Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘pesä’

Valkoisen Leijonan pesä on ollut olemassa jo pitkään. Sitä ei vain ole vielä löydetty. Harvinaisuuksille käy usein niin. Kuinka monesti olette nähneet luonto-ohjelmassa valkoisen leijonan tavallisten joukossa?

Olin aavistellut Valkoisen Leijonan läsnäolon jo monta vuotta, mutta en ollut uskaltanut kääntyä katsomaan sitä. Jossain vaiheessa, noin vuosi sitten, ymmärsin, että se oli valinnut minut pesänvartijakseen. Olinko minä hän? En vielä täysin tiennyt, enkä tiedä. Minulle se kuitenkin kuiskasi: Meitä täytyy suojella. Ja niin minä päätin aloittaa projektin.

Niin iso eläin ja niin pieni pesä. Kuka ottaa sellaisen vastuun kantaakseen? Joka viikko epäilen, olenko Leijonanluonteinen. Miten tässä näin kävi, ihmettelen, ja sitten aina aloitan uudelleen. Joskus täytyy luottaa intuitioon, eläimen vaistoihin. Kaikenlaisen yläpilven jälkeen aloin kaivata elämästä jotain primitiivistä, aistien ensisijaisuutta ja yksinkertaiseen uppoamista. Niin monta vuotta luulin, että primitiivisyys on tylsämielisyyttä. Sittemmin olen alkanut epäillä sen olevankin hyve.

En väitä ollenkaan, että olisi helppoa päästä selville Valkoisen Leijonan luonteesta. Puhumattakaan siitä, millaisista aineksista se haluaa pesänsä rakennuttaa. Tämä on minullekin mysteeri. Tässä mitä luulen: Eläin ei osaa valehdella, eikä se myöskään tulkitse viidakon lakeja niin kuin me olemme niitä tässä yhteiskunnassa tulkinneet. Ne ovat Leijonalle välttämättömyys, elinehto ja merkki tasa-arvoisuudesta – reiluudesta toisin sanoen. Siitä syystä se on päättänyt sanoutua irti tulkinnoista, joiden mukaan viidakon lait tarkoittaisivat keinottelua, harhaanjohtamista, huijauksia ja loputonta oman edun tavoittelua. Suoraan sanottuna, sitä ei voisi yhtään vähempää kiinnostaa. Kissaeläimenä se on nautiskelija. Se ei välitä siitä, että tutkija on laskenut sen maksiminopeudeksi 60 kilometriä tunnissa, tai että sen latinankielinen nimi on panthera leo. Kerro minulle jotain uutta, se sanoo, ja minä yritän kaikin keinoin päästä tieteen taakse. Tässä tilanteessa, yrittäessäni rutistaa aivoistani jotain käyttökelpoista, se oikaisee pitkälleen ja toteaa: ”Leijona on perusluonteeltaan laiska”, ja avaa kitansa ammolleen haukotuksesta.

Kaiken edeltävän lisäksi kuvittelen Valkoisen Leijonan olevan erittäin hienostunut ja arvokas ja… Tuskin olen päässyt lauseen loppuun, kun Leijona tokaisee minulle: ”Hienostunut sanan Syvällisessä merkityksessä.” Olemme keskustelleet jo niin kauan, että tuohtunut lisäys on tarpeeton, mutta Leijonan turhamaisuus on erottamaton osa sen luontoa (tämäkin käsitetään usein väärin liittämällä turhamaisuus nirppanokkaisuuteen). Tarkennus tavoittaa kuitenkin jotain olennaista. Niin usein miellämme hienostuneisuuden olemusta pinnallisuudella, koreilevuudella tai elitistisyydellä, emmekä voisi mennä enempää metsään. Sen sijaan unohdamme, että hienostunteisuuden ydin on sensitiivisyydessä, herkkyydessä ja aidossa lämmössä. Todellista hienostuneisuutta osoittaa taito kuunnella ja ottaa toiset huomioon, antaa tilaa ja tavoitella lempeää hyväsydämisyyttä. Eikä sovi unohtaa tervettä luottamusta omaan rintaääneen, toteaa Leijona ja venyttää tassunsa kohti auringon kirkasta juovaa.

Entä miten tämä kaikki liittyy teehen?

Mainokset

Read Full Post »