-Tämä on sitä lantateetä!
-Ei suinkaan! Siinä on vain miellyttävän maanläheinen maku.
Aiemmissa elämänvaiheissani huomasin, kuinka helppoa meidän on muokata maailmaamme uudelleen puheidemme ja käyttämämme termistön myötävaikutuksella. Sanavalinnoillamme luomme itseämme persoonana, edistämme joukossa omia näkemyksiämme ja häivytämme ikäviä huomioita. Opin sanomaan ”haasteita” silloinkin kun tarkoitin sanatarkasti ”ongelmia”. Totesimme ”vaatii vielä täsmennystä” kun oikeastaan ajattelimme ”aivan surkea”. Halusimme houkutella ”piileviä voimavaroja” silloinkin kun todellisuudessa olimme jo päätyneet ”toivottomaan”. Kuulostaako tutulta? Jos sanoinkin ”ongelmia”, joku huomasi ystävällisesti, mutta toruvalla päättäväisyydellä korjata: ”HAASTEITA”. Aina on toivoa.
Näin me olemme jatkuvassa positiivisuuden kierteessä. Jokaisessa vaikeassa tilanteessa olemme velvoitettuja näkemään optimistisen mahdollisuuden kehittyä. Jokaisessa kertakaikkisen huonossa suorituksessa on ripaus filosofista liikkumavaraa. Tämän opin jo nuorena koulussa, jossa tietyille opettajille ei ikinä voinut vastata väärin: ”Voisihan sen niinkin ajatella”, tai ”Tuohan on mielenkiintoinen näkökulma asiaan”, tai ”Totta. Sekin on hyvä vastaus, mutta..”. Ei haluttu lannistaa. Väärä vastaus tai valhe on sitä paitsi usein paljon todenmakuisempi tarkoitusperiltään, kuin tylsä ja väritön fakta. Totuutta voi kertoa monella tapaa. Oletteko kuitenkin huomanneet, että rehellinen ja spontaani ajatus täytyy pukea mukailevan totuuden vaatteisiin, jotta se olisi lausuttuna julkaisukelpoinen?
Entäpä teen hyväksytyt totuudet? Teen maisteluun liittyy paljon pohtivaa eleganssia ja kuvailun koristelua. Muistan hieman häpeillen lausuneeni maistettuani senchaa ensimmäisiä kertoja: Maistuuko tämä teidän mielestä kalalta? Kalainen sivumaku siinä oli, ja näin seurueemme yhdessä totesi, nolostellen rahvaanomaisuuttaan. Myöhemmin tutustuminen jauhemaiseen matcha-teehen toi epäkorrektisi mieleeni lapsuuteni muistuttaessaan maultaan kovin isoisäni itse pyydettyä savusiikaa. Sittemmin en ole ollut japanilaisten vihreiden teelaatujen ystävä, joskin myöhemmin olen maistanut senchaa, joka yllätti hienostuneisuudellaan. Emmehän me silti näin sano ystävän tuodessa senchaa lahjaksi: ”Ai niin, tämä oli sitä kalateetä.” Sanomme: ”Ihanaa, tässä teessä onkin oikein virkistävä tuoksu.” Kuvailemme makua hienon ruohomaiseksi, jossa on henkäys merituulta. Tietysti muistamme mainita, että sencha sisältää runsaasti C-vitamiinia.
Tee johdattaa meidät makumaailmoillaan yllättäviin paikkoihin, kalaparvista navettaan. Sisarukseni eivät vielä tunnusta hienostelun tarpeellisuutta, joten Puer on heille navettateetä. Ensimmäisiä kertoja tutustuessamme tähän terveellisenä pidettyyn teelaatuun tuoksu vei meidät suoraan maatilalle: ”Mikä täällä oikein tuoksuu navetalta?” Sisareni kuvailivat makua lannan kaltaiseksi. Ei kovin ylevää! Tietysti ainakin blogissani kuvailen pueria täyteläiseksi, maanläheiseksi, hieman puumaiseksi. Se on teelaaduista erityisen runsas maultaan. Nykyään Puer on ehdottomia teesuosikkejani, enkä enää millään muista, mistä se navetta mieleemme tulikaan. Puerin voimakas maku sopii teeherkutteluun ja sen valmistaminen harvemmin epäonnistuu, toisin kuin senchassa, joka on äärimmäisen herkkä ylihauduttamiselle. Puer on myös mielenkiintoinen teelaatu sen vuoksi, että se on tietääkseni niitä harvoja teelaatuja, jotka itse asiassa käyvät läpi fermentaation valmistusvaiheessa, eivätkä oksidaatiota, kuten useimmat muut teelaadut. Joku muu voisi tietää tästä enemmän. Ja ehkä osaisi sanoa sen hienommin.
Siispä…
Jotta täyttäisimme sivistyksen mittarit. Jotta olisimme keskustelukelpoisia. Jotta maailmamme olisi pikkuisen miellyttävämmän tuntuinen. Me luomme, tulkitsemme ja uudelleenkirjoitamme kokemuksiamme. Joten shhhh… Eihän kerrota niistä häpeällisistä huomioista kenellekään.
Valkoinen Leijona 