Ukkosenjohdatin

Lukijani ovat huomanneet, että en ole tumman teen suurkuluttaja. Tummassa teessä on silti sellaisia ominaisuuksia, joita vihreän teen juojakaan ei voi väistää. Joskus on saatava oikein kunnon mustat ”kömöteet”, tai siis oikein vahvaksi haudutettua synkän mustaa teetä, jossa pinnalla lilluu kiiltävän öljynkaltainen kerros. Tummassa teessä on sellaista suoruutta ja mutkattomuutta, jota olen harvoin vihreistä tai oolongeista löytänyt. Laadusta riippuen tietysti: ei tarvi sen kummemmin makustella ja etsiä nyansseja, sen kun juot menemään. Tumman teen maku opettaa haalimaan lentelevät ajatukset ja kuromaan kasaan levottoman mielen poukkoilut. Hei stop!

Tässä, tänään, tällä hetkellä. Minun ei tarvitse ponnistella.

Eksyin tumman teen pariin viime viikkoina oikeastaan vahingossa. Tuliaisena ja lahjana saimme Englannista Harrodsin English Breakfast -pussiteetä. Pussiteeksi oikein hyvää, rehellistä tavaraa.

Harrodsin pakkaus on kaunis

Tumma tee kestää pussiteenä paremmin kuin vihreä, se ei niin kovin loukkaannu silppuamisesta ja jauhamisesta. Sen voi myös hauduttaa rautapannussa maun kärsimättä. Voin tunnustaa, että pussihaudutuksen kanssa en jaksa aina olla kovin tarkkana, joskus English Breakfast on lipsahtanut turhan äkkijyrkäksi, silloin pehmennän sitä vähän maidolla. Hups. Englantilaista, joten täysin sallittua, jollei jopa suotavaa. Pakkauskin kehoittaa maustamaan teen maidolla ja sokerilla. Lisäksi kehoitetaan lisäämään yksi teepussi pannuun jokaista juojaa kohden, niin ja yksi vielä pannullekin, jottei sille tule paha mieli. Sellaista soppaa kun hauduttelee ohjeen mukaiset viisi minuuttia, ei ole kummakaan, jos valmis myrkky hieman maidon perään haikailee.

Mainiota myrkkyä rautapannun syvyydessä

Maidon kanssa tee muuttaa täysin luonnettaan, siitä tulee kerrassaan lohtuteetä. Ilman maitoa tämä tee on syvän okranpunaista, tuoksuu savulle ja kaarnalle ja soljahtaa kurkusta alas kevyesti jättäen pippurisen tunteen muistoksi kielen reunamille. Monesta muusta tunnetusta tummasta teestä English Breakfast eroaa siten, että siinä ei ole lisättyjä mausteita tai aromeja kuten vaikkapa Earl Greyssä. Senpä vuoksi se ei jätä ikävän kipristelevää jälkinärästystä kuplimaan ruokatorveen. Sekoitus tämä tee sen sijaan on, perinteisimmillään yhdistelmä assamilaista, ceylonilaista (eli sri-lankalaista) ja kenialaista teetä. Harrodsin breakfastissa on vielä Darjeelingiakin tuomassa aromia.

Reilu muki reilulle teelle

Tumma tee vyöryy yli kärsivällisellä päämäärätietoisuudella ja minä maistelijana olen kiitollinen sen kokonaisvaltaisesta käsittelystä. Ihon pinta jää lämpimäksi. Ajatukset jäävät lämpimäksi. Mieli on mukavasti raukea toisin kuin vihreän teen kanssa, joka usein hieman terävöittää aisteja. Kolme vuotta teetä ja omaa tietä blogissa takana. Projekti ottaa aikansa ja teen tutkijana olen vasta alkutahdeissa. Tänään English Breakfast on tuttu ja turvallinen.

Hyvää pussiteetä

Täällä siis olen hiljaisessa asunnossa teetä siemaillen, seinäkello raksuttaa ja jääkaappi hurisee omiaan. Taas on monet keskustelut takanapäin, kun on ystävien kanssa yritetty pistää tätä maailmaa johonkin järjestykseen. On nimetty asioita ja jäljitetty tuntemuksia, vaan nyt olen tässä pysähtyneessä kodissa, joka ei tunnu päästävän aikaa seiniensä läpi. Kun on hiljaista, ajatus vaeltaa ja etsii labyrintissään uusia reittejä. Kun missään ei liiku, olisi helppo antaa ajatuksen lipua tyyntyvään hyväksymisen tilaan, mutta se räpistelee sinne, missä on tuttua murhe ja epäilys. Onneksi on teetä teen vuoksi, maadoittamaan ja rauhoittamaan. On hyvä olla mustan teen syleilyssä.

Read Full Post »

Hurmaavat kulmakarvat ja koditon Leijona

Teen juonti jää vähemmälle, kun energiaa kuluu kaikkeen muuhun. Hassua sinänsä, sillä olettaisi, että juuri stressaavimpina aikoina teetä käyttäisi rentoutumiseen. Tee vaatii tilansa, kuten Valkoinen Leijonakin. Ei sitä voi tehdä vasemmalla kädellä puolilennossa, ellei sitten heitä pyramidipussia kannuun. Niin minulle käy, kun stressi painaa. Siirryn pussiteehen. Pyramidipusseissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta maussa tuntee eron irtoteehen. Pyramidipussiteetä juon lämmikkeeksi ja aamulla, kun puolet kupista saattaa jäädä odottamaan kotiin paluuta.

Tänään vihdoin tein Chun Meeta maistellakseni sitä oikein kunnolla. Vihreä Chun Mee tulee Kiinasta, nykyisin sitä saa useilta teetuottaja-alueilta, joten laatu on melko yleinen. Kiinalaisetkin nauttivat Chun Meeta arkijuomana, teelaadun suosio ulottuu satojen vuosien päähän. En ihmettele sitä lainkaan. Maku on voimakas ja rehellinen, eikä vaadi erityistä herkistymistä teehetkelle. Minulle se toi mieleen japanilaisen senchan, jo ruohomainen tuoksu oli poikkeuksellinen moniin kiinalaisiin hentoihin vihreisiin verrattuna. Teelehtien väri on tummanvihreän ja okran sekoitus ja kihara muoto muistuttaa nuken kulmakarvoja, mistä teelaatu onkin saanut toisen nimensä: Precious Eyebrows. Haudutetuista lehdistä huomaa kosteana, että ne ovat rikkonaisia puolikkaita, mutta tasalaatuisia.

Chun Mee on maultaan vihreä ja virkistävä. Teeoppaissa makua kuvaillaan yleisesti luumumaiseksi. Totta tosiaan, toinen haudutus on miedompi ja makean hedelmäinen maku voimistuu. Luumua? Niin, miksipä ei, ehkä vähän rypälettäkin. Virkistävä terävyys kyllä taittuu toisessa haudutuksessa, mutta jälkimaku säilyy pitkänä, jokseenkin happamana ja silti puhdistavana. Tätä teetä joisin erityisesti aamulla ja keskellä päivää, en niinkään enää myöhäisenä iltana. Hauduttelua se ei kestä kovin montaa minuuttia, etenkin, jos haluaa nauttia pehmeämmästä mausta. Itse saatan kyllä hauduttaa tätä minuutin, kaksi enemmänkin, jos tarvitsen oikein kunnon potkua ja herätystä.

Teen valmistuksen ohessa paistelin uunissa runeberginkakkua, jonka taikinaa maustoin vadelmahillolla. Voisin kuvitella Chun Meen sopivan tuollaisen mausteisenmakean kakun seuraksi, tuomaan suupalojen väliin virkistystä. Parhaiten se silti istuisi aamupalalle, myslin tai ruisleivän lomaan tai raskaamman aterian päätteeksi oivallisena digestiivinä.

Maistellessani teetä Valkoinen Leijona odottaa, että antaisin sillekin edes yhden kappaleen. Se on ollut väliin maassa, väliin hukassa ja väliin tappeluissa. Lyhyesti sanottuna: melkoisessa myllerryksessä. Lupaan sille, että ensi kerralla kirjoitan sen ahdingosta ja kampaan takut sen harmaantuneesta harjasta.

Read Full Post »