Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘matcha’

En ole moneen viikkoon tuntenut ajatuksiani kovin kirkkaiksi. Tänään on loman ensimmäinen päivä. Sataa lunta toukokuussa. On koleaa ja kertakaikkisen märkää. Olen juonut lämmintä herukkamehua. Tauti on sitkas.
Herukkajuomaa

Muutama päivä sitten päättyi yksi vaihe elämästä ja nyt olen välitilassa joka lempeällä tavalla tuntuu itse tarkoitukselta. On mukava olla vähän aikaa pois kyydistä. Kun en taida tietääkään, minne olisin matkalla.

En ole teestä blogiin paljon kirjoitellut, mutta en ole sitä juuri juonutkaan. Minulla on kuitenkin ollut onni saada maistella muutamia japanilaisia uusia tuttavuuksia, joita olen vältellyt siitä syystä, että omassa paremmuudessani olen epäillyt, ovatko ne tutustumisen arvoisia. Ensimmäinen opetus: Älä ylenkatso vihollistasi, sillä joku päivä se voi olla ystäväsi. No siis. On kukichaa ja on kokeichaa. On niillä jotain yhteistäkin, mutta nimi johtaa suotta arpomaan, onko kyseessä taas sama herkku kahdessa paketissa. Tässä on kaksi täysin itsellistä, omintakeista teelaatua.

Kukicha

Kukicha

Kokeicha

Kokeicha

Yhteistä niille on se, että suurpiirteisellä sohelluksella ne epäonnistuvat varmasti. Molemmat vaativat alhaisen haudutuslämpötilan pikahaudutuksineen. Kumpaisenkin teelaadun jäljet johtavat matchan syntysijoille.

Kukicha on tehty teekasvin hennoista oksista ja lehtiruodista, siis siitä osasta kasvia, joka ei yleensä kelpaa hienoon teehen. Teelehdet on käytetty matchaan tai senchaan ja jäljelle jäävästä osasta voidaan tuottaa kukichaa. Siksi kai olinkin hieman skeptinen, liekö lainkaan tässä teen makua. Oletukseni siitä, että maku on tietysti puumainen, menee täysin pieleen. Päinvastoin, kukicha on maultaan virkistävä ja herkullinen, suorastaan makea. Kauniin vihreä väri kyllä kertoo, että kovin kaukana matchasta ei olla. On siinä maussakin matchaa, tai oikein hienoa senchaa. Huonon senchan kitkeryydestä ei ole tietoakaan. Kukicha ei ole virkistävyydessään pirtsakalla tavalla tuikkiva tuttavuus, vaan hieno ja pehmeä.

Vihreää kukichaa.

Vihreää kukichaa.

Kokeichan tarina teepensaasta tuotteeksi on vähintään yhtä uniikki kuin kukichankin. Kokeicha on teelaatuna erikoisuus, sillä teelehdet on rikottu ja rakennettu täysin uudelleen. Teelehdet jauhetaan ensin matchaksi, minkä jälkeen jauheesta tehdään veden ja riisitahnan kanssa taikina. Taikinasta muovataan koneellisesti kokeichaa ja kuivatuksen jälkeen tuote on valmis. En ole ihastunut makuun varauksettomasti. Vaikka teen hyvin lyhyitä haudutuksia, maku on turhan terävä. Haudutusten edetessä se hieman pehmenee. Jo kuivien ”lehtien” tuoksu on kovin hyökkäävä. Kokeichan osaa kyllä maun perusteella sijoittaa Japaniin, siinä on tunnistettava vihreän viileä tuoksu ja yllin kyllin karaktääriä, merellistä ilmaa.

Kokeicha hautuu.

Kokeicha hautuu.

Näistä kahdesta erikoisuudesta kukicha vie sydämen kun kokeicha koittaa tanssittaa villillä poljennolla pitkin kevätlaitumia. Vihreä vehreys näillä minun laitumillani ei olisi pahitteeksi, nyt kun on taas aika hengähtää. Valkoinen Leijonakin vähän tärisee, olen katsellut itselleni uutta mentoria.

Mainokset

Read Full Post »

Kirjoittamisen aloittaminen on joskus todella vaikeaa.

Illan hiljaisina hetkinä, kun makaan vuoteellani ja tuijotan liikkumattomia varjoja, elämä tuntuu äkisti kovin absurdilta. Rinnassa on kuristava tunne ja henki kulkee raskaasti. Jotta kirjoittaminen olisi luontevampaa, vaikkapa vain blogiini, pitäisi lukea paljon. Otin käteeni elämänkerrallisen opuksen ja luin jokusen sivun. Tästä syystä en lue, muistan sen nyt. Herkille ihmisille lukeminen on petollista. Kirjat laittavat liikkeelle ajatuksia, joita ei voi pysäyttää. Päässäni alkaa vilistä keskusteluja kaiken irrationaalisuudesta, järjettömistä elämäntapahtumista, tekojemme pienuudesta (tai suuruudesta) ja poukkoilevista ihmiskohtaloista. Miten sitä tulvaa voisi hallita? Lukeminen on liian raskasta ja upottaa syvälle. Elämän näkee yhtäkkiä sen todellisenhämärässä luonteessaan: absurdina, yllättävänä, riittämättömänä, vailla johtolankaa. Mitättömänä tai yli äyräiden pulpahtelevana, mistä suunnasta asiaa milloinkin katsoo. Sellaisina hetkinä pelkää kääntyä kannoillaan.

Olen viime viikkoina ollut näissä aatoksissa ja pelännyt aloittaa järjestelmällistä asioiden lokerointia mistään. Viikkoja kestänyt tauti, teekupillisten ääressä kerratut talouden järjettömät rakenteet, se päiväkirja ja umpikuja monessa työprojektissa ovat yhdessä tehneet minusta vainoharhaisen selän yli vilkuilijan. Sieltäkö se maailmanloppu nyt hiipii, valtavana ja pysäyttämättömänä. Minun maailmanloppuni tai jonkun muun.

Niinpä otan äkkijarrutuksen. Takaisin yksinkertaiseen. Tätähän tämä on. Teetä siis. Tieguanyinini on kertakaikkiaan ihanaa. Kirjoitin siitä muutama teksti taaksepäin. Kuvitelkaa: vielä tunnin päästä suussa tuntuu kermainen, makea jälkimaku! Maagista. Myötätuntoisen rautajumalattaren ja vietnamilaisen teen jälkeen olen tehnyt matkaa Japaniin. Matchalle on itseoikeutetusti varattava kokonainen kuukausi ajatuksista ja rauhallinen ilta kirjoittaa. Matchaa nimittäin ei voi oikein niputtaa mihinkään muuhun kokonaisuuteen, se on aivan oma lukunsa teen värikkäässä maailmassa.

Matcha on konstikas, mutta palkitseva japanilainen erikoisuus. Muualla sen tuotanto on hyvin marginaalista ja toivottavasti sellaisena pysyykin. On viehättävää, että eri mailla on tunnistettavia perinteitä teekulttuurissaan. Japanilaisen teeseremonian teenä tunnetuksi tullut matcha on pulverimaiseksi jauhettua vihreää teetä. Minä juon monen muun tavoin sitä ilman seremonioita, sen valmistus on nopeaa, vaikkakin vaatii huolellisuutta. Matchan maku on suoraan yhteydessä tuotteen laadukkuuteen, mutta vaatii totuttautumista, yhtä kaikki. Kun pääsee tottumaan, siihen iskee himo.

Tämä on Shohokuenin matchaa Tokiosta.

Teelehden matka matchaksi alkaa samoin kuin gyokurolla. Lehtinuppujen ollessa aukeamaisillaan, teeplantaasi peitetään auringolta siten, että vain pieni osa auringonsäteistä tavoittaa lehdet. Kasvi kompensoi puuttuvaa auringonvaloa kehittämällä tavallista enemmän lehtivihreää ja vähemmän kitkeryyttä aiheuttavia tanniineja. Matchan pitäisi olla erityisen terveellistä ja täynnä antioksidantteja, juodaanhan siinä koko jauhettu lehti, kun muita teelaatuja vaan liotellaan. Pomitut lehdet höyrytetään ja kuivataan ja silputaan- tässä vaiheessa teetä kutsutaan vielä tenchaksi. Lehtiruodot poistetaan ennen jauhamista matchaksi. Matchan säilytys on tarkkaa hommaa. Se pakataan pieniin tölkkeihin tai rasioihin ilmatiiviiseen pussiin ja säilytetään mieluiten kylmässä. Minulla matcha on pakasteessa.

Matcha valmistetaan suoraan kulhoon. Olen ostanut bambuvispilän, jolla vispaan pulverin 80 -asteiseen veteen. Jos haluaa vahvaa matchaa, jauheen ja veden suhde pitäisi olla sen verran sakea, että nopealla vispausliikkeellä juoman pintaan muodostuu vaaleanvihreä vaahto. Syvänvihreä väri vaahdon alla on hypnotisoiva, kun pääsee siitä ajatuksesta eroon, että väristä tulee ensimmäiseksi mieleen myrkynvihreä. Minä pidän matchasta vähän laimeampana, mutta juoman bambumetsäinen väri on siitä huolimatta kaunis vaikka vaahto jäisi uupumaan. Itselle sopiva vahvuus löytyy kokeilemalla. Maussa ja tuoksussa on jännää makeutta ja kirkkautta, eikä sitä oikein osaa verrata muihin teelaatuihin jo pelkästään sen vuoksi, että vispattu juoma on suussa paljon paksumpaa. Japanilaisille vihreille ominainen merellisyys ja ”vegetaalisuus” eli aavistuksen ruohomainen maku säilyy matchassakin.

Japanilaisessa teetaiteessa matchalla on itseoikeutettu asemansa. Rauhallinen ja harkittu teeseremonia tai ”teen tie” vapaasti suomennettuna ei ole ehkä niinkään teen juomisen nautintoa vaan taidetta tai kuin uskonnollinen rituaali, jossa tavoitellaan harmoniaa, syventymistä ja vieraanvaraisuutta. Ympäri maailmaa japanilaisesta kulttuurista viehtyneet ihmiset tutustuvat seremoniaan ikään kuin harrastuksena ymmärtääkseen maan kulttuuria syvemmin. Meidän äärilaitojen välillä poukkoilevien epävakaiden ihmisten on syytä välttää kaikenlaista yltiöpäistä syventymistä. Pureskellaan pala kerrallaan.

Niinpä otan uusintayrityksen kirjallisuutta, ei mitään raskasta vaan jotain keskinkertaisesti kirjoitettua ja helppolukuista. Tartun nuorisopokkariin ja huomaan sen toisen syyn, minkä vuoksi aikoinaan lopetin lukemisen. Kun tartun kirjaan, huonosti kirjoitettuun, mutta koukuttavaan, olen täysin sen vietävissä. Illalla en malta asettua nukkumaan, vaikka silmiä kirvelee ja aamulla en haluaisi lähteä töihin, vaan jäädä lukemaan. Niin luen viisisataa sivua kolmessa päivässä ja olen niin syvällä tarinassa, että ynähtelen muille ihmisille, kun he yrittävät saada minuun kontaktia. Niin on lukeminen vaarallista. Kirjojen avulla voi löytää itsensä joka kerta uudelleen. Koskaan ei astu samaan virtaan.

Sisarukseni kantavat minulle urheasti kirjoja eri tyylisuunnista. En anna periksi, vaan tartun Austeniin.

Read Full Post »