää teetä tarkistettuani, että se oli maustamatonta. Sain twiningsin pussin kannuuni. Tämä ei ole lainkaan harvinaista. Monissa kahviloissa, etenkin ketjuissa, tee tarjoillaan kyllä pannussa, mutta pussista haudutettuna. Jokseenkin erikoista oli silti havahtua eräässä tenniksen näytösturnauksessa siihen, että kuohujuoman jälkeen tarjotulla aterialla tee tulikin pussihaudutuksena, kuten lentokenttäkahvilassa ikään. Yllättäen Suomessa toimiva Coffee Housekin tekee sen paremmin, irtohaudutuksena.

Teen haudutus on ikuisuuskysymys. Kannussa, tietysti, mutta irtohaudutuksena, jolloin teelehdet saavat vapaasti leijailla vaikkakin kitkeröityvät nopeasti, vai esimerkiksi sihdissä, josta maut eivät pääse totaalisesti oikeuksiinsa, mutta jonka voi ottaa pois teen ollessa sopivaa. No paikallisissa teepaikoissa, joissa tarjoilu on ”tyylikkäämpää”, suositaan nähtävästi ensimmäistä vaihtoehtoa. Eräässä askeettisessa pikkukaupungin kahvilassa, jonka omistaja näkyi suorittaneen ”Tea masters class” -tutkinnon, tilasin nälissäni pääruoan, valtavan kakkupalasen ja kannullisen teetä. Tee tuotiin minulle ensimmäisenä, kannussa ja vapaasti irtohaudutuksena. Jouduin hassun dilemman eteen. Pitääkö minun juoda teeni ennen pääruokaa, ennen kuin se ehtii kitkeröityä ja viilentyä? Tuntui hieman nurinkuriselta hörppiä kuuma tee pikana ennen lämmintä ateriaa ja säästää kakulle vesilasillinen. Yritin kompromissia ja kaadoin äkkiä toisen kupillisen, jo hieman kitkeröityneen, sihdin läpi odottamaan jälkiruokaa, mutta se oli auttamattomasti viileää kun pääsin siihen vihdoin käsiksi.

Teesählinki katkaisi ikävästi nautintoa siltä tosiasialta, että maistelin itse asiassa ainoata Englannissa kasvatettua teelaatua, jota kutsuttiin Tregothnan tea:ksi. En tiedä siitä enempää kuin tämän: http://tregothnan.co.uk/. Äskettäin kyselin firmalta, kuinka paljon heidän sekoituksissaan itse asiassa on aitoa Tregothnan teetä assamin tai china greenin lisäksi. He vastasivat Tregothanin osuuden ylettyvän noin 60 prosentista 80:een.

Sählinkiä tai ei, yksi ihastuttava piirre englantilaisissa uniikeissa kahviloissa ja teehuoneissa on. Yleensä asiakas saa kattavan menun pöytäänsä ja typerä pohjoismaalainen tuntee itsensä barbaariksi ollessaan aikeissa tilata ja maksaa ostoksensa saman tien kassalla. Vitriiniä katsoessa pitkän kävelyretken jälkeen mielen saattaa vallata epätoivo, kun suolaisia tuotteita ei näy lainkaan. Vaan eipä hätää, listalta tilattavat annokset ja kolmioleivät valmistuvat nauttittaviksi vitriinin takana näppärissä käsissä. Taatusti tuoretta, mutta hämmästyttävän identtistä kahvilasta toiseen. Brittien saarella yksi asia kahviloissa on kuitenkin ylitse muiden: korkeuksiin kohoavat jättimäiset kakkupalat rasvaisilla ja herkullisilla suklaan, inkiväärin ja sitruunan tai kahvin ja pähkinävoin täytteillä. Suomalaisen kahvilan pakasteporkkanaleivosruutua ei voi verrata samana päivänäkään englantilaiseen muhkeaan ja mausteiseen porkkanakakkuun. Siellä Kakku on Itse tarkoitus ja tee välttämättömyys kyytipoikana.

Englantilainen eleganssi saattaa kuitenkin olla viimeinen ajatus kun astuu kävelykadun kahvilaan jossain pienessä englantilaisessa kaupungissa, jossa lokit ja ketut kirkuvat kilpaa, asuntoveneet ovat herttaisesti rempallaan mudassa, ja jonka paikallisessa pubissa ei saa palvelua ilman paikallista käsipuolessaan. Kahvilat on sisustettu yksinkertaisilla seinäpaneeleilla, muutamalla taululla tai erilaisella lampulla. Puiset pöydät ja tuolit ovat haaleiksi kuluneita, kuin maalaispirtissä. Sisustuksen kantavaa teemaa on vaikea hahmottaa, ellei sitten nimestä. Joku keski-ikäinen ystäväpariskunta istuu viereiseen pöytään selvästi tarkoituksenaan jakaa viimeisimmät kohteliaisuuksiin ja miellyttäviin fraaseihin puetut herkulliset juorut, ei niinkään nauttia tunnelmasta. Ja mikä taito briteillä onkaan lipsautella kohteliaisuuksia, keksiä small talkia pienimmästäkin vieraan sivulauseesta poimitusta aiheesta ja olla näennäisen tyytyväinen vallitseviin asiantiloihin. Se taito on äidinmaidossa imetty.

Englantilainen tyylikkyys teekupin äärellä ei siten synny luontaisesta estetiikan tajusta (ellei olla Fortnum & Masonilla), vaan synnynnäisestä huomaavaisuudesta ja vuorovaikutuksesta, jossa teellä on osansa tilanteen sitomisessa joksikin intiimiksi, erityiseksi tai miksei tuttavalliseksi. Vaikka kaikki englantilaiset kahvilat eivät häikäisekään interiöörillään, on niiden panostus teehen silti askelen suomalaisia kahviloita edellä. Valikoimaa on hieman enemmän ja teetarjoilulle annetaan arvoa. Kohteliaasta maineestaan huolimatta englantilaisessa palvelukulttuurissa on usein parantamisen varaa. Tuttavalliset fraasit ja puhekielisyys eivät istu romanttiseen kuvaan herrasmiesten ja ladyjen teehetkestä. Silti joskus löytyy kertakaikkiaan helmiä. Pieniä itsenäisiä paikkoja, joissa asiakkaiden huomioiminen ja kolmioleipien valmistaminen ovat tärkeimpiä asioita universumin tällä laidalla. Joissa voi istahtaa rottinkituoliin lahjatavarakaupan toisessa kerroksessa ja katsella ripeästi toimivaa nuorta miestä, joka huikkaa kanta-asiakkailleen tavanomaisen tervehdyksen, rientää tiskinsä toisesta laidasta toiseen ylpeänä kuin pankkiiri holvissaan ja selittää tuotteittensa koostumusta niin hartaalla innostuneisuudella, että sitä voisi mielikseen kuunnella aamusta iltaan. Löytyy persoonia, joista turistioppaat eivät tiedä mitään. Ne lyövät tuhatkertaisesti laudalta Kew Gardensin tai Kensington Gardensin muodollisen hillityn ja kasvottoman ystävällisen palvelun.

Mainokset

Read Full Post »

Ensimmäinen työpäivä ja savanni on hetkeksi jäänyt taakse. Kotiin tullessa jo ovelta huusin: Laittaisitko teeveden tulemaan. Aukaisin olohuoneeni vitriinin, jossa säilytän ainoastaan jasmiinihelmiä muutaman teekannun ohella. Jasmiiniteetä tänään. Siitä voi tehdä johtopäätöksiä. Kylläpä helmet vain avautuivatkin suuriksi ja täyttivät koko kannun. Join viisi kupillista yhteen menoon.

Tarjoilin jasmiiniteetä myös eilen eräässä teeillassa. Joimme monenlaisia teelaatuja. Jokainen toi jotakin. Oli pussiteetä ja irtoteetä, maustekavalkadeilla ja ilman. Oli myös tuulahduksia menneestä. Pöydässäni istui englantilainen vieras, joka oli tuonut perinteistä englantilaista mustaa teetä. Se tarjoiltiin tietysti maidon kanssa. Englantilaisen teen tuoksuun ja makuun pitää vähän aikaa tottua. Olin kuitenkin äärimmäisen onnellinen, kun maistoin sitä uudelleen pitkän tauon jälkeen. Tee tuntui kotoisalta ja rauhoittavalta, maito täydensi kokemuksen.

Muutama vuosi sitten vietin Englannissa jonkin kuukauden asuen englantilaisessa perheessä. Joka aamu keitettiin vedenkeittimellä vesi isoon, kukalliseen pannuun, jonka sisäpuolen törkyisyydelle veti vertoja ainoastaan vedenkeittimen kalkkiutunut pinta. Pannuun heitettiin muutama pussi tummaa, englantilaista teetä ja koko perhe joi kupilliset maidolla laimennettuna. Ensi alkuun tee maistui minusta aivan sietämättömältä. Lähetin pussillisen kotiin: ”Tällaista moskaa täällä teeperinteitten maassa juodaan.” Olin huvittunut ja pettynytkin. Paikallisissa marketeissa oli tarjolla hyllymetreittäin erimerkkisiä mustia pussiteepaketteja. Toki tiesin englantilaisten tavan nauttia teensä. En vain ollut ymmärtänyt, että vuosikymmenten aikana teekulttuuri ei ollut lainkaan laajentunut ja syventynyt.

Vähitellen aloin nauttia aamuteeni mausta. Lopulta, kun lähdin maasta, minulla tuli ikävä mustaa juomaa, joka jätti kupin reunat öljyisen näköisiksi. Vaikka pettymykseni teetarjontaan oli aluksi suuri, opin arvostamaan englantilaista teekulttuuria. Vieraille tarjottiin aina teetä. Minua ohjeistettiin tarjoamaan myös remonttimiehelle teetä. Jokainen, joka astui kynnyksen yli, sai vastata kysymykseen: Maistuisiko tee? Se oli yksi ilmentymä englantilaiseen kulttuuriin hyvin syvälle juurtuneesta kohteliaisuudesta ja toisten huomioimisesta. Vaikka kohteliaisuus vaikutti toisinaan ulkoa opitulta sen sijaan, että se olisi tullut sydämestä, teen tarjoiluun liittyi aina tietty lämpö. Ehkä siksi, että se oli arkeakin arkisempaa. Kun asunnossani kävi muutama päivä sitten remonttimiehiä, he tuntuivat olevan aidon hämmentyneitä ja iloisia, kun kysyin: Saisiko teille olla kahvia?

Myöhemmin pääsin onnekseni tutustumaan englantilaisen teekulttuurin hienostuneempaankin puoleen. Olen maistellut afternoon tea:ta erilaisin variaatioin ja löytänyt muutamia ihania teepuoteja aivan Lontoon sydämestä. Suurille teetarvikkeiden ketjuliikkeille en oikein osannut antaa arvoa. En löytänyt niistä koskaan mitään omasta mielestäni kaunista. Ehkä Englanti on teemaana vasta heräämässä kurkistamaan perinteiden ylitse. Kyllä Englannista nykyään löytää myös hienoa ja herkullista vihreää teetäkin. Niin ja se kahvilakulttuuri onkin sitten jo kokonaan toinen tarina…

Read Full Post »