Parhaimmillaan teehen tutustuminen on kuin salapoliisityötä. Usein keräämäni tiedot saattavat olla ristiriitaisia ja teelaatujen nimet harhaanjohtavia. Välillä epäilen, kuinka paljon satuilen lukijoilleni itse sitä tietämättä. Yritän parhaani ja minua saa aina korjata. Teen salaisuudet avautuvat aloittelijalle vähitellen.
Yksi teemaailman hämmentäjistä on keltainen tee. Se on edelleen melko harvinaisuus länsimaissa ja hinnaltaan kallista, sillä sen tuotanto on vähäistä. Olen itse useampaan kertaan törmännyt siihen, että keltainen tee sekoitetaan vihreään tai valkoiseen teehen, tuotantoprosesi, maku tai ulkonäkö hämäävät. Väliin olen ollut ostavinani keltaista teetä ja huomannut, että sama tee jossain toisessa kaupassa luokitellaan vihreäksi. Alan lähteissäkin keltaisen teen kuvaukset ovat saattaneet olla melko värikkäitä. Ota siitä nyt sitten selvää. Halusin saada itselleni jonkinlaisen selkeän käsityksen asiasta.
Parhaiten eron muihin teelaatuihin hahmottaa keltaisen teen tuotantoprosessin kautta, joka on omalaatuinen ja lopultakin hyvin selkeä. Keltainen tee on kiinalainen erikoisuus ja sitä valmistetaan ymmärtääkseni kahdenlaisista lehtipoiminnoista: mao feng -poiminnassa on nupun lisäksi kaksi kärkilehteä, keltaista teetä voidaan valmistaa myös hyvin aikaisin keväällä poimituista nuppulehdistä. Lehtien käsittely mukailee vihreän teen tuotantoa, mutta ennen pannulla kuumentamista keltainen tee käy läpi men huan -prosessin. Teelehdet höyrytetään kevyesti ja jätetään lepäämään hengittävän paperin tai kankaan sisään muutamasta tunnista muutamaan päivään. Tämä vaihe muuttaa keltaisen teen kemiallista koostumusta ja antaa sille tunnistettavan tuoksun ja maun. Keltaisen teen tuotanto vaatii tietotaitoa ja käsityötä, joten sen valmistus on harvinaista. Song-dynastian aikaan keltainen tee oli lähinnä keisareiden herkkua.
Maisteltavanani on Sunon Yellow, uskoakseni Anhuista. Tämä teeni ei ole tunnetuinta tai arvokkainta keltaista teetä. Laatu on epätasainen, teelehdet eivät vaikuta mao fengiltä sen kummemmin kuin nupuiltakaan. Valmistusprosessi lienee silti keltaiselle teelle tunnistettava, ainakin tuoksu on paahteinen ja juoma keltaista. Kevyt fermentaatio kuultaa helposti läpi tuoksusta ja mausta, jotka muistuttavat jossain määrin oolong-teestä. Tee maistuu maanläheiseltä, kuten pu’erh ja osa valkoisista teelaaduista. Maku on kypsä ja vähän pähkinäinen, mieleeni tulee täyteläinen ja vahva punaviini. Tämä keltainen vaatii totuttelua. Se on ikään kuin persoonallinen ristetytymä oolongia, valkoista, pu’erhia ja vihreää. Hieman yllättäen Sunon Yellow muistuttaa kaikkein vähiten vihreää teetä ja on vaikea kuvitella, että tämä sekoitettaisiin kiinalaisiin, herkullisen vihreisiin laatuihin. Muistan myös maistelleeni joskus hentoisempia keltaisia laatuja, joissa ero vihreään ei ole näin ilmiselvä. Olivatko ne sittenkin vihreää teetä, kuka tietää?
Salapoliisityötä
Valkoinen Leijona 