Pieni ja höpsö vertailu

Kotona asustaa nykyään pieni aikasyöppö. Blogin ääreen pääseminen on harvinaista arjen luksusta. Tämäkin kirjoitus on ollut tekeillä jo kuukauden päivät. Pidetään siis teksti lyhyenä ja aiheet tiiviinä. Tietänette, se on minulle varsin vaivaton tehtävä.

Kaapissa on useita teelaatuja, joista haluaisin kirjoittaa, ja olen joutunut juomaan pussiteetä ihan siitä syystä, etteivät irtolehdet hupenisi tyhjäksi ennen kuin ehdin blogin ääreen.

Maistelussa on nyt kahta ensimmäisen sadon darjeelingia, tietysti viime keväisiä. (Hups, aika vain hurahtaa.) Toinen tee tulee Darjeelingin Margaret’s Hope -tilalta ja toinen Millikthong -tilalta. Intian Darjeeling on perinteisesti tunnettu tummasta teestään, mutta Darjeeling-teen erityisyys ja omaleimaisuus tulee siitä, että tumma tee ei ihan teknisesti ottaen ole täysin tummaa eli sataprosenttisesti hapetettua. Tyypillisestä oolong-teestä darjeeling eroaa kuitenkin ulkonäkönsä ja toki makunsakin puolesta, joten se ehkä helpommin kallistuu tumman teen lokeroon ja sitä on vaikea mieltää oolongiksi. Tämä persoonallisuus maussa, käsittelyssä ja ulkonäössä tekee helpohkosti nautittavasta darjeelingista mielenkiintoisen. Usein darjeeling-teelaaduissa onkin erotettavissa iloinen sekasotku tummia, vaaleampia ja vihreitä lehtiä, joten ehkä voisi ajatella, että ne ovatkin sekoitus eri asteisesti hapettuneita lehtiä.

Margaret’s Hope on varsin perinteinen, arvostettu teetila, jossa kasvatetaan kiinalaista teepensasta, eli camellia sinensistä, eikä assamicaa, niin kuin toisaalla Intiassa. Millikthongin tila sijaitsee lähempänä Nepalin rajaa, mutta kasvattaa teensä niin ikään kiinalaisesta pensaasta.

Taka-alan Millikthong on mielestäni hieman vihreämpää.

Kuivanakin teelehdissä on eroja. Margaret’s Hope on paljon tummempi tuoksultaan kuin Millikthong. Ensimmäinen tuoksuu heinältä, toinen ruoholta. Margaret’s Hope on vähän mausteisempi kun sitä vertaa raikkaaseen Millikthongiin. Esilämmitetyssä astiassa lehtien tuoksuerot tasoittuvat ja ruohoinen tuoksu saa seurakseen makeaa. Haudutellessa Millikthongin vihreämpi tuoksu taas voimistuu. Joku lapsuuden tuoksu taas. Margaret’s Hopessa viinimarjapensasta, Millikthongissa vadelmaa. Muistuu mieleeni ne kokeilut, kun kuivatin uunissa kesän lehdistä yrttijuomaa. Jännää: Margaret’s Hopen teelehdet painuvat pohjaan, kun Millikthong kelluu.

Tämä Margaret’s Hope on ruskan väreissä.

…Kun taas Millikthong on kesäisempää.

No, loput arvaattekin jo. Kuten tuoksuttelusta joku sherlockki saattoi arvata, Millikthong maistuu kaveriansa kirpeämmälle ja vivahtaa vihreään teehen. Margaret’s on minulle varsin perinteikkään darjeelingin edustuskuva, jotenkin neilikkainen ja kanelinen, aavistuksen raikas ja savuinen yhtä aikaa.

Teen värisssä ei ole suurta eroa.

Kovin moneen haudutukseen ei darjeelingeista irtoa makua, sillä lehdet nyt ovat tuollaista haketta, kuten asiaan kuuluu. Näistä darjeeling-laaduista tulee mieleen pu’er, vaikka se voi kuulostaa kaukaiselta. Makuprofiilissa on kuitenkin samankaltaista kaarnamaisuutta ja maan kumua, vaikka darjeeling on tietysti paljon keveämpää. Mielestäni nämä kirjavat darjeelingit ovat aina olleet täyttäviä, vaikka suuhun ei tulisikaan paksua oloa, kuten jossain kömötummateessä. Oli hauskaa ottaa pieni lennähdys arjen huushollaamisesta makuvertailutestiin. Darjeelingit on todettu kakkujen parhaiksi kavereiksi!

JK: Olen keksinyt, miten kahvia pystyy juomaan: laittaa suklaasiirappia maun mukaan (eli noin puoli desiä) kupilliseen.

Advertisement

Read Full Post »

Maistelua teen merkitysmaailmassa

Annamme elämässämme jatkuvasti erilaisia merkityksiä kokemuksillemme. Liitämme elämäntarinaamme koukkuja, joiden avulla voimme sanoa: Tämä on minua, tässä on minun persoonallisuuteni. Tärkeät kokemukset saavat enemmän tilaa, vähemmän tärkeitä suodatamme ohitse huomaamatta. Jostain syystä teestä tuli minulle tärkeä kokonaisuus ja vähitellen olen alkanut nähdä sen eri merkityksiä elämässäni. Toisinaan teellä on välinearvoa, joskus se on itseisarvo tuoksuineen ja makuineen. Koskaan se ei kuitenkaan ole ollut täysin objektiivista, vaan olen liittänyt teehen mielipiteitä, tunnelmia ja kuvitelmia.

Miksi ihmeessä puhua blogintäydeltä teestä? Edellisessä kirjoituksessa totesin, että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita. Vaan teepä merkitsee minulle kaikkea sitä, mitä siihen haluan liittää ja mihin sen haluan kuuluvan. Ei ole lainkaan vähäpätöistä tutkailla yksittäistä asiaa (ja lukuisia siihen liittyviä nyansseja), sillä kaikki on aina suhteellista. Miksi ylipäänsä puhua mistään, ellei halua luoda maailmaansa ja vaikuttaa muiden maailmoihin puheellaan? Vaikuttamisen ei tarvitse olla manipuloimista. Kaikki me tarvitsemme peilejä nähdäksemme kirkkaammin sen, mikä meille on tärkeää. Minä uppoan mielelläni teehen ja katselen sitä kaleidoskoopista. Huviksi, vakavissani ja tunteellisena. Miksi ei?

Teen voimakas tunnearvo liittyy mielessäni nostalgiaan, lämpöön ja kotiin. Jossain nuoruuteni vaiheessa perheeni alkoi kiinnostua teen eri mauista ja valmistuksesta. En muista, mistä kaikki sai alkunsa. Osuutensa oli sillä, että meistä kukaan ei ollut kahvinjuoja, tee tuntui luontevalta vaihtoehdolta. Olimme tottuneet juomaan teetä juhlissa ja kotonakin. Jossain vaiheessa kokeilumme johtivat siihen, että pussitee jäi lähes kokonaan ja opimme etsimään tietoa teestä. Haudutimme pannun toisensa jälkeen illassa ja parhaimpina juttelimme tuntikausia ja joimme monta pannullista teetä ohessa. Teellä on minulle siis valtava tunnearvo. Se kokosi perhettä yhteen ja oli väline asettua keskustelemaan. Ei kenties aina ollut oleellista, että kyse oli teestä, vaan että meillä oli jotain yhteistä. Teestä tuli jotain enemmän. Määrittelimme sen avulla eroavaisuuttamme muihin perheisiin. Emme tunteneet kovin montaa ihmistä, joka olisi valmistanut teensä samalla hartaudella.

Teellä on arvonsa myös arkijuomana, tapana ja tottumuksena. Suurin osa ihmisistä tarvitsee rutiineja. Teen valmistaminen luo turvallisuutta. Mielestäni on jollain tavalla rauhoittavaa odottaa veden lämpenemistä, huuhdella pannu kuumalla vedellä, tuntea teelehtien tuoksu ja odotella teen hautumista. Tee voi käynnistää päivän kuten lehden lukukin. Se liittyy kiinteästi totuttuun tilanteeseen. Tai voi se olla keino hallita stressiä, pysähtyä ja pohtia tai kenties kokea inspiraatiota. Nytpä keitän teetä, ajattelen, kun haluan nautiskella tai kun ajatus harhailee liikaa. Nyt tarvitaan kunnon vahvat teet, sanon, kun päivä on ollut pitkä ja raskas. Luon itselleni erilaisia merkityksiä sisältäviä tilanteita teen avulla.

Harrastuskin se on. Voimakkaimmin tässä merkityksessään tee on puhtaasti tuote, ei tapa, ei tunnelmanluoja, ei liikkeellepaneva sysäisy. On mukavaa opiskella jatkuvasti uutta jostain itselle tärkeästä. On mukavaa olla pieni salapoliisi ja tutkailla, tuumailla ja arvioida. Mitä enemmän opin, sen enemmän haluan tietää. Voin kanavoida taitojani ja persoonallisuuden ominaisuuksiani johonkin erilaisia aisteja haastavaan harrastukseen. Olen ehkä kriitikkoluonne. Perkaan ja puntaroin kahvilakokemuksiani ja innostun kun löydän uuden hienon teelaadun. Heittäydyn hetkeksi kriittiseksi ja annan itselleni luvan keskittyä kaikella energiallani johonkin niin hienosyiseen asiaan, kuin tee vain voi enimmillään olla. Ei tarvitse ajatella muuta.

Siinä piilee syventymisen nautinto.

Read Full Post »

Tervetuloa pesääni

”Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.” Kuka tahansa kiinalaisen sananlaskun aikoinaan keksikään, hän siemaili melko varmasti teetä puutarhansa katveessa istuskellessaan ja elämänkulkua tuumaillessaan. Höyryävä kuppi kädessä, lämpimän tunteen tavoittaessa vatsanpohjan on helppo tavoitella hetkellistä seesteisyyttä ja karkailevien ajatusten viisautta. Tee on muutakin kuin juoma. Se voi olla väline asettua hetkeksi aloilleen, herätellä aisteja ja palata johonkin hyvin yksinkertaiseen viehätykseen maailman merkillisyydestä.

Ollaanpa rehellisiä. En tiedä teestä paljoakaan. En ole koskaan osannut lähestyä asioita kovin teoreettisesta näkökulmasta. Olen enemmän tunneihminen. Olenkin leijona. Savannilla on syytä luottaa vain vaistoihinsa. Yritän kyllä kovasti myös painaa mieleen mitä, mistä ja miten, mutta ennen kaikkea opin tunnelmista. Voimakkainta jasmiiniteetä nautin stressaantuneena ja puer:ia herkuttelun himoon. Ja kun olen alakuloinen: puhdasaromisinta vihreää, jota kaapista löytyy.

Valkoisen Leijonan pesä on siten lämmin, ei niinkään kliininen. Siellä tutkaillaan aihetta yrityksen ja erehdyksen mäkisessä maastossa. Vieraat eivät ole minulle oppilaita tai valistettavia vaan vastaantulijoita tutkimusmatkalla.

Monikaan ystävistäni ei liiemmin pidä teestä. Totean aina, että ei ihmekään, et varmaan ole saanut kunnollista teetä. En ole silti mikään kikkailija. Maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita – kuten puutarhanhoito. Tavoitteeni on kuitenkin liittyä osaksi sitä joukkoa, joka haluaa lempeästi osoittaa, että on muitakin tapoja tarjoilla teetä, kuin liottaa pirkkateetä kahvikupissa. Ei ole kyse ilkeydestä, kyse on tietämättömyydestä. Toivon, että Valkoisen Leijonan pesästä erilaiset tavat nauttia teetä leviäisivät vähitellen yhä useamman kotiin. Mielestäni ei ole olennaista, pitääkö pyramidipussiteestä, suklaateestä, senchasta vai hienoimmasta valkoisesta, tai miten teensä valmistaa. Tärkeintä on se, että on oikeasti ollut mahdollisuus valita, oppia, haistella ja maistella.

Niinpä…

Kun löydät Valkoisen Leijonan pesän, tule kertomaan minulle, miten Sinä maistat teen.

Read Full Post »