Tumma tee pitää otteessaan

Pian joudun hyvästelemään tuon käpytikan, äksyt oravat ja ikkunan takana vakaasti seisovat sotilaalliset männynrungot. Muutto ja muutos, monta epävarmuustekijää. Irtipäästäminen on vaikeampaa kuin luulisi. Kaikkea aikansa. Helposti takerrun johonkin: vielä hetki, vielä vuosi, vielä en ole valmis luopumaan. Siksi on hyvä vaalia myös pysyvyyttä, antaa mielelle aikaa sopeutua. Siksikö juuri käveltyäni teekauppaan poistuin sieltä pussissani jasminteetä (vahvinta), suloista milky oolongia ja lohtuteetäni chaita? Miten minä eksyin näihin mausteisiin laatuihin? Opettelen vasta luottamaan intuitiooni, kai se vie minua sinne, mihin milloinkin kuuluun.

Pysyisinkö tummissa laaduissa edelleen? Paikallisessa udessa kahvilassa saa teetä teepressopannussa. Ei vielä vihreitä, mutta tummia maustettuja laatuja. Chaiteetäkin siellä saa, mutta se jää vaisuksi maultaan. Hyvä on, juon sitten näitä, seuran vuoksihan täällä ollaan ja tee mitä suurimmassa määrin avaa tilaa seurustelulle. Kotona kuitenkin palaan omalle maaperälleni ja herkuttelen tummalla darjeelingilla. Sitten päätän ottaa tutkailun alle jotain muuta:

Teepussi on kaunis.

Souchongit ovat tuttuja minulle lähinnä Lapsang souchongista, savuisesta tummasta teestä, josta olen kirjoittanut aiemmin. Kun näitä nimiä kerran aletaan pilkkoa osiin, kuten darjeelingin FTGFOP1:n kanssa tein, todettakoon, että souchong teen nimessä kertoo omaa tarinaansa. Se informoi meitä siitä, että tee on tehty teekasvin neljännestä ja viidennestä lehdestä kärkinupusta alaspäin laskettuna. Tästäkin tosin löytyy ristiriitaista tietoa, mutta joka tapauksessa souchong tarkoittaa lehtiä oksan ensimmäisten lehtien jälkeen. Näissä lehdissä aromi ei ole enää yhtä vahva kuin ensimmäisissä lehdissä, joten uskoakseni ne sen vuoksi sopivat hyvin mustaan teehen.

Bohea Souchong Longanin tummat teelehdet.

Tänään maistelen niinikään savustettua Bohea Souchon Longania (Zheng Shan Xiao Zhong). Mikäli olen päätynyt oikean tiedon lähteille, salapoliisityö on paljastanut, että ’bohea’ teen nimessä viittaa paitsi teepensaslajikkeeseen, myös vuoreen, jossa tämä tee kasvaa. Vuori tunnetaan kuitenkin paremmin nimellä Wuyi, joka kuulostaa ainakin minun teekorvaani tutummalta. Kiinassa, tietysti.

Sitten ’longanin’ kimppuun. Tutkimusmatkan alku hämmentää, longan kun näyttäisi olevan kasvi, jonka hedelmät ovat syötäviä. Ei kai tämä maustettua teetä sentään ole? Pettääkö nenäni minut? Päädyinkö sittenkin täysin vahingossa hedelmäosastolle? Otetaanpa paniikki takaisin ja tutkitaan lisää. Käy ilmi, että ’longan’ on vain osuva kuvaus teen aromista, joka muistuttaa kuivattua longaania, siis sitä hedelmää. Harmikseni en osaa ottaa asiaan kantaa, sillä longaania en ole kai maistanutkaan.

Bohea Souchong Longan hautuu gaiwanissa

Totta tosiaan, kun laitan lehtiä lämmitettyyn gaiwaniin, huomaan, että kuivien lehtien savuinen tuoksu muuntuu hedelmäisemmäksi ja kirkkaammaksi. Kun kaadan veden lehtien päälle ja odotan hetken, savuisuus synkkeneekin syvemmäksi ja hedelmät väistyvät. Melkoiset lataukset maisteluun, ajattelen. Maku ei petä, tietenkään. Pieni kupillinen sujahtaa pikana kurkusta alas ja tyhjään kuppiin jää vieras, paratiisimainen tuoksu. Tämäkö on sitä longaania?

Bohea longan ei ole aivan yhtä tumma maultaan kuin tuntemani lapsang souchongit, mutta jos pitää savuisista mauista, ei tähänkään teehen tarvitse pettyä. Maun lähettämät viestit kyllä kumisevat rintakehän sisältä aina jalkoihin saakka. Monia perättäisiä haudutuksia en onnistu saamaan, maku laimenee jo toisessa haudutuksessa ja häipyy sitten pois. Se ei toisaalta ole ihmekään, kun teelehdet ovat melko pieniksi pilkottuja, eivätkä juuri muuta vedessä muotoaan.

Väriherkuttelua.

Perehtyessäni tähän teehen, männyt selkäni takana ovat muuttuneet tummiksi varjoiksi päivän väistyessä. Vieläkään ei ole lunta. Sadeloskaiseen keliin Bohea Souchong Longan on omiaan. Savuisuus lohduttaa kummalla tavalla ja kenties toimii kuten hehkuva hiilikasa tai kynttilän liekki, rauhoittaen ja antaen tietoisuudelle signaalin keskittyä aisteihin. Siinä on matkan alku.

Advertisement

Read Full Post »

Flunssahoureita teestä

Blogi on hengähtänyt hetken ihan hiljaa. Olen sairastellut syysflunssaa, eikä ajatus kulje tukkoisessa päässä kuin töksähdellen. Samalla kun olen yrittänyt lääkitä itseäni parhaani mukaan kaikella mahdollisella, olen antanut teelle aikaa kertoa, mitä mieltä se minusta on.

Valkoinen Leijona on vetäytynyt karjahduksensa jälkeen sivuun ja nyt se vain odottaa. Olen tässä vaiheessa ottanut tehtäväkseni selvittää, millainen on minun suhteeni teehen. Olen alkanut kokea tarpeelliseksi jonkinlaisen kokonaiskuvan luomisen siitä, millaisia asioita tee merkitsee elämässäni ja millä tavoin haluan kertoa siitä muille. Pääosin ajatukseni ovat olleet hyvin hajanaisia välkähdyksiä siellä täällä. Olen tutustunut muiden ajatuksiin teestä, enkä silti ole saanut hyppysiini sitä herkintä ydintä. Jossain vaiheessa aloin pohtia, onko itse pohdinnalla enää mitään merkitystä. Miksi minun pitäisi rajata kokemukseni tunnistettavaan muotoon? Välillä haluaisin astua sivuun ja antaa Valkoisen Leijonan puhua. Miksi jokin niin subjektiivinen pitäisi määritellä yleiseen muotoon?

Tämä pohdinta on siten hyvin henkilökohtaista. Olen huomannut, että teen juontia määritellään hyvin eri tavoin. En ole juuri koskaan osannut ajatella teetä itseisarvona, harrastuksellisena objektina sinänsä, vaan teehen liittyvät aina olennaisesti tunnelmat, kokemukset ja aistihavainnot. Tee ei ole minulle siten tutkimuskohde, jonka ominaisuuksia erittelisin ja tutkisin teen valmistukseen liittyviä parametreja. Sellainen on toki hauskaa sinänsä ja mielenkiintoistakin ja ehkäpä myös välttämätöntä, jos pyritään oikein herkulliseen teehen. Tarkoitan, että kun ajattelen teetä, ensimmäiseksi mieleeni ei tule harrastaminen ja tutkimustyö vaan tilanteet ja tunnelmat. Tästä olen ennenkin kirjoittanut.

En ota teetä kovinkaan vakavasti. Tunnen itseni usein silti onnekkaaksi sen vuoksi, että juon teetä. Viime aikoina tee on tuonut minulle käytännön iloa. Tee on kaiken muun lisäksi myös ehdoton flunssajuoma. Nuhaisena juon mielelläni teenkaltaisia yrttijuomia ja vihreää teetä, koska kuvittelen niiden edistävän parantumista. Sairastellessa teen juominen tuo lohtua ja kaivattua rauhoittumisen tunnetta, kun on turhautuneena lepäämiseen aloittanut jonkun joulukorttiprojekteistaan. Tee ja yrttijuomat helpottavat tukkoista oloa. Erityisen hienojen irtohaudutteisten teelaatujen juominen tuntuu tuhlaukselta, kun hajuaisti on kokonaan poissa pelistä. Kuumeisena ei niin ikään ole energiaa keskittyä teen haudutukseen, helpointa on hauduttaa pussiteetä kannussa. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä kun kaadoin väljähtynyttä Rainbowin pussiteetä (joka ei oikeastaan ollut teetä vaan yrttijuomaa) mukiin ja lämmitin sitä vähän mikrossa. Kuinkahan monta teenjuojan kardinaalimokaa tulin siinä tehneeksi? Ystäväni totesi, että menettäisin saman tien teeihmisen auktoriteettini, jos tämä tulisi yleiseen tietoon. Kuumeen möyhentämässä olossani minä en jaksanut hitustakaan välittää siitä, miten alitin karkeasti kaikki omatkin laatukriteerini teen valmistamisessa. Aina pystyn kuitenkin vetoamaan siihen, että kyse oli yrttijuomasta, joka on HYVIN eri asia kuin tee.

Sitten pysähdyn, havahdun ja totean itselleni: Kummallista. Kerta kaikkiaan. Ketä oikein yritän vakuutella? Teessä hienointa on se, että mahdollisuuksia on rajattomasti. Tee mukautuu auliisti käyttäjiensä tarpeisiin. Ei ole oikeanlaista tapaa nauttia teetä. Joku nauttii pussiteensä iittalastaan. Joku hauduttaa gaiwanilla vuosikertateetä. Minun arkeeni sopii irtohaudutteinen tee vaaleansinisestä kannusta suurina kupillisina. Jälleen toistan tutun ajatukseni: Tärkeintä on, että on ollut mahdollisuus valita. Flunssa taitaa sekoittaa pääni, sillä seuraava ajatukseni tulee pyytämättä ja varkain: Onko aito valinnanmahdollisuus vain illuusio?

Kuin vakuudeksi siitä, että en ole missään nimessä tapoihini jämähtänyt teenjuoja, valmistan vietnamilaista vihreää teetä, enkä suinkaan kiinalaista, kuten satoja kertoja aikaisemmin. Tuoksu on hyvin samankaltainen kuin lempeissä kiinalaisissa teeserkuissaan. Hätkähdän, kun huomaan ensimmäistä kertaa kamppailevani mukirivistöni edessä ja tuskailevani kaikkien teekuppien liian paksua muotoilua. Kuin ilkkuisin juuri kirjoittamalleni tekstille. Tätä teetä pitäisi ehdottomasti maistaa kaartuvareunaisesta, ohuesta astiasta. Joululahjatoiveeni singahtaa bittiavaruuteen.

Read Full Post »