Tumma tee pitää otteessaan

Pian joudun hyvästelemään tuon käpytikan, äksyt oravat ja ikkunan takana vakaasti seisovat sotilaalliset männynrungot. Muutto ja muutos, monta epävarmuustekijää. Irtipäästäminen on vaikeampaa kuin luulisi. Kaikkea aikansa. Helposti takerrun johonkin: vielä hetki, vielä vuosi, vielä en ole valmis luopumaan. Siksi on hyvä vaalia myös pysyvyyttä, antaa mielelle aikaa sopeutua. Siksikö juuri käveltyäni teekauppaan poistuin sieltä pussissani jasminteetä (vahvinta), suloista milky oolongia ja lohtuteetäni chaita? Miten minä eksyin näihin mausteisiin laatuihin? Opettelen vasta luottamaan intuitiooni, kai se vie minua sinne, mihin milloinkin kuuluun.

Pysyisinkö tummissa laaduissa edelleen? Paikallisessa udessa kahvilassa saa teetä teepressopannussa. Ei vielä vihreitä, mutta tummia maustettuja laatuja. Chaiteetäkin siellä saa, mutta se jää vaisuksi maultaan. Hyvä on, juon sitten näitä, seuran vuoksihan täällä ollaan ja tee mitä suurimmassa määrin avaa tilaa seurustelulle. Kotona kuitenkin palaan omalle maaperälleni ja herkuttelen tummalla darjeelingilla. Sitten päätän ottaa tutkailun alle jotain muuta:

Teepussi on kaunis.

Souchongit ovat tuttuja minulle lähinnä Lapsang souchongista, savuisesta tummasta teestä, josta olen kirjoittanut aiemmin. Kun näitä nimiä kerran aletaan pilkkoa osiin, kuten darjeelingin FTGFOP1:n kanssa tein, todettakoon, että souchong teen nimessä kertoo omaa tarinaansa. Se informoi meitä siitä, että tee on tehty teekasvin neljännestä ja viidennestä lehdestä kärkinupusta alaspäin laskettuna. Tästäkin tosin löytyy ristiriitaista tietoa, mutta joka tapauksessa souchong tarkoittaa lehtiä oksan ensimmäisten lehtien jälkeen. Näissä lehdissä aromi ei ole enää yhtä vahva kuin ensimmäisissä lehdissä, joten uskoakseni ne sen vuoksi sopivat hyvin mustaan teehen.

Bohea Souchong Longanin tummat teelehdet.

Tänään maistelen niinikään savustettua Bohea Souchon Longania (Zheng Shan Xiao Zhong). Mikäli olen päätynyt oikean tiedon lähteille, salapoliisityö on paljastanut, että ’bohea’ teen nimessä viittaa paitsi teepensaslajikkeeseen, myös vuoreen, jossa tämä tee kasvaa. Vuori tunnetaan kuitenkin paremmin nimellä Wuyi, joka kuulostaa ainakin minun teekorvaani tutummalta. Kiinassa, tietysti.

Sitten ’longanin’ kimppuun. Tutkimusmatkan alku hämmentää, longan kun näyttäisi olevan kasvi, jonka hedelmät ovat syötäviä. Ei kai tämä maustettua teetä sentään ole? Pettääkö nenäni minut? Päädyinkö sittenkin täysin vahingossa hedelmäosastolle? Otetaanpa paniikki takaisin ja tutkitaan lisää. Käy ilmi, että ’longan’ on vain osuva kuvaus teen aromista, joka muistuttaa kuivattua longaania, siis sitä hedelmää. Harmikseni en osaa ottaa asiaan kantaa, sillä longaania en ole kai maistanutkaan.

Bohea Souchong Longan hautuu gaiwanissa

Totta tosiaan, kun laitan lehtiä lämmitettyyn gaiwaniin, huomaan, että kuivien lehtien savuinen tuoksu muuntuu hedelmäisemmäksi ja kirkkaammaksi. Kun kaadan veden lehtien päälle ja odotan hetken, savuisuus synkkeneekin syvemmäksi ja hedelmät väistyvät. Melkoiset lataukset maisteluun, ajattelen. Maku ei petä, tietenkään. Pieni kupillinen sujahtaa pikana kurkusta alas ja tyhjään kuppiin jää vieras, paratiisimainen tuoksu. Tämäkö on sitä longaania?

Bohea longan ei ole aivan yhtä tumma maultaan kuin tuntemani lapsang souchongit, mutta jos pitää savuisista mauista, ei tähänkään teehen tarvitse pettyä. Maun lähettämät viestit kyllä kumisevat rintakehän sisältä aina jalkoihin saakka. Monia perättäisiä haudutuksia en onnistu saamaan, maku laimenee jo toisessa haudutuksessa ja häipyy sitten pois. Se ei toisaalta ole ihmekään, kun teelehdet ovat melko pieniksi pilkottuja, eivätkä juuri muuta vedessä muotoaan.

Väriherkuttelua.

Perehtyessäni tähän teehen, männyt selkäni takana ovat muuttuneet tummiksi varjoiksi päivän väistyessä. Vieläkään ei ole lunta. Sadeloskaiseen keliin Bohea Souchong Longan on omiaan. Savuisuus lohduttaa kummalla tavalla ja kenties toimii kuten hehkuva hiilikasa tai kynttilän liekki, rauhoittaen ja antaen tietoisuudelle signaalin keskittyä aisteihin. Siinä on matkan alku.

Advertisement

Read Full Post »

Leijona ja luolamies

Tiedän kyllä, mitä haluan sanoa, mutta kun mieli ei saa lepoa, on vaikea löytää tarkkoja sanoja ajatuksille. Kaikki menee jotenkin puuroksi ja katkeaa ennen kuin ehdin aloittaa ajatusta. Tänään hidastin tietoisesti, jätin liikunnan väliin, että saisin olla kotona. Ehkä typerää? Arki imaisee helposti mukanaan. Joskus tuntuu, etten ehdi edes tiskikonetta tyhjentää. Sitten kun ehtisin, olen niin lopussa, että en saa tartuttua mihinkään toimeen. Työ jota teen, ottaisi niin paljon, kuin vain viitsin antaa.

Sitten kärsin huonosta omatunnosta, kun teekaapin perällä laadut vain pölyyntyvät. Teestä katoaa kaikki nautinto, jos sen juomisesta tulee pakkoa. Olen teelaaduissakin palannut jonnekin arkiseen ja tavalliseen. Robert’silla otin earl greytä ja shokeerasin itseänikin. Töihin olen ostanut perinteisiä englantilaisia sekoituksia – pusseina. Innostuin taas Englannin mauista järjestäessäni teemaillan vanhaan englantilaiseen tyyliin. Katsoimme englantilaisen elokuvan, joimme kello viiden teesekoitusta maidon kera ja maistelimme voikeksejä. Englantilainen vieraani kertoi, että kotimaassaan sokerin käytöstä on kahta koulukuntaa, hän itse pitää sokerin lisäämistä teehen häpeällisenä. Mikä pikanttien yksityiskohtien maa!

Syksyn jatkuessa, venyessä ja latistuessa synkkyydessään mustaksi, nämä mustat teelaadut ovat yllättäen salaa palanneet takaisin teerepertuaariini. Välttelinkin niitä jo tarpeeksi kauan. Vihreä tee virkistää, tumma tee lohduttaa. Virkistysyritykset tuntuvat tähän oloon jopa väkivaltaisilta. Olen hakenut tunnelmaa savuisesta Lapsang Souchongista, jonka ostin loppukesästä Demmers teehausista. Maistellessani sitä mietin, onko ylipäänsä mahdollista hauduttaa sitä liian vahvaksi. Epäilenpä. Rakastan lapsang souchongin tuoksua, Robert’sillakin otan usein sitä, mutta siellä maku ei aina täytä tuoksun lataamia odotuksia. Lapsang souchong on ihanan tervaista, se sopii suomalaiseen, nostalgiseen makumaailmaan ja kävisi hyvin nokipannukahvien korvaajaksi. Eräihmisen juoma. Hämyisten saunailtojen juoma. Risusavotan juoma. Miehisen egon säilyttävä tee. Ja sitten voi vähän retkikumppaneiden kanssa brassailla yksityiskohdilla:

Nimittäin. Pidän myös siitä, että tämä tee on jonkinlainen teemaailman kummajainen. Vain huonoihin kopioihin savun maku ujutetaan kuin suomalaiseen savukinkkuun, aromeilla. Todellisuudessa tee saa savuisen tuoksunsa ja makunsa siitä, että lehdet kuivatetaan savuavien havupuiden oksien yllä. Alun perin tämäkin tee tulee Kiinasta, Fujianista. Lapsang souchongissa on jotain vastustamattoman ikiaikaista ja siten pyhää. Sen maku kuljettaa läpi historian varhaisiin vaiheisiimme, kun tuli kesytettiin ja teräaseita hiottiin nuotion ääressä. On ihana sytyttää kynttilä, nojata taaksepäin ja antaa lämmön hiipiä sormenpäihin. Savussa, tulessa ja tulen loimussa on jotain mystistä ja spirituaalista. Se kertoo jotain meistä ihmisistä. Näiden mietteiden äärellä kiire menettää merkityksensä ja saan taas kiinni siitä ajatuksesta, että pinnan alapuolella elämä on sykäyksittäistä kumua historiasta, laajenevista spiraaleista, joissa yksi hetki johtaa toiseen. Ne muodostavat heikon ketjun, jonka vastoin parempaa tietoa luulemme olevan osa suunnitelmaa ja johdonmukaisuutta. Kunnes joskus elämä yllättää ja olkoon niin.

Read Full Post »