Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘japanilainen vihreä tee’

Teen kanssa tunnen itseni tyhmäksi aina uudelleen. Tai jos en tyhmäksi, ainakin tietämättömäksi. Se itsessään on tervetullut muistutus. Teen tiellä (joku mielessään piiskaa minut tästä kielikuvasta) olen vasta ensimmäisillä askelmilla.

Näin muistin taas, kun sain onnekkaasti nautiskella varsin hyvällä pussillisella japanilaista senchaa. En koskaan itse osta senchaa, se on jäänyt mieleeni halpana ja kitkeränkalamaisena arkiteenä. Tämä ”sencha satsuma” oli kuitenkin niin herkullista japanilaista vihreää teetä, että kyseenalaistin saman tien omat käsityseni senchasta. Aivan aiheellisesti. Kun vain kursorisestikin vilkaisee senchojen maailmaa, voi nöyrästi todeta, että ”sencha” ei ole mikään kapean kalamainen siivu teetalossa, vaan kattokäsite varsin kirjavalle variaatiolle japanilaista vihreää teetä.

Varsin hyvää senchaa.

Varsin hyvää senchaa.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut pakotettu opettelemaan nöyryyttä. Siinä mielessä ainakin, että en ole edes voinut kuvitella Tietäväni ja valistunut arvauskin on vain nolostunut huudahdus vastatuulessa. Alkaen Aikasyöpöstäni, monella elämänalueella olen julistautunut omassa hiljaisuudessani täysin tietämättömäksi. Haparoin vain uskomusteni ja mielikuvieni varassa ratkaisuista päätöksiin, valinnoista tekemättä jättämiseen. Näen sen. Edes. Se korventaakin vähän itsetuntoa. Olisi helpottavaa olla edes hajulla.

Tästä teelehtien leikistä saan jostain syystä mielleyhtymän jalokiviin.

Tästä teelehtien leikistä saan jostain syystä mielleyhtymän jalokiviin.

Banchaa pienen maaseutu- kahvila-myymälän terassilla.

Banchaa pienen maaseutu- kahvila-myymälän terassilla.

Tämä sencha oli erinomaista kesäteetä, raikasta, kuulasta, epätavallisen makeaakin. Jostain päädyin siihen arvaukseen, että sencha satsuma olisi melko varhaisen poiminnan senchaa, vaikka ”Satsuma” on myös entisaikainen nimitys yhdelle Japanin provinsseista. Sencha itsessään merkitsee toisen sadon poimintaa, kun shincha on ensimmäistä satoa ja bancha myöhempiä (kiitos Teekauppa). Japanilaisista teelaaduista olen aina ihaillut gyokuroa ja matchaa niiden puhtaan ja vehreän maun vuoksi, ja nyt joudun kyllä myös aloittamaan uuden tutustumisen senchaan. (Banchaa satuin sattumalta maistamaan äskettäin eräässä maaseutu-kahvilassa, mutta ainakaan pallosihtihaudutuksena turhan kuumaan veteen tehtynä, se ei varastanut sydäntä.)

Ei olekaan niin yksiselitteinen senchan maailma, kuin luulin.

Japanin kirsikka -teetäkin on kulunut litratolkulla.

Japanin kirsikka -teetäkin on kulunut litratolkulla.

Yksi asia johtaa toiseen, tai ehkä havainnot vain tapahtuvat rinnakkain. Niin tai näin, monenlainen idealismi on menettänyt elämässäni asemaansa, vaikka yleismaailmallisena ilmiönä se olisikin edelleen arvossaan. Kuten nyt tämäkin: aina uudelleen ja uudelleen olen nautiskellut japanilaisesta kirsikoilla ja aromeilla maustetusta vihreästä teestä. Siinäkin lienee ollut pohjalla jonkinlainen sencha ja pakastekuivatut kirsikat tekevät siitä entistäkin raikkaaman ja makeamman. Maku on mielestäni ollut aika vaniljainen, joten ehkä aromissa on sitä tai sitten jotain muuta kermaisen karkkimaista. Siis aivan kristallisen kukkea tee, enkä edes tiedä, mitä se tarkalleen on.

Tietämisen illuusio on osoittautunut typeryydeksi ja aatteen kirkkaus täysin käyttökelvottomaksi nykyisessä arjessani. Kerta kerran jälkeen tulee vain Se Todellisuus häiritsemään perfektionistin maalaustyötä ja Aikasyöppöni hurauttelee viereistä kaistaa ohi tuhatta ja sataa jos jään varjoja ja valoja maalailemaan.

Välillä huomaan, ettei minulla ole hajuakaan mistään tai ainakaan siitä, miten tulisi tehdä parhain päin. Intuitiolle näytän takalistoa, sillä sen äkkikirkkaita lamppuja olen odotellut turhaan ihan riittämiin. Tietämisen tilalle tulee kokeminen ja sen hetken läpieläminen, että en tiedä. Juon päivittäin litratolkulla vihreää ja oolongeja ja kypsyttelen tunnelmia, josko siitä sitten jokin ajatus jalostuisi. Pääasiassa jalosteet ovat olleet vähissä, mutta ainakin tee on hyvää ja jälleen siis osa arkeni jokaista hetkeä.

Mallorcan Palmalla oli pieni, mutta valikoimaltaan kattava teepuoti.

Mallorcan Palmalla oli pieni, mutta valikoimaltaan kattava teepuoti.

Eräänä päivänä kaivoin kaapin perältä pussin, jonka olin ostanut vuosi sitten Mallorcan reissullani, juuri ennen kuin kuukausia kestänyt teetaukoni alkoi. Valmistin pussinpohjat, mutta mitäpä mausta olisi enää jäljellä. Olin jättänyt tuonkin teen iäksi lojumaan. Hukkaan meni se tuliainen, maistui vain pahvi ja kitkerä vesi.

Teen kanssa ei kannata jäädä odottelemaan ja säästelemään. Hyvää teetä voi valmistaa aina uudestaan, loppuneen laadun tilalle voi aina hankkia jotakin uutta ja herkullista, tai sitä samaa, jos se sattui miellyttämään. On turha jäädä harmittelemaan niitä epäonnistuneita haudutuksia (kuten toissapäivänä, jolloin olin iltapäivään mennessä juonut vain hirvittävän pilalle menneitä pannullisia).

Silti, jos nyt saisin kääntää kelloa, jättäisin tietämisen ehkä vähemmälle.

Kun katson taaksepäin, muistan luulleeni tietäväni, mutta nyt huomaan tietäneeni melko vähän tai vääriä asioita. Päivät opettavat, että olosuhteissa on enemmän totuutta kuin aatteissa. Nyt uskon, ettei tietäminen ole sittenkään kovin tärkeää. Tänään se ainakin on mahdotonta.

Mainokset

Read Full Post »

On aika jälleen kypsytellä seuraavaa blogiaihetta.

Sitä suunnitellessa voi hyvinkin maistaa tilkan jamesonia. Se lämmittää myrskytuulen jäljiltä.

Teetä vai viskiä?

Teetä vai viskiä?

Sivuluisu napataan äkkiä takaisin, jotta et, lukija, hämmenny. Siispä tasapainon vuoksi vielä teekuvat.

Kukichaako

Kukichaako

On kukichaa ja on Kukichaa. Tässä kahta kukichaa.

Usko silmiäsi, älä kaiken maailman hömpötyksiä.

Usko silmiäsi, älä kaiken maailman hömpötyksiä.

Kun aukaisin toisen kukichapussin, en voinut kuin nauraa hämmennyksestä. Mitä on tämä ruskea kukicha? Ja miten sitä on uskallettu markkinoida laatuteenä?

Kaukaiset serkukset

Kaukaiset serkukset

Tiedoksenne vain, että tämä ruskehtava kukicha maistui melko erehdyttävästi pai mu tanilta, maanläheiseltä ja valjultakin. Siitä tuli mieleen laonnut heinä, joka paljastuu ruskeana keväällä lumen alta. Ei tuo toinenkaan laadulta maistunut, mutta sentään kukichaiselta.

Kaikkea sitä näkee!

Read Full Post »

Tämä pitkä talvi kuluttaa energiani ihan loppuun. Väsymys lisääntyy samaa tahtia auringonvalon kanssa. Kaikenlaiset käyrät vain puskevat määrätietoisesti alaspäin. Kuten inspiraatiokäyrä. Tai varallisuuskäyrä. Järjestin itselleni tähän lamaannuksen keskelle hieman jännitystä, kun päätin luoda ensimmäisen oman teenmaistelutilaisuuden. Tunnustelin, että nyt olisi sen aika. Oikeastaan sen kummemmin ajattelematta, mitä mieltä olen pieteetillä toteutetusta teenmaistelusta ja millaisen kokemuksen siitä haluaisin luoda, tilasin HM:n kanssa teetä ja sovin päivämäärän.

Meitä oli lopulta neljä: minä, HM ja kaksi vierastamme. Maistelimme neljää erilaista teetä, kahta vihreää, yhtä oolongia ja yhtä pu´erhia. Löysin kierrätyksestä pienet ja kaartuvareunaiset, valkoiset kahvikupit, jotka olivat oikein sopivan kokoisia ja paksuisia teen maisteluun. Hauduttelimme yhden teen kerrallaan, maistelimme ja arvioimmekin. Tilanne oli hyvin uusi, vähän hermostuttava, omituinenkin. Olin hieman eksyksissä, piti puhua englanniksikin, jännitti, onnistuuko haudutus, vaikka olimme testanneet kaiken edeltävänä iltana.

Olimme onnistuneet valitsemaan keskenään hyvin eriluonteisia teelaatuja. Suosikiksi nousi ihana Gyokuro Asahi –tee, joka vakuutti meidät omintakeisella ja tunnistettavalla maullaan. ”Maku kestää pienen terävyydenkin”, todettiin. Erityisen hurmaavaa tässä teessä oli lehtien kaunis, syvänvihreä väri ja juoman heleä vihreys. Tietysti opiskelin laatuja hieman etukäteen, jotta maisteluun saisi syvyyttä tarinasta maun takana. Näin pitkälle pääsin gyokurossa:

Gyokuro on japanilainen vihreä tee ja se luokitellaan eräänlaiseksi senchaksi. Sitä pidetään yhtenä hienoimmista japanilaisista teelaaduista. Osittain maine johtuu siitä, että toisin kuin useimmat japanilaiset vihreät, gyokuro poimitaan ja työstetään käsin. Japanissa koneet ovat korvanneet ihmisen teetuotannossa, minkä vuoksi japanilaisia laatuja ei pidetä niin korkealuokkaisina. Onhan koneen melko vaikea erottaa, poimiiko se ainoastaan nuppulehtisen, kaksi seuraavaa lehteä, vai vähän oksaakin mukaan. Gyokuro on kuitenkin poikkeus. Sen valmistus eroaa myös muista senchoista. Juuri kun nuppulehtiset alkavat keväällä ilmestyä, teepensaat suojataan lähes kokonaan auringon valolta. Ne kasvavat varjossa noin 20 päivää ennen poimintaa ja tuona aikana kasvi alkaa kehittää runsaasti lehtivihreää kompensoidakseen auringon valon puutetta. Siitä johtuu gyokuron syvänvihreä väri.

Varjossa kasvamisella on muitakin vaikutuksia. Gyokurossa on runsaasti kofeiinia, aminohappoja, antioksidantteja ja ravintoaineita. Toisaalta teelle leimallinen kitkeryys vähenee, kun katekiinipitoisuus laskee. Vaikka maku siis olikin hyvin keväinen ja toi senchamaisesti mieleen ruohonleikkuun ja merituulet, se oli herkullinen ja kukkainen. Juoma muistutti maultaan hyvin paljon matchaa, silti se oli makea, eikä liian ruohomainen tai ”vegetaalinen”, kuten sanotaan. En tiedä, voiko makua kuvailla vihreäksi, mutta gyokuro maistui juuri siltä, miltä näytti, keväisen vihreältä, pirteältä ja mehukkaalta. Myöhemmin sisareni huomasi, että maku muuttui kun huljutteli teetä kielen eri osiin.

Uusi suosikki oli löytynyt. Varmasti oiva aamutee ja paikallaan myös puolenpäivän aikaan, kun silmät alkavat ensi kertaa tuntua raskailta. Kokeilemamme gyokuro asahi on valmistettu asahi –teepensaasta, joka on yksi camellia sinensiksen lukuisista variaatioista. Jäin siihen käsitykseen, että asahi gyokuro on keskilaatuista, hyvää ja ilmeisimmin yleisintä gyokuroa. Kalliimpaa ja hienompaa gyokuroa tehdään sitten toisenlaisista pensasvariaatioista. Niitäkin olisi mielenkiintoista maistella ja vähän vertaillakin, mutta toistaiseksi olen täysin tyytyväinen asahiin.

Gyokurossa on huomattava sen poikkeuksellisen tarkka haudutustapa. Vesi saa olla korkeintaan 60 –asteista ja ensimmäinen haudutus on valmis 90 sekunnin kuluttua. Toinen haudutus on vieläkin vikkelämpi, vain puoli minuuttia. Kokeilimme antaa teen seistä myös hieman pidempään, ihan testataksemme, mutta se oli kerrassaan tuhoavaa teen hienolle maulle. Ja vielä ennen kuin unohdan: Jostain luin, että gyokuroa voi poikkeuksellisesti myös iättää, siis säilyttää vuosia. Mielenkiintoista, mutta tuskinpa taidan malttaa.

Read Full Post »