Annamme elämässämme jatkuvasti erilaisia merkityksiä kokemuksillemme. Liitämme elämäntarinaamme koukkuja, joiden avulla voimme sanoa: Tämä on minua, tässä on minun persoonallisuuteni. Tärkeät kokemukset saavat enemmän tilaa, vähemmän tärkeitä suodatamme ohitse huomaamatta. Jostain syystä teestä tuli minulle tärkeä kokonaisuus ja vähitellen olen alkanut nähdä sen eri merkityksiä elämässäni. Toisinaan teellä on välinearvoa, joskus se on itseisarvo tuoksuineen ja makuineen. Koskaan se ei kuitenkaan ole ollut täysin objektiivista, vaan olen liittänyt teehen mielipiteitä, tunnelmia ja kuvitelmia.
Miksi ihmeessä puhua blogintäydeltä teestä? Edellisessä kirjoituksessa totesin, että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita. Vaan teepä merkitsee minulle kaikkea sitä, mitä siihen haluan liittää ja mihin sen haluan kuuluvan. Ei ole lainkaan vähäpätöistä tutkailla yksittäistä asiaa (ja lukuisia siihen liittyviä nyansseja), sillä kaikki on aina suhteellista. Miksi ylipäänsä puhua mistään, ellei halua luoda maailmaansa ja vaikuttaa muiden maailmoihin puheellaan? Vaikuttamisen ei tarvitse olla manipuloimista. Kaikki me tarvitsemme peilejä nähdäksemme kirkkaammin sen, mikä meille on tärkeää. Minä uppoan mielelläni teehen ja katselen sitä kaleidoskoopista. Huviksi, vakavissani ja tunteellisena. Miksi ei?
Teen voimakas tunnearvo liittyy mielessäni nostalgiaan, lämpöön ja kotiin. Jossain nuoruuteni vaiheessa perheeni alkoi kiinnostua teen eri mauista ja valmistuksesta. En muista, mistä kaikki sai alkunsa. Osuutensa oli sillä, että meistä kukaan ei ollut kahvinjuoja, tee tuntui luontevalta vaihtoehdolta. Olimme tottuneet juomaan teetä juhlissa ja kotonakin. Jossain vaiheessa kokeilumme johtivat siihen, että pussitee jäi lähes kokonaan ja opimme etsimään tietoa teestä. Haudutimme pannun toisensa jälkeen illassa ja parhaimpina juttelimme tuntikausia ja joimme monta pannullista teetä ohessa. Teellä on minulle siis valtava tunnearvo. Se kokosi perhettä yhteen ja oli väline asettua keskustelemaan. Ei kenties aina ollut oleellista, että kyse oli teestä, vaan että meillä oli jotain yhteistä. Teestä tuli jotain enemmän. Määrittelimme sen avulla eroavaisuuttamme muihin perheisiin. Emme tunteneet kovin montaa ihmistä, joka olisi valmistanut teensä samalla hartaudella.
Teellä on arvonsa myös arkijuomana, tapana ja tottumuksena. Suurin osa ihmisistä tarvitsee rutiineja. Teen valmistaminen luo turvallisuutta. Mielestäni on jollain tavalla rauhoittavaa odottaa veden lämpenemistä, huuhdella pannu kuumalla vedellä, tuntea teelehtien tuoksu ja odotella teen hautumista. Tee voi käynnistää päivän kuten lehden lukukin. Se liittyy kiinteästi totuttuun tilanteeseen. Tai voi se olla keino hallita stressiä, pysähtyä ja pohtia tai kenties kokea inspiraatiota. Nytpä keitän teetä, ajattelen, kun haluan nautiskella tai kun ajatus harhailee liikaa. Nyt tarvitaan kunnon vahvat teet, sanon, kun päivä on ollut pitkä ja raskas. Luon itselleni erilaisia merkityksiä sisältäviä tilanteita teen avulla.
Harrastuskin se on. Voimakkaimmin tässä merkityksessään tee on puhtaasti tuote, ei tapa, ei tunnelmanluoja, ei liikkeellepaneva sysäisy. On mukavaa opiskella jatkuvasti uutta jostain itselle tärkeästä. On mukavaa olla pieni salapoliisi ja tutkailla, tuumailla ja arvioida. Mitä enemmän opin, sen enemmän haluan tietää. Voin kanavoida taitojani ja persoonallisuuden ominaisuuksiani johonkin erilaisia aisteja haastavaan harrastukseen. Olen ehkä kriitikkoluonne. Perkaan ja puntaroin kahvilakokemuksiani ja innostun kun löydän uuden hienon teelaadun. Heittäydyn hetkeksi kriittiseksi ja annan itselleni luvan keskittyä kaikella energiallani johonkin niin hienosyiseen asiaan, kuin tee vain voi enimmillään olla. Ei tarvitse ajatella muuta.
Siinä piilee syventymisen nautinto.
Valkoinen Leijona 