Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘jasmiinitee’

Ajankäyttö on taitolaji. Sen todistaa tämänkin blogin päivitystahti. Minun aikani on repaleina, siis hetki siellä, toinen täällä ja yleensä sählään sitten monta asiaa kerrallaan. Yhteen hetkeen mahtuu tehtävien kirjo ja saanko sitten mitään valmiiksi. Pitäisi juurtua. Palata vaikka hengitykseen. No, palaan siihen, mihin parhaiten osaan.

Juon kyllä valtavia määriä teetä päivän aikana. Kuten tee on aina ollut, on se edelleen keino varastaa hetki, rakentaa minuutta ja rentoutua vaivihkaa. Jasmiiniteellä on aina ollut erityinen asema minun teekulttuurissani. Sen vaikutusmekanismi on tarinallinen, toisin sanoen lumetta, plaseboa ja uskomusta, mutta niinkin hyvin todellista. Kuten monesti elämässä.

Jasmiiniteellä on outo voima liimata huomio teehetken nautintoon erityisellä tavalla. Uskoisin, että osasyynä on ainakin sen dominoiva tuoksu. Niin ja tuoksuhan toistuu sitten yhtä kaikenkattavana maussa, joka ei kyllä jätä sijaa vienoille haamuaavistuksille. Mitä tahansa aistien kokemuspiiriin tulee, joka syrjäyttää hetkellisesti kaiken muun, sellainen ankkuroi tietysti tiukasti kuluvaan hetkeen. Ja sitähän tässä harjoitellaan aina vain uudelleen. Tämä aikasyöppöni on melkoinen guru kyseisessä taidossa. …Ja patistaa myös vaateliaalla läsnäolollaan harjoittelemaan repaleisten hetkien hyödyntämistä (siis niistä nauttimista). Omaa aikaa pitää varastaa. Jasmiinitee varastaa tyylillä ja varmuudella.

Viimekertainen höpsö vertailu oli sen verran hauskaa, että otin encoren jasmiinilla. Kaapissa sattui olemaan kahdenlaista Phoenix Dragon Pearls:a (tai Jade Jasmin Pearls), jasmiinihelmiä siis. Toinen vihreää, toinen valkoista (tai sitten vain luokiteltu eri tavoin). Hyvin samannäköistä ja -oloista ensituntumalta ja mietinkin, että joskohan nämä oikeasti ovat yhtä ja samaa teetä. Siispä vertailu tuli oikeastaan tarpeeseenkin ja erojakin löytyi.

Etualan valkoisessa versiossa helmet ovat hieman isokokoisempia.

Etualan valkoisessa versiossa helmet ovat hieman isokokoisempia.

Valmistusmenetelmä on siis kummassakin sama, jasmiinin maku tulee jasmiininkukista. Kukat poistetaan teestä ennen pakkaamista, kun ne ovat makunsa luovuttaneet. Joissakin jasmiiniteelaaduissa jasmiininkukat jäävät teen joukkoon, joskus on sitten käytetty vain aromeja maun luomiseksi.

Vihreämpi vasemmalla.

Vihreämpi vasemmalla.

Huomaan molempien tuoksuvan vähän karkkimaiselta esilämmitetyssä astiassa. Kuten edellisessäkin vertailussani, myös tässä on sama hauska yksityiskohta: toinen laaduista (valkoinen) kelluu, kun toisessa helmet painuvat pohjaan.

Valkoisen maussa ja tuoksussa jasmiini on vahvemmin läsnä ja maku on jotenkin terävämpi ja täyteläisempi. Vihreän maku on raikkaampi, mikä ei sinänsä yllätä, sillä niin etukäteen tietysti olettaisikin, mutta vihreässä on myös savun häivettä, jota en mukamas valkoisesta erota.

Vihreä vasemmalla, valkoinen oikealla.

Vihreä vasemmalla, valkoinen oikealla.

Valkoisen version toinen haudutus on entistä kirkkaamman kukkainen ja tuo mieleeni hajuvedet. Sen myötä on helppo ymmärtää, mikäli joku pitää jasmiiniteetä turhan hyökkäävänä. Vihreän toinen haudutus syventää teen makua ja kirpeä jasmiini tulee aikaisempaa enemmän esiin. Näistä ei tietenkään voi julistaa mitään suosikkia, kumpikin on herkkua omalla tavallaan ja erot ovat häilyväisen heikkoja. On kuitenkin tyydyttävää huomata, että vihreänä markkinoitu tavara on selvästi vihreälle teelle ominaisen raikas ja valkoisempi sisarus on valkoisella tavallaan hunajainen ja syvä.

Mielestäni nämä jasmiinihelmet ovat maultaan hienompia ja selkeämpiä kuin tavallinen irtolehtinen jasmiinitee. Ehkä helmet koteloivat sisälleen jasmiinin maun huolellisemmin. Jasmiiniteen äärellä tunnen vähän höpsöä kiitollisuutta siitä, että saan nauttia teen parissa näin hienoista elämyksistä. Silloinhan taika on taas toiminut.

Alkeelliset haudutteluolosuhteet.

Alkeelliset haudutteluolosuhteet.

Mainokset

Read Full Post »

Ensimmäinen työpäivä ja savanni on hetkeksi jäänyt taakse. Kotiin tullessa jo ovelta huusin: Laittaisitko teeveden tulemaan. Aukaisin olohuoneeni vitriinin, jossa säilytän ainoastaan jasmiinihelmiä muutaman teekannun ohella. Jasmiiniteetä tänään. Siitä voi tehdä johtopäätöksiä. Kylläpä helmet vain avautuivatkin suuriksi ja täyttivät koko kannun. Join viisi kupillista yhteen menoon.

Tarjoilin jasmiiniteetä myös eilen eräässä teeillassa. Joimme monenlaisia teelaatuja. Jokainen toi jotakin. Oli pussiteetä ja irtoteetä, maustekavalkadeilla ja ilman. Oli myös tuulahduksia menneestä. Pöydässäni istui englantilainen vieras, joka oli tuonut perinteistä englantilaista mustaa teetä. Se tarjoiltiin tietysti maidon kanssa. Englantilaisen teen tuoksuun ja makuun pitää vähän aikaa tottua. Olin kuitenkin äärimmäisen onnellinen, kun maistoin sitä uudelleen pitkän tauon jälkeen. Tee tuntui kotoisalta ja rauhoittavalta, maito täydensi kokemuksen.

Muutama vuosi sitten vietin Englannissa jonkin kuukauden asuen englantilaisessa perheessä. Joka aamu keitettiin vedenkeittimellä vesi isoon, kukalliseen pannuun, jonka sisäpuolen törkyisyydelle veti vertoja ainoastaan vedenkeittimen kalkkiutunut pinta. Pannuun heitettiin muutama pussi tummaa, englantilaista teetä ja koko perhe joi kupilliset maidolla laimennettuna. Ensi alkuun tee maistui minusta aivan sietämättömältä. Lähetin pussillisen kotiin: ”Tällaista moskaa täällä teeperinteitten maassa juodaan.” Olin huvittunut ja pettynytkin. Paikallisissa marketeissa oli tarjolla hyllymetreittäin erimerkkisiä mustia pussiteepaketteja. Toki tiesin englantilaisten tavan nauttia teensä. En vain ollut ymmärtänyt, että vuosikymmenten aikana teekulttuuri ei ollut lainkaan laajentunut ja syventynyt.

Vähitellen aloin nauttia aamuteeni mausta. Lopulta, kun lähdin maasta, minulla tuli ikävä mustaa juomaa, joka jätti kupin reunat öljyisen näköisiksi. Vaikka pettymykseni teetarjontaan oli aluksi suuri, opin arvostamaan englantilaista teekulttuuria. Vieraille tarjottiin aina teetä. Minua ohjeistettiin tarjoamaan myös remonttimiehelle teetä. Jokainen, joka astui kynnyksen yli, sai vastata kysymykseen: Maistuisiko tee? Se oli yksi ilmentymä englantilaiseen kulttuuriin hyvin syvälle juurtuneesta kohteliaisuudesta ja toisten huomioimisesta. Vaikka kohteliaisuus vaikutti toisinaan ulkoa opitulta sen sijaan, että se olisi tullut sydämestä, teen tarjoiluun liittyi aina tietty lämpö. Ehkä siksi, että se oli arkeakin arkisempaa. Kun asunnossani kävi muutama päivä sitten remonttimiehiä, he tuntuivat olevan aidon hämmentyneitä ja iloisia, kun kysyin: Saisiko teille olla kahvia?

Myöhemmin pääsin onnekseni tutustumaan englantilaisen teekulttuurin hienostuneempaankin puoleen. Olen maistellut afternoon tea:ta erilaisin variaatioin ja löytänyt muutamia ihania teepuoteja aivan Lontoon sydämestä. Suurille teetarvikkeiden ketjuliikkeille en oikein osannut antaa arvoa. En löytänyt niistä koskaan mitään omasta mielestäni kaunista. Ehkä Englanti on teemaana vasta heräämässä kurkistamaan perinteiden ylitse. Kyllä Englannista nykyään löytää myös hienoa ja herkullista vihreää teetäkin. Niin ja se kahvilakulttuuri onkin sitten jo kokonaan toinen tarina…

Read Full Post »

Yksi pitkäaikaisimpia teesuosikkejani on ollut jasmiinitee. Ystäväni osti minulle vuosia sitten aivan ihanaa Reilun kaupan srilankalaista jasmiiniteetä. Pohjana oli Ceylon-tee ja jasmiininkukan lisäksi teessä oli myös jasmiinin aromia. Ihastuin tummaan jasmiiniteehen ja ystäväni toi sitä lisää, kunnes yhtäkkiä kyseisen teen maahantuonti oli lopetettu. Olen sittemmin juonut monenlaista jasmiiniteetä erilaisilla hapetuksen ja jasmiinin määrän variaatioilla. Kaikkein eniten nautin nykyään puolihapetetusta jasmiiniteestä. Teelehtien seassa pitää olla jasmiininkukkaa, pelkällä aromilla maustettu tee ei voimakkaiden kukkaismakujen jälkeen enää tunnu riittävältä.

Jasmin Finest Superior oli minulle todellinen löytö. Jasmiinia oli runsaasti niin tuoksussa kuin maussakin. Kun upotti nenänsä teepussiin ja nuuhkaisi syvään, tuoksu vaikutti melkein huumaavalta. Finest Superiorin juominen jätti aina rauhoittavan tunteen ja sen maku oli jollakin lailla syvä ja täyteläinen. On aika kiintoisaa, että suorastaan päällekäyvän terävä jasmiinin maku (pidän siitä hieman ylihaudutettuna, juuri ennen kuin se muuttuu kitkeräksi) antaa sellaisen rauhan ja rentoutumisen tunteen. Viime aikoina olen juonut Jasmin Chulania, osittain hapetettua ja myös voimakkaasti jasmiinilla maustettua. Vaikka Chulanin maku on rohkean jasmiininen, se on kuitenkin sopusoinnussa teelehtien herkän hapetuksen kanssa ja jälkimaku on mielestäni yllättävän keveä. Chulan ei kuitenkaan saa aikaiseksi sellaista suloista vajoamisen tunnetta kuin Finest Superior.

Jo aiemmin kirjoitin siitä, kuinka teenjuontiin voi liittää henkilökohtaisia, syvällisiäkin merkityksiä. Jasmiinitee on ollut minulle jo vuosia keino rauhoittua, vetää henkeä ja ravistella päivän raskaimpia möykkyjä olkapäiltä. Olen onnistunut suggestoimaan jasmiininmakuun helpotuksen tunteen, joka on jo lähes fyysinen kokemus siitä, kuinka painolastit valahtavat ensimmäisen kulauksen jälkeen hartioilta. Ehkä ensi kerran join jasmiiniteetä stressaantuneena? Ehkä tilanne kokonaisuutena sai minut rentoutumaan ja seuraavalla kerralla muistin jasmiiniteen lempeän vaikutuksen. Ehkä näin, ehkä jotenkin toisin, en todellakaan muista.

Nykyisin, kun tulen tuohtuneena kotiin pitkän päivän päätteeksi, tai kun päässäni tykyttää alkava päänsärky, tai kun pääsen vihdoin kotiin pitkältä junamatkalta, valmistan ensimmäiseksi jasmiiniteetä. Nuuhkin sen tuoksua ja yritän keskittää kaikki ajatukseni siihen ja sitten päästää ajatuksista irti. On hiljaista ja tuttu maku lohduttaa. Suuhun leviävät aromit tuntuvat hidastavan aikaa ja antavat jännittyneelle keholleni tai poukkoilevalle mielelleni signaalin Vain Olla.

Nytkin juon jasmiiniteetä sisäänpäin kupertuvasta, paksureunaisesta mukista. Sitä on mukava pitää sylissä molemmin käsin, se taitaa auttaa hetkeen käpertymisessä muotokielellään. Jasmiiniteetä pitäisi kuitenkin ehdottomasti juoda ohutreunaisesta, herkästä astiasta, jotta tuoksu ja maku saisivat kaiken huomion. (Kiinalaisesta, lasitetusta posliinista tietysti.) Jostain syystä tukevan pyöreä muoto luo turvaa ja rauhoittaa ja on siten yksi keino luoda teenmaistelun tunnelmaa toisenlaiseksi. Niin ollen jasmiiniteen valmistukseen sopii mielestäni täydellisesti pieni valurautainen kannu, jonka sain ystävältäni Englannista. Se on oikeastaan alun perin ollut osana teetarjoilua japanilaisessa ravintolassa Lontoossa, jossa ystäväni oli töissä. Siellä siihen ihastuin ja ystäväni lupasi toimittaa yhden käytöstä poistetun minulle. Rautapannu on sirolla tavalla jykevä – luotettava kumppani, joka pysyy lämpimänä pitkään. Se on ehtinyt imeä itseensä monenmonta ruokailuseurueessa kerrottua tarinaa. Ehkäpä se ei siksi hätkähdä pienistä murheista vaan hauduttaa tyynenä jasmiiniteetäni aina uudelleen.

Read Full Post »