Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kiinalainen vihreä tee’

Joskus menee metsään ja ensivaikutelmaan voisi enemmän luottaa. 

Intuitioni teekaupassa sanoi, että ei ole mitään järkeä yhdistää minttua ja gunpowderia, mutta kun kerran olin matkannut sata kilometriä ostaakseni muun muassa minttuteetä, en sitten osannut siinä perääntyä.

Vaikka ei olisikaan juurikaan tutustunut eri teelaatuihin, gunpowder on melko helppo muistaa. Siinä on vahva maku ja tuoksu ja nimi antaa vinkkiä makuprofiilista. Gunpowder on kiinalaista, yleensä vihreää teetä, joka tuoksuu melko savuiselta. Siinä on myös voimakas ruohomainen ja savustunut maku. Nimen alkuperää ei pystytä varmuudella määrittämään, mutta nykyaikana hyvä muistisääntö on, että gunpowder -tee muistuttaa hieman ruutia tiiviiksi palloiksi rullatun ulkonäkönsä ja ruudinpölähdyksisen makunsa vuoksi.

Gunpowderia ja mintunlehtiä

Gunpowderia ja mintunlehtiä

Minttu taas toisaalta on sekin vahvamakuinen ja -tuoksuinen ainesosa, joten ennen maistamista jo pohdin, miten nämä kaksi oikein naitetaan yhteen. Lopputulos on pelätyn kaltainen. Kumpikaan maku ei pääse oikeuksiinsa, ei rehevä gunpowder, eikä suloinen minttu. Ne sabotoivat toinen toisiaan ja lopputulos on melkoista sekasoppaa. Ei maistu minttu, ja joka haudutuksella se katoaa yhä kaukaisemmaksi, kun aavistuksen kitkerä vihreä tee valtaa vyörymällä alaa.

Minttutee hautuu

Minttutee hautuu

Minttuteen kotimaassa Marokossa asia on kuitenkin juuri niin hämmentävä, kuin tässä annetaan olettaa. Suosituin pohja minttuteelle on nimenomaan gunpowder. Yritän ymmärtää, miksi. Marokkolaisen minttuteen ja teekaupasta ostetun mausteteen välillä on nimittäin kaksi merkittävää eroa. Yleensä marokkolainen minttutee valmistetaan tuoreista mintunlehdistä. Niitä myös käytetään runsaasti, joten lähtökohta on kaukana tästä irtoteestäni, jossa kuivattuja minttuhippuja on siellä täällä. Minttu pääsee siis jyräämään. Toisekseen, marokkolaisessa tyylissä sokerin kanssa ei säästellä, joten teehen lisätty sokeri taittaa suloisesti gunpowderin hieman kirpsakampaa puolta ja tuo mintun herkullista makeutta esiin. En raaskinut tässä sokeria käyttää, ehkä makeutettuna maku olisi ollut tyydyttävämpi.

Lasikaan ei pelastanut.

Lasikaan ei pelastanut.

Sittenpä voi kysyä, onko tämä kömpelösti valmistamani minttutee marokkolaista minttuteetä lainkaan, vai vain hieman epäonnistunut mausteteesekoitus. Kun alkuperäistä ideaa ei kerran voi suoraan kopioida, olisi yritelmä pitänyt ehkä kokonaan jättää toteuttamatta. Arkiteenä tämä sen sijaan menee. Gunpowderin olen jo vuosia jättänyt hyllyyn, sillä en ole oikein päässyt sisälle sen jymäkkään ja hieman rahvaanrehvakkaan luonteeseen. Niin taidan tehdä vastedeskin.

Mainokset

Read Full Post »

Aluksi en pitänyt tätä teetä juuri minään. Mieto ja metallinen, helposti kitkeröityvä ja vaikea valmistaa. Toisin sanoen, ei jää mitenkään mieleen. Teekaapissa on ollut krooninen uupelo, joten olen juonut tätä Xiang Mingia oheistoimintana teenjuonnin välttämättömyydestä. Päivä, joka alkaa ja päättyy keskivertoteellä, on parempi kuin päivä, jolloin ei saa teetä laisinkaan.

Xiang Ming on kiinalaista vihreää teetä, josta on hankala löytää tietoa. Mitä tämä on, mistä tämä tulee? Alan pohtia, onko tämä kummoista teetä muidenkaan mielestä. Pussin kyljestä selviää, että tee on kevätpoimintaa, ”makean herkullista” teetä. Joopa joo. Kyllä ne jaksavat.

No niin. Tällaisen ensivaikutelman rakensin hartaudella xiang ming:sta. Siksi sain itseni kiinni hämmennyksestä, kun pussin pohjan häämöttäessä tunsin pientä pettymystä. Mitä! Joko tämä loppuu? Ja sitten pakki päälle: miten tässä näin kävi. Missä kohtaa aloinkin pitää tästä teestä?

Arkitee on tehnyt viekasta myyräntyötään jossain lukuisista tiedostamattomista aivolohkoistani. Se on kasvanut suosikiksi tipunaskelin. Kun mietin taaksepäin, muistanpa päivitelleeni muutamalla edellisellä juontikerralla tätä hienostunutta makujen symmetriaa. Ajatelleeni, miten en aiemmin huomannutkaan tuota vienoa savun makua pehmeän vihreän lomassa.

Säikähdän. Käykö useinkin minulle elon kulussa näin? Ettäkö ensivaikutelmani pysyvyys estää minua huomaamaasta hienoa uutuuden virettä, pientä onnen hetkeä? Ah ja voi! Otan viimeisistä siemauksistani kuvat teille.

Nuppuinen vihreä tee on työstetty kiharalle.

Nuppuinen vihreä tee on työstetty kiharalle.

Pussi on huono, nimittäin paperipussi, johon on liikkeessä tarttunut kahvin ja suklaan tuoksu. Teen tuoksu pysyy piilossa. Lämmitetyssä gaiwanissa tee tuoksuu jo tutulle. Ennen join paljonkin mietoja, kiinalaisia vihreän teen laatuja. Sama ruohomainen tuoksu ja – meninkin ilkkumaan – makea, hilloinen ominaishaju. Lehtien ulkonäkö on kaunis. Ne ovat suloisia, pikku suikeroita.

xiangming2

Hautuu, hautuu, mutta hetken vaan.

Hautuu, hautuu, mutta hetken vaan.

Maku on, no, mieto ja herkkä. Mielenkiintoista on kuitenkin juoman merkillinen tuoksu, kuin nuotionsavu. Haudutus on helkkarin tarkkaa. En missään vaiheessa pyörtänyt puheitani siitä, että xiang ming menee valmistuksen tohinassa helposti pilalle. Vesi ei saa olla kuumaa. Aikaa ei saa käyttää liikaa. Kaikesta säädöstä huolimatta on hyväksyttävä se, että lopputulos ei juuri rintaa röyhistele tai kannuksia kalistele. Siispä siis. Äärilaitojenkin ihminen oppii siinä sitten kohtuutta.

Hups. Gaiwaninkaatotaitoni on hieman ruosteessa.

Hups. Gaiwaninkaatotaitoni on hieman ruosteessa.

Read Full Post »

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut mao jianista ja mao fengista. Opin, että mao feng teen nimessä viittaa tapaan poimia teelehdet. Käsissäni on purkki Huangshan mao fengia, kiinalaista vihreää teetä. Jos mao feng siis viittaa haudutettavan lehden muotoon, Huangshan kertoo teen alkuperästä. Mao feng -poiminnassa poimitaan ylin nuppulehti ja sitä seuraava lehti, joidenkin lähteiden mukaan ylin nuppulehti ja kaksi seuraavaa. Omaa purkkiani tarkastellessa totean, että tässä mao fengissa ainakin on poimittu nupun lisäksi vain yksi lehti. Nupussa on nähtävillä hentoa valkoista nukkaa. Lehdet on työstetty litteiksi ja varmaankin pyöritelty hiukan suppuun.

Lehdet

Lehdet

Huangsahan-vuoren alueella tuotettu mao feng -tee on yksi tunnetuimmista mao feng -laaduista. Englanninkielisenä vuori tunnetaan nimellä Yellow Mountain ja se sijaitsee Kiinassa Anhuin maakunnassa. Päätän luottaa kauppiaaseen, joka vaikutti tuntevan teensä alkuperän. Huangshan mao feng kun ei sekään aina välttämättä tule Keltaiselta vuorelta.

Olen nyt opetellut käyttämään gaiwaniani. Osaan jo kaataa! Mao fengini väri on hento, kuten makukin. Huomaan, että laitan gaiwaniin aluksi liian vähän lehtiä. Lyhyessä haudutuksessa maku ei ehdi mukaan.

Mao feng hautuu

Mao feng hautuu

Väri on hentoinen

Väri on hentoinen

Olen käyttänyt mao jiania ja mao fengia aamuteenä, mutta ne eivät oikein sovellu siihen tarkoitukseen. Tulee ikävä raikasta ja mehukasta kukichaa. Huangshan mao fengin maku on heleän lempeä. Laitan gaiwaniin enemmän lehtiä ja aromi hieman voimistuu, mutta muutaman pikaisen haudutuksen jälkeen maku alkaa jo hälvetä ja jäljelle jää muisto teräskattilassa valmistetusta vedestä.

Runsaampi haudutus

Runsaampi haudutus

Tämä mao feng on kursailemattoman mieto. Sen juominen rauhoittaa ja tasoittaa mieltä. Siksi kai se ei aamuteeksi sovikaan, kun aamulla pitäisi aktivoitua ja ampaista liikkeelle. Olen juonut tätä jo monta viikkoa, mutta en ole löytänyt siitä alun jälkeen mitään uutta. Haudutuksesta huolimatta minua tervehtii aina luotettava ja tasainen vihreän teen kokemus. Toinen näkökulma on se, että huolimattomuudella tämän teen saa helposti pilattua. Liian kuuma vesi tai liian pitkä haudutus, eikä oikeastaan mitään ole enää jäljellä. Mennyt, poissa, hyvä tee. Eikä tietenkään toinen haudutus enää pelasta mitään, sirottelee vaan suolaa haavaan. Voimateeksi tämä ei sovi Leijonalleni, mutta sopii paniikkia lieventämään, kun sellainen uuden edessä iskee.

Kauniit käytetyt teelehdet

Kauniit käytetyt teelehdet

Noniin, päätin aloittaa opiskelun. Tervemenoa vanha mikä-lie-olitkaan, tervetuoa uusi mikä-ikinä-tuletkaan-olemaan.

Tee Tukholman Grace Tea House:sta

Tee Tukholman Grace Tea House:sta

Read Full Post »

Teen juonti jää vähemmälle, kun energiaa kuluu kaikkeen muuhun. Hassua sinänsä, sillä olettaisi, että juuri stressaavimpina aikoina teetä käyttäisi rentoutumiseen. Tee vaatii tilansa, kuten Valkoinen Leijonakin. Ei sitä voi tehdä vasemmalla kädellä puolilennossa, ellei sitten heitä pyramidipussia kannuun. Niin minulle käy, kun stressi painaa. Siirryn pussiteehen. Pyramidipusseissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta maussa tuntee eron irtoteehen. Pyramidipussiteetä juon lämmikkeeksi ja aamulla, kun puolet kupista saattaa jäädä odottamaan kotiin paluuta.

Tänään vihdoin tein Chun Meeta maistellakseni sitä oikein kunnolla. Vihreä Chun Mee tulee Kiinasta, nykyisin sitä saa useilta teetuottaja-alueilta, joten laatu on melko yleinen. Kiinalaisetkin nauttivat Chun Meeta arkijuomana, teelaadun suosio ulottuu satojen vuosien päähän. En ihmettele sitä lainkaan. Maku on voimakas ja rehellinen, eikä vaadi erityistä herkistymistä teehetkelle. Minulle se toi mieleen japanilaisen senchan, jo ruohomainen tuoksu oli poikkeuksellinen moniin kiinalaisiin hentoihin vihreisiin verrattuna. Teelehtien väri on tummanvihreän ja okran sekoitus ja kihara muoto muistuttaa nuken kulmakarvoja, mistä teelaatu onkin saanut toisen nimensä: Precious Eyebrows. Haudutetuista lehdistä huomaa kosteana, että ne ovat rikkonaisia puolikkaita, mutta tasalaatuisia.

Chun Mee on maultaan vihreä ja virkistävä. Teeoppaissa makua kuvaillaan yleisesti luumumaiseksi. Totta tosiaan, toinen haudutus on miedompi ja makean hedelmäinen maku voimistuu. Luumua? Niin, miksipä ei, ehkä vähän rypälettäkin. Virkistävä terävyys kyllä taittuu toisessa haudutuksessa, mutta jälkimaku säilyy pitkänä, jokseenkin happamana ja silti puhdistavana. Tätä teetä joisin erityisesti aamulla ja keskellä päivää, en niinkään enää myöhäisenä iltana. Hauduttelua se ei kestä kovin montaa minuuttia, etenkin, jos haluaa nauttia pehmeämmästä mausta. Itse saatan kyllä hauduttaa tätä minuutin, kaksi enemmänkin, jos tarvitsen oikein kunnon potkua ja herätystä.

Teen valmistuksen ohessa paistelin uunissa runeberginkakkua, jonka taikinaa maustoin vadelmahillolla. Voisin kuvitella Chun Meen sopivan tuollaisen mausteisenmakean kakun seuraksi, tuomaan suupalojen väliin virkistystä. Parhaiten se silti istuisi aamupalalle, myslin tai ruisleivän lomaan tai raskaamman aterian päätteeksi oivallisena digestiivinä.

Maistellessani teetä Valkoinen Leijona odottaa, että antaisin sillekin edes yhden kappaleen. Se on ollut väliin maassa, väliin hukassa ja väliin tappeluissa. Lyhyesti sanottuna: melkoisessa myllerryksessä. Lupaan sille, että ensi kerralla kirjoitan sen ahdingosta ja kampaan takut sen harmaantuneesta harjasta.

Read Full Post »

Oletteko joskus havainneet, että hienolaatuisin tee on usein maultaan erityisen herkkää? Jonkin aikaa olen jo ihmetellyt tätä havaintoani ja joutunut pehmittelemään perheeni pettymystä, kun hienosta kaupasta ostettu tee ei sitten maistunutkaan miltään.

Teen herkimpään ytimeen tehty matka on joskus erityisen vaikeaa siksi, että koko ajatus teen nauttimisesta on meille monille hyvin uusi. Olemme tottuneet voimakkaasti maustettuihin teesekoituksiin ja mitä mielikuvituksellisimpiin makuyhdistelmiin, jossa teen pölyä on mukana häviävä hippunen. Markettiteestä moni meistä teen suurkuluttajista on joskus aloittanut. Harva osaa ensimmäiseksi tilata 200 euron kilohinnalla taiwanilaista uuden sadon vihreää englanninkielisestä nettikaupasta.

Aiemmin huomasimme, että mustaa Tiikerin päiväunta tai vastaavia maustesekoituksia ei tarvinnut missään nimessä hauduttaa ohjeen mukaista teelusikallista kuppia kohden, ellei halunnut juoda öljyltä näyttävää myrkkyä. Hienompien oksidoimattomien teelaatujen kohdalla odottaa yllätys. Yhtäkkiä teetä täytyykin annostella paljon enemmän ja haudutusajat puolittuvat totutusta. Korkealaatuinen tee on myös arvokasta. Tuntuu tuhlaukselta lapioida teelehtiä kannuun kuin kahvia suodatinpussiin. Olen itse monesti sortunut siihen virheeseen, että haudutan maustamatonta vihreää tai valkoista liian pieniä määriä liian pitkän ajan – ja oppinut kantapään kautta. Turha nuukuus ja leppoisa hauduttelu ovat antaneet tulokseksi kai sen, mitä ansaitsinkin: ummehtunutta, kuivakan oloista litkua, joka on jollain tavalla väljähtäneen makuista, vaikka onkin ikävän kitkerää. Kaataessani kurkkuuni epäkiitollisena tätä kelvotonta moskaa, totean että niin vain tämäkin säästäväisyys kutistui hölmöläisten peitonjatkamiseksi.

Tänään maistelin Tian Mun Qing Ding:a. Sen tuoksu oli jotain hedelmien ja havujen väliltä ja maku hyvin mieto ja pehmeä. Olen tottunut lempeisiin kiinalaisiin vihreisiin, mutta tämä tuttavuus oli vieläkin hauraampi kuin monet muut. Yritin vielä uudelleen. Enemmän lehtiä, vähemmän haudutusta. Tulos oli sama. Olin hieman jopa turhautunut. Vaaleankeltainen juoma tuotti parhaimmillaan hyvin vienon ja kepeän pehmeän maun. Sen olemuksessa oli jotain äärimmäisen eteeristä. Halusin enemmän erilaisia ulottuvuuksia ja vahvaa luonnetta, mutta sain tyytyä hienostuneisiin vivahteisiin ja pitsiseen eleganssiin. Olin siten hiukkasen yllättynyt, että maku ja juoman heleä väri toivat mieleeni jotain mennyttä: höyheniä kieppumassa peilityynen lammen yllä, lumpeenkukkia ja ohutta silkkiä. Mielikuvat eivät kenties tulleet tyhjästä. Tee kertoi minulle tarinaa hyvin vaivihkaa ohjaillen.

Qing Ding on Zhejianin maakunnasta käsin poimittua vihreää teetä, joka kasvaa Tian Mun vuoren kyljessä itäisessä Kiinassa. Alue on tunnettu kauneudestaan ja puhtaasta ilmastaan. Ei tarvitse kuin guuglata kuvia vuoresta, niin tekee mieli varata matka mystiseen ympäristöön muunkin kuin teen vuoksi. Qing Ding:a juotiin jo Ming-dynastian aikaan, jolloin kulttuuri kukoisti Kiinassa. Kuinka sattuikaan, että hienostuneen posliinin voi maistaa kupillisesta teetä 2000-luvulla. Oikeastaan tutustuttuaan Qing Ding:n lähtökohtiin, huikeaan kauneuteen ja huolelliseen käsittelyyn, ei voi kuin arvostaa sen häilyvän kukkaista makua ja kauniin homogeenisia, neulasmaisia lehtiä. Minkä hienojen teelaatujen makuilottelussa menettää, sen saa kymmenkertaisena takaisin tajunnan lävitse virtaavana seesteisenä tuulahduksena.

Kevät, tulisitpa jo.

Read Full Post »